Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Ensitreffit alttarilla -asiantuntija: Suomeen pitäisi saada parituspalvelu – ”Tinder-maailmassa on aika yksin”

ensitreffit alttarilla
Tony Dunderfelt kaipaa Suomeen toimistoa, joka auttaisi sinkkuja löytämään itselleen rakkauden.
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa asiantuntijana toimiva Tony Dunderfelt on arvostettu psykologi, pitkän linjan kirjailija ja parisuhdeasiantuntija.

Ohjelmassa Dunderfelt toivoo voivansa olla paitsi luomassa vetovoimaisia pareja myös auttamassa pareja yhteiselämän alkuun vetovoimaa ja kommunikaatiota lisäävien harjoitteiden kautta.

Dunderfelt kertoo, että hän on aina ollut kiinnostunut siitä, kuinka ihmiset löytävät toisensa. Hänen mielestään Suomessa ja erityisesti Helsingissä pitäisi olla ”matchaustoimisto”, jossa ammattilaiset auttaisivat sinkkuja löytämään itselleen suhteen ja rakkauden.

– Ihmiset saavat lähettää tietonsa ja toimisto valitsee heille vaikka kolme sulhasehdokasta, joita voi tavata.

– Suomessa on vielä sellainen ajatus, että kaikki pitää tapahtua kohtalonomaisesti, että mä vaan tapaan jonkun marketin kassalla ja siitä se lähtee.

Kyseisiä toimistoja on löytynyt maailman suurista kaupungeista jo pitkään ja psykologi ihmetteleekin, miksei Suomeen ole vielä sellaista perustettu.

– Kyllähän Helsingin kokoisessa kaupungissa on niin paljon ihmisiä ja eri kulttuureista. Ja onhan se traagista, että kauppakeskusten pitää tehdä tällaisia sinkkuruokapakkauksia ja -koreja. Miksei voisi ottaa apua hyvän ihmissuhteen luomisessa?

– Se olisi hyvä lisä suomalaiseen parisuhdekenttään.

– Jos minulla vielä aikaa ja intoa riittää, niin aivan hyvin voisin olla mukana perustamassa tällaisen korkealaatuisen matchaustoimiston, kaikilla ammattimaisuudella ja moraalisäännöillä. Ei mitään huuhaabisnestä!

Dunderfelt toteaa, että ammattilaista olisi varmasti apua toimiston kautta muodostuneille pareille myös suhteen alkuvaiheissa.

– Seurustelun aikana saisi vielä tukea psykologilta ja asiantuntijalta. Esimerkiksi Tinder-maailmassa on aika yksin sen jälkeen, kun matchi on tullut, asiantuntija pohtii.

Dunderfeltin mukaan rakkaus löytyy helpoiten sellaisesta paikasta, jossa itse viihtyy. Jos esimerkiksi viihtyy teatterin parissa, kannattaa viettää aikaa teatteriporukoissa tai osallistua vaikka harrastelijateatteriin. Jos taas tykkää urheilusta, Dunderfelt suosittelee liittymään esimerkiksi tenniskurssille.

– Tee enemmän sitä, mistä sinä tykkäät ja etsiydy paikkoihin, missä sitä tehdään. Niin sieltä löytyy – jos ei nyt takuuvarmasti – ainakin lähes varmasti paljon paremmin seuraa, kun jos sä menisit vain baariin vaikket sä tykkää olla baarissa.

Ensitreffit alttarilla AVAlla 6.9. klo 21 lähtien.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Putouksen uusi tähti säväytti Donald Trumpina – kollega piti Hollywood-tähden veroisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää