Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Tienaatko enemmän vai vähemmän kuin Homer Simpson? Täsmällinen videoanalyysi kertoo uskomattomia yksityiskohtia suosikkisarjasta

simpsonit
Videopalvelu Youtubessa julkaistiin hauska video, jossa selitetään, kuinka paljon Homer Simpson oikeasti tienaa.
Tuoreessa videossa kerrotaan innokkaita Simpsonit-faneja jo vuosia kummastuttanut asia: Kuinka paljon laiskotteleva oman elämänsä sankari Homer Simpson oikeasti tienaa?

Simpsonilla on kuitenkin nelihenkinen perhe elätettävänään ja he asuvat isossa omakotitalossa. Sarja antaa ymmärtää fiktiivisen yhdysvaltalaisperheen olevan ”ylempää keskiluokkaa”. Vuosipalkka ei välttämättä olekaan ihan pieni. Toisaalta Simpsonit-jaksoissa vaikuttaa siltä, että Homer ei juurikaan käy töissä.

Youtube-video julkaistiin vain neljä päivää sitten, mutta sillä on nyt jo satoja tuhansia katselukertoja.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Palkka selvisi videon tekijöille, kun he ottivat sekunnin murto-osan kestävästä sarjan seitsemännen kauden kohtauksesta kuvankaappauksen ja tarkensivat sitä. Kohtauksessa välähti Homerin palkkakuitti.

Palkkakuitista selvisi, että Homer ansaitsee 479,60 dollaria eli noin 450 euroa viikossa. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että Homer tienaa vuodessa 37 416 dollaria eli noin 35 000 euroa.

Kuitenkin, kuten kaikki Simpsonit-fanit tietävät, Homerilla on ollut tolkuton määrä erilaisia työpaikkoja ja työtoimenkuvia. Yllä mainittu palkkasumma napsahti Homerin tilille työstä ydinturvallisuustarkastajana.

Videon tekijät ovat kuitenkin tehneet huolellista työtä. He ovat laskeneet Homerin keskiansiot kaikkien 27 kauden ajalta. Videon tekijät laskivat Homerin keskiansiot hänen kaikkien työpaikkojensa keskipalkan avulla. Mielenkiintoista on, että Homerin ansiot ovat videon mukaan laskeneet 2010-luvun aikana, aivan kuten yhdysvaltalaisen keskiluokan ansiot ovat oikeastikin laskeneet.

Videolla selitetään myös, että jos sarja todella sijoittuisi Oregoniin Springfieldin kaupunkiin, Homerin ansiot asettaisivat hänet alempaan keskiluokkaan. Unibet-sivusto huomauttaa, että se tekisi hahmosta vieläkin samaistuttavamman.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    6. 6

      Kokoomusministeri Ylellä: Emme nähneet liikenneselvitystä ennen viime viikkoa – ”Arvostan sinällään Bernerin tapaa tuoda omia aloitteitaan julkisuuteen”

    7. 7

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    8. 8

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    6. Näytä lisää