Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Tuomas alkoholisoitui ja menetti liikuntakykynsä Thaimaassa, sitten ystävät tulivat apuun – uusin käänne paljastettiin maanantaina TV1:llä

dokumentti
Vuoden 2015 Hymyjen maa -dokumentissa seurattiin mieskolmikon matkaa Thaimaahan pelastamaan lapsuudenystäväänsä Tuomas Kelaa.
Yksi vuoden 2015 puhutuimmista ja vavahduttavimmista kotimaisista dokumenttielokuvista oli Heikki Häkkisen ohjaama Hymyjen maa. Dokumentti kertoo kolmen miehen tekemästä pelastusretkestä Thaimaahan etsimään rappiolle ajautunutta lapsuudenystäväänsä Tuomas Kelaa.

Thaimaasta miehet löytävät kadulla vuosia eläneen, pahoin alkoholisoituneen ja liikuntakykynsä menettäneen Tuomaksen, jonka päivät koostuvat kerjäämisestä ja halvan thaiviinan juomisesta.
  • Yllä näet Hymyjen maa -elokuvan trailerin.
Ystäviensä avustuksella Tuomas saadaan kuljetettua takaisin Suomeen, jossa hänellä todetaan lääkärintarkastuksen yhteydessä paha aliravitsemus, rasvamaksa ja aivovauriosta johtuva lähimuistihäiriö. Tuomas pääsee sairaalahoitoon, jonka päätteeksi hän menee – kymmenen vuotta kestäneen ryyppyputken jälkeen – katkaisuhoitoon.

Katsoja huokaisee helpotuksesta: Tuomas on pelastunut!

Aivan elokuvan lopussa Tuomaksen kerrotaan palanneen vuoden kestäneen kuntoutusjakson jälkeen takaisin Thaimaahan. Lopputekstit valuvat ruudulle ja katsoja jää pohtimaan Tuomaksen kohtaloa.

Ei se kovin hyvältä näytä.

Nyt kaikille Tuomaksesta kiinnostuneille on kuitenkin tarjolla uutisia – vieläpä iloisia sellaisia. Tänään TV1:ltä nähtävän Hymyjen maan perään on lisätty reilu 10-minuuttinen epilogi, jossa kerrotaan Tuomaksen nykykuulumisista.

Kevään ja kesän 2016 aikana tehdyssä osiossa seurataan pulskistuneen ja huomattavasti parempikuntoisemmalta näyttävän Tuomaksen arkipäiviä Thaimaassa. Tuomas asuu vaatimattomassa asunnossa, jonka kalustus koostuu käytännössä muutamasta muovituolista ja pöydästä. Nurkassa lojuu sähkökitara ja muuta musiikkilaitteistoa.

Dokumentissa Tuomas katselee kotimaista sketsiviihdettä kannettavalta tietokoneelta, polttelee sähkötupakkaa ja treenaa tuleviin Seinäjoen tangomarkkinoiden karsintoihin. Ystävänsä kanssa käymänsä videopuhelun aikana hän vannoo, ettei aio pilata mahdollisuuksiaan tarttumalla pulloon.

– Ei todellakaan! Ei sinne lähdetä millään kaljahommalla siihen hommaan, hän naureskelee kaverinsa naljailuille.

Vanhan thaimaalaisen munkin kanssa käydyn keskustelun aikana Tuomas silti toteaa edelleen juovansa liikaa ja myöntää heittäneensä elämästään ison osan hukkaan.

Kuvissa nähdään myös Tuomaksen Hymyjen maan lopussa hyvästelemä Tommi-poika, joka asuu nykyisin thaimaalaisen isoäitinsä luona. Epilogin sydäntä särkevässä loppukohtauksessa Tuomas ilmoittaa pojalleen palaavansa jälleen takaisin Suomeen osallistuakseen laulukilpailuun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. 6

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    7. 7

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    8. 8

      Carl Bildt jatkaa kuittailua Trumpin Ruotsi-puheista – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. Näytä lisää