Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Kanye West yritti kohahduttaa nakuvideollaan – päätyi melbournelaisen talon seinään

Kanye Westin Famous-video ihmetytti kesäkuussa. Nyt videosta on tehty katutaidetta.
Kanye West julkaisi Famous-biisinsä heinäkuun alussa YouTubessa. Sitä on katsottu tähän mennessä yli 16 miljoonaa kertaa.

Videolla nähdään alastomina melkoinen määrä julkkiksia, kuten Amber Rose, George W. Bush, Anna Wintour, Rihanna ja Chris Brown.

West makaa itsekin alasti sängyllä vaimonsa Kim Kardashianin ja Taylor Swiftin välissä. Hidas kamera-ajo paljastaa, että siskonpedissä on muitakin: Caitlyn Jenner, Bill Cosby ja Donald Trump.

Räppäri itse oli videostaan aluksi hyvin hiljaa. Hän ei kertonut kertonut kuinka moni – jos yksikään – videolla alasti esiintyvistä kuuluisuuksista esiintyy oikeasti videolla, vai onko kyseessä trikkikuva.

The Daily Mailin mukaan räppäri halusi aiheuttaa kohun videollaan.

– Voisiko joku haastaa minut jo oikeuteen? West tivasi Twitterissä kesällä.

Video ja twiitti eivät kuitenkaan aiheuttaneet toivottua reaktiota ja West poistikin twiittinsä muutaman tunnin kuluttua.

– Miksi minun pitäisi suuttua jostain vahanukkekuvasta? Kanye West on lahjakas, mutta hän on hullu, videolle mukaan päässyt Chris Brown naureskeli Westille Instagramissa.

Verkkosivusto Daily Elite pohti, onko West saanut julkkiksilta luvan videoon. Lehden mukaan etenkin Taylor Swift loukkaantui verisesti Westin nakuvideosta.

Hollywood Life -lehti haastatteli Swiftin lähipiiriin kuuluvaa henkilöä, joka kertoi poptähden reagoineen musiikkivideon voimakkaasti.

– Taylor oli raivoissaan nähtyään Kanyen videon. Hän tuntee olonsa todella loukatuksi. Hän tiesi Kanyen olevan arvaamaton, mutta ei arvannut tämän menevän niin pitkälle. Taylor suunnittelee tiiminsä kanssa, mitä tehdä asian suhteen, lähipiiristä kerrottiin lehdelle kesällä.

Jos Westin video jäikin kohtuullisen vähäiselle huomiolle, melbournelainen katutaiteilija LushSux päätti tarttua videoon ja maalasi oman näkemyksensä Taylor Swiftistä, Westistä ja Kim Kardashianista Melbournen Richmondissa sijaitsevan talon seinään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Poliisi ohjaa kulkueet samaan puistoon – mielenosoittajien äärilaidat kohtaavat Kaisaniemessä

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    6. 6

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    9. 9

      26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Poliisi ohjaa kulkueet samaan puistoon – mielenosoittajien äärilaidat kohtaavat Kaisaniemessä

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    6. Näytä lisää