Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Uuden onnen löytänyt Miia Nuutila: ”Olen huomannut, ettei suhteen tarvitse aina olla työtä”

Suosikkijuontaja ja -näyttelijä Miia Nuutilan mielestä lasten takia ei kannata jäädä huonoon suhteeseen.
Maajussille morsian -ohjelman amorina jälleen nähtävä näyttelijä Miia Nuutila tähdittää tänä syksynä myös uutta draamakomediasarjaa Ex-onnelliset, jossa hän näyttelee vastaeronnutta perheenäitiä. Kun ohjaaja-käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa pyysi Nuutilaa mukaan sarjaan vajaat kaksi vuotta sitten, tämä oli juuri tehnyt puolisonsa Karin kanssa avioeropäätöksen.

– Sain kylmiä väreitä, Nuutila muistelee puhelinsoittoa.

Nuutila, itsekin kahden lapsen äiti, kävi siis kuvausten aikaan läpi omaa avioeroaan 20-vuotisesta liitostaan.

– Sarjan teko tuki omaa eroprosessiani, sain käsitellä kuvauksissa tuttuja tunteita ja asioita.


HÄN ON vahvasti sitä mieltä, ettei lasten takia kannata jäädä huonoon suhteeseen. Silti niin eropäätöksessä, eron aikana kuin sen jälkeenkin on ajateltava ennen kaikkea lapsia.

– Lapsille on varmasti usein jopa parempi, että vanhemmat eroavat: On parempi, että on kaksi hyvää kotia kuin yksi huono, Nuutila sanoo.

– Lapset ovat herkkiä aistimaan raskaan tunnelman ja ilmapiirin kotona, joten lapset huomioidaan jo siinä, että vaikeasta suhteesta lopulta erotaan.

Mistä sitten tietää, että on aika erota? Nuutila uskoo vahvasti siihen, että elämä tuo lopulta vastauksen.

– Kun on pitkään sinnitelty, jostain tulee se viimeinen pisara. Mutta ero vaatii paljon rohkeutta. Tunne kertoo paljon, joten kannattaa yrittää kuvitella mahdollisimman pitkälle: Miltä tuntuisi asua yksin?



TERAPIA on Nuutilan mielestä hyvä vaihtoehto: parhaimmillaan pariskunnat joko lähentyvät uudestaan tai ainakin pystyvät tekemään hyvän eron. Hän ja ex-puolisonsa kävivät ennen eroaan terapiasta käyvässä henkinen valmentaja -koulutuksessa.

– Opimme tuntemaan itseämme ja parisuhteemme dynamiikkaa, mikä auttoi erossa. Löysimme syyn sille, miksi suhteemme oli aina ollut niin hankala: me olimme vain liian erilaisia, Nuutila sanoo.

Kaikki mikä liittyi perheeseen, lapsiin ja kotiin oli aina toiminut heillä hyvin – hän ja ex-puoliso olivat hyvä tiimi. Mutta parisuhteesta puuttui jotain: se tuntui liian työläältä.

– Olisi ollut tärkeää pystyä puhumaan kaikki ongelmat sitä mukaa, kun niitä ilmaantui. Me yritimme kyllä, mutta emme tainneet ymmärtää toisiamme ja niin välillemme kasautui kerroksia, joiden poimuihin rakkaus lopulta katosi. Sinne jonnekin se suhteessa joskus ollut kemiakin varmaan hukkui, Nuutila pohtii.

– Uuden onnen myötä olen huomannut, ettei suhteen tarvitse aina olla ”työtä”: kaikki ihanat asiat tulevat luonnostaan, kun persoonat sopivat yhteen.


NUUTILA huomauttaa, että syyt yhdessä oloon tulevat helposti ulkopuolelta: ajatellaan, mitä muut sanovat, tai että koska omat vanhemmat erosivat, ei haluta omille lapsille samaa. Tai sitten koetaan, ettei eroon ole taloudellisesti varaa.

– Mutta jos voi huonosti ja ahdistaa, sille on tehtävä jotain. Vanhemman tuska vaikuttaa lapsiin ja aiheuttaa heillekin pahaa oloa, jopa traumoja. Vanhemmat tarvitsevat tervettä itsekkyyttä: lapsillekin on kaikkein parasta, kun vanhempikin pyrkii onnellisuuteen.

Nuutila kertoo heidän puhuneen jonkin verran erosta lapsilleen, mutta antaneen lapsille myös tilaa ja aikaa käsitellä asiaa.

– Kun ero on tuore, on tosi inhimillistä, että tulee sanottua toisesta ikäviä asioita myös lasten kuullen. Lapset puolustavat herkästi toista osapuolta. Tästäkin voi puhua lasten kanssa avoimesti jälkeenpäin, kun tilanne on tasoittunut ja tunteet rauhoittuneet, hän tietää omasta kokemuksestaan.


Nuutila painottaa, että lasten takia on ehdottoman tärkeää, että välit ex-puolisoon olisivat hyvät.

– Lapsesta aistii onnellisuutta, kun vanhempi puhuu kauniisti exästään. Silloin toinenkin vanhempi pysyy vahvasti läsnä lapsen elämässä, vaikka ei olisikaan fyysisesti paikalla.

– Meillä tämä on ollut helppoa, sillä minulla ja Karilla on hyvät välit paitsi keskenämme, myös uusiin kumppaneihimme, Nuutila sanoo kiitollisena.


MIIA Nuutila löysi uuden onnen nopeasti: kun erosta oli päätetty loppuvuodesta 2014, jo maaliskuussa 2015 hän seurusteli Jean S. -yhtyeen solistin Antti Paavilaisen kanssa.

– Olin erokypsä. Kun tuli tilanne, että mieheni rakastui toiseen naiseen, olin itsekin käsitellyt mahdollista eroa jo pitkään ja valmis uudelle onnelle, Nuutila sanoo.

Hän ja Paavilainen tunsivat toisensa entuudestaan jo vuodesta 2011, kun he olivat samassa UIT:n produktiossa. Paavilainen oli eronnut pitkästä liitostaan hieman aiemmin, jolloin Miia oli lohduttanut ystäväänsä. Kun oma ero tuli eteen, Miia otti varsin pian yhteyttä Anttiin.

– Soitin hänelle kertoakseni, että nyt meillekin kävi yhtä hullusti. Pian tapasimme, ihastuin ja aloimme tapailla. Elämä on todellakin paljon ihmeellisempää kuin elokuvissa, Nuutila hämmästelee onnesta hehkuen.



JO lokakuussa 2015 Miia ja Antti muuttivat saman katon alle. Samalla syntyi kokonaan uusi perhe, johon kuuluu nyt kaksi 14-vuotiasta sekä 9- ja 11-vuotiaat lapset. Molempien lapset ovat vanhempiensa luona vuoroviikoin.

– Meillä järjestely toimii hyvin. Olen sitä mieltä, että on vain rikkaus, mitä enemmän lapsella on ihania aikuisia ympärillään. Mun lapsia saavat muutkin kasvattaa.

Nyt jo kihlautuneet Nuutila ja Paavilainen löysivät heinäkuussa perheelleen uuden, sopivan kodin Tapiolasta. Uusioperhearki on lähtenyt mukavasti rullaamaan.

– On mahdotonta välttää täysin mun ja sun lapset -ajattelua, mutta on ihan ok ja lapsillekin kiva, että omille lapsille antaa välillä erikoishuomiota, Nuutila myöntää.

– Mutta samaan aikaan haluan ajatella, että kun olemme kaikki koolla, olemme perhe, jossa kaikkien tarpeet huomioidaan ja lapsia kuljettaa ja ruoat tekee se, kumpi ehtii. Siten lapset alkavat luottaa molempiin, sillä voivathan hekin eron jälkeen pelätä, että tuokin tuosta voi pian lähteä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    7. 7

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    8. 8

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää