Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Loreenin risteilykeikasta kohu, petti viisufanit katalasti – näin tiedottaja vastaa

keikkakohu
Viisuvoittajan esiintyminen lauantaisella risteilyllä kesti vain kolme minuuttia odotetun puolen tunnin sijaan.
Ilta-Sanomat uutisoi eilen, kuinka fanit joutuivat pettymään Helsingistä Tallinaan seilanneella euroviisuristeilyllä sen pääesiintyjäksi buukatun Loreenin vain kolme minuuttia kestäneeseen esitykseen ja laulajan diivailuun takahuoneessa.

Vuonna 2014 viisuvoiton Ruotsiin Euphoria -kappaleellaan vienyt Loreen esitti vuotuisella risteilyllä ainoastaan voittokappaleensa, vaikka tähden kanssa oli järjestäjien mukaan sovittu noin puolen tunnin esiintymisestä.

– Hänen kanssaan oli sovittu, että hän vetää 30–40 minuuttia kestävän keikan. Noin tunti ennen keikkaa hänen managerinsa ilmoitti, että Loreen esittää vain yhden kappaleen: Euphorian, Suomen Euroviisuklubi ry:n puheenjohtaja Jouni Pihkakorpi kertoi Ilta-Sanomille.

Aftonbladetin tavoittaman Loreenin tiedottaja Helen Wigrenin mukaan kaikki meni kuitenkin juuri niin kuin pitikin.

– Hänet oli buukattu esittämään vain yksi kappale, Wigren kertoo Aftonbladetille.

Wigrenin mukaan yksisivuinen ja läpinäkyvä sopimus kertoo selkeästi, että artisti oli varattu esiintymään risteilylle vain yhden kappaleen verran. Risteilyjärjestäjän ja Loreenin välisessä sopimuksessa ei Aftonbladetin tietojen mukaan sovittu mistään muusta. Lehden mukaan sopimuksessa luki sanasta sanaan: ”Loreen esittää yhden kappaleen”.

Laulajan tiimi on pahoillaan fanien puolesta ja lauantaina syntyneestä pettymyksestä.

– Hän teki sen mitä häneltä pyydettiin. Tämä on todella valitettavaa, sillä sovimme, että hän esittää yhden kappaleen. Jos järjestäjät uskoivat, että oli kyse jostain muusta, on se todella surullista sekä fanien että Loreenin puolesta, sillä hän teki mitä hänen pitikin, Wigren toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    2. 2

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Kaamos päättyy, aurinko nousee — suora lähetys Nuorgamista kello 10.30

    5. 5

      Turkin viranomaiset: Istanbulin yökerhoiskusta epäilty tunnusti

    6. 6

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    9. 9

      Sarjahukuttajalle 14 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta

    10. 10

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    2. 2

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Kaamos päättyy, aurinko nousee — suora lähetys Nuorgamista kello 10.30

    5. 5

      Turkin viranomaiset: Istanbulin yökerhoiskusta epäilty tunnusti

    6. Näytä lisää