Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Cheek avautui koulukiusaamisesta Ylellä: ”Olen oppinut, ettei väkivalta ratkaise”

Rap-artisti Cheek puhui Ylen A-Studiossa koulukiusaamisesta. -Jälkeenpäin tuntuu, että koulussa oli vähän omat säännöt ja omanlaisensa meininki, artisti totesi kouluvuosistaan Lahdessa.
Rap-artisti Cheek, eli Jare Tiihonen, vieraili tiistaina Ylen A-Studio-lähetyksessä puhumassa koulukiusaamisesta. Tiihonen on toiminut elokuun ajan Raha-automaattiyhdistyksen Inhimillisiä uutisia -verkkolehden päätoimittajana. Lähetyksen alussa nähtiin insertti, jolla koululaiset kertoivat kuinka joitain opettajia ei kiinnosta, vaikka he havaitsisivat koulukiusaamista.

Cheek pohti lähetyksessä syitä joidenkin opettajien välinpitämättömyyteen.

– Jengi ei halua kohdata konflikteja tai ottaa niitä omalle vastuulleen tai omaan duunipäiväänsä. Ehkä joku kelaa, ettei se ole sen tontti, Cheek arvioi.

Tiihonen totesi, että kaikkien kouluyhteisössä tulisi puutua koulukiusaamiseen. Hän kertoi tahtoneensa aloittaa koulukiusaamista vastaan toimivan kampanjan jo muutaman vuoden ajan.

– Olen vuosia saanut faneilta ja tyypeiltä koskettavia kirjeitä. Mietin, voisinko jotenkin yrittää auttaa tässä.

Artisti muisteli lähetyksessä myös omia kouluaikojaan Lahdessa.

– Jälkeenpäin tuntuu, että koulussa oli vähän omat säännöt ja omanlaisensa meininki.

Cheek muistelee myös, kuinka häntä ja hänen kaksoisveljeään Jereä kiusattiin ala-asteella.

– Menimme ekalle luokalla ja minua ja Jereä kiusattiin silloin linja-autopysäkillä. Faija reagoi siten, että otti sohvatyynyt ja opetti lyömään, Cheek muistelee ja kertoo hänen ja Jeren menneen seuraavana päivänä linja-autopysäkille nyrkit pystyssä.

– Iän kanssa olen oppinut, että väkivalta ei ratkaise. Ei se ole sivistynyt tapa ratkoa asioita.

Artisti myöntää, että väkivaltainen ajattelutapa jäi hänelle pitkäksi aikaa päälle.

– Suomen mittapuulla Lahti oli silloin rankka ja väkivaltainen kaupunki. Sitä joutui olemaan varpaillaan ja valmistautuneena.

Cheek toteaa, että siinä vaiheessa kun hän ja Jere saivat asiat siihen pisteeseen, ettei heitä enää kiusattu, olisi heidän pitänyt auttaa kiusattuja.

– Heti seuraavassa käänteessä saatoin itse olla kusipää, Tiihonen toteaa ja myöntää itsekin toisinaan kiusanneen muita oppilaita.

– Syyllistyin siihen, etten mennyt väliin. Tuntuu, että meidän kaveriporukka olisi voinut tehdä jotain ja mennä väliin.

Ohjelman toimittaja Markus Liimatainen tiedusteli Cheekiltä, onko jokin tietty asia vuosien jälkeen jäänyt kalvamaan hänen mieltään.

– Joitain vuosia takaperin yksi niistä kiusatuista jäbistä oli ampunut haulikolla itseltään pään pois. Silloin mietin, etten mäkään tuolle tyypille mikään mukava ollut koskaan. Tuollaiset muistot ja asiat saa mukaan lähtemään auttamaan.

Cheek toteaa, ettei itse tajunnut kouluikäisenä olla tarpeeksi empaattinen.

– Meni kauan aikaa, että löysin itsestäni sen empatian, mitä nykyään pystyn tuntemaan. Silloin vain painoi huolettomasti ja välitti omista asioistaan.

Artisti toteaa, että kiusaamiseen puuttuminen vaatii vahvaa itsetuntoa.

– Vaatii kovaa itsetuntoa lähteä kovimpia tyyppejä vastaan pelaamaan. Ja jos on (kiusaaja)porukassa ja erottuu laumasta, ja nousee esiin ja sanoo, että lopetetaan toi. Täytyy olla itsevarma tyyppi hyvällä itsetunnolla.
  • Videolla Cheek kertoo nuoruusvuosistaan Metro Radion haastattelussa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  2. 2

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  3. 3

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  4. 4

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  5. 5

    Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

  6. 6

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  7. 7

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  8. 8

    Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

  9. 9

    Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

  10. 10

    Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  9. 9

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  10. 10

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  2. 2

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  3. 3

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  4. 4

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  5. 5

    Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

  6. Näytä lisää