Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Kohudokumentti Nykäsestä julki – Matti kielsi aluksi esittämisen: ”Ihan sama mitä siinä on”

Dokumentti
Kiistelty dokumentti Matti Nykäsen elämästä ja urasta esitetään monen vuoden riitelyn jälkeen.
Mäkihyppylegenda Matti Nykäsestä kertova dokumenttielokuva esitetään sittenkin. Vielä vuosi sitten Nykänen kielsi jyrkästi dokumentin esittämisen, mutta nyt hän näyttää haudanneen sotakirveensä tuotantoyhtiö Blue Median ja ohjaaja Kim Finnin kanssa. Yle esittää kohudokumentin Nykänen omin sanoin 12. syyskuuta.

Maailman kaikkien aikojen parhaaksi mäkihyppääjäksi kehuttu Nykänen ei Ilta-Sanomien tietojen mukaan halunnut, että dokumentissa esitettäisiin hänen humalassa antamiaan haastatteluja. Nämä haastattelut olivat Nykäsen mukaan tehty joitakin vuosia sitten. Koko elokuva perustuu Nykäsen kertomukseen sekä runsaaseen arkistomateriaaliin.

Vastaavasti ohjaaja Finn halusi pitää tiukasti kiinni omasta näkemyksestään. Hänen ehdoton vaatimuksensa oli, ettei elokuvaa saisi esittää, mikäli siitä ”leikattaisiin pois jotain oleellista”. Finn oli IS:lle vuonna 2015 lähettämiensä sähköpostiviestien perusteella valmis riitauttamaan asian jopa tuomioistuimessa.

”En ole nähnyt lopullista versiota”

Lopullisessa versiossa Nykänen tarkastelee yllättävän terävästi ja pohdiskelevasti sekä takavuosien hyppyuraansa että mennyttä elämäänsä. Vaikuttaa siltä, että nelinkertainen olympiavoittaja on haastatteluissa selvin päin.

– En ole nähnyt elokuvan lopullista versiota, vain joitakin pätkiä siitä. En siis osaa kommentoida, mitä kaikkea siitä on leikattu pois ja mitä. Mutta ihan sama, menkööt ulos! Ei kai tässä meikäläisellä enää mitään peiteltävää ole, Nykänen kommentoi IS:lle puhelimitse Turkista, jossa hän on parhaillaan keikkamatkalla.

– Elokuvaan liittyvät riidat on periaatteessa selvitetty. Mutta siinä mielessä prosessi on vielä kesken, että kyllä minäkin haluan jotain korvausta tästä elokuvan tekemisestä. Siitä pitää jatkaa vielä neuvotteluja, sillä kyllä mullekin kuuluu jotain!

”Vankila-aika oli tärkeä opetus”

Elokuva kertoo ennen kaikkea Nykäsen komeasta hyppyurasta – siitä, miten hän nousi huipulle ja miten kova kilpailija hän oli. Nykäsen urheilu-uran ulkopuolinen elämä jää vähemmälle huomiolle, mutta monet hänen elämänsä kiperät hetket nousevat kuitenkin esiin. Kuten se, että 1990-luvulla Nykänen päätyi rahapulassa miestrippariksi järvenpääläiseen yökerhoon.

– Se oli aivan hirvittävä kokemus! Niin hirvittävä, että vieläkin satuttaa puhua siitä, Nykänen puhisee.

– Enkä edes hyötynyt siitä pelleilystä mitenkään.

Tuskaa aiheuttaa muistella myös vankilatuomioita, joita elokuvassa sivutaan. Viime vuosikymmenellä Nykänen tuomittiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen tapon yrityksestä.

– Kun nyt ajattelen sitä vankila-aikaa, niin se oli tärkeä opetus mulle. Mutta ennen kaikkea se oli suuri häpeätahra!

Nykänen haukkuu hiihtoliiton

Elokuvassa Nykänen haukkuu Suomen hiihtoliiton tuen puutteesta. Kun Nykäsen ura päättyi, Hiihtoliitto ei hänen mukaansa muistanut edes postikortilla. Nykänen kertoo jääneensä yksin. Hän myös antaa ymmärtää, että käytti runsaasti alkoholia nimenomaan pelkotilojaan lievittääkseen.

– Turvallisuuden tunne puuttui, hän alleviivaa nytkin.

Nykänen on parhaillaan kuudetta kertaa avioliitossa. Viidestä aiemmasta liitosta puuttui hänen mukaansa kaikki oleellinen.

– Takavuosina meikäläinen laukkasi puskasta puskaan! Nykyään on, miten se nyt sanotaankaan, aitoa rakkautta ilmassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    8. 8

      Ihmepelastuminen: Mies löytyi viidakosta hengissä 15 päivää helikopteriturman jälkeen

    9. 9

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    10. 10

      Suora lähetys tiedotustilaisuudesta ISTV:ssä 15.10 – Venäjän pääministeri Medvedev ja Sipilä tapaavat Oulussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. Näytä lisää