Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Yh-äiti pukeutui isäksi – ei tahtonut lapsensa missaavan koulun teemapäivää: ”Teen mitä tahansa poikani hymyn eteen”

Texasilainen yksinhuoltaja Yvette Vasquez ei tahtonut Elijah-poikansa jäävän paitsi koulun teemapäivästä.
Texasilaisen yksinhuoltajaäidin Yvette Vasquezin teko on ihastuttanut useita muita yksinhuoltajia. Vasquezin tempauksesta kertoo muun muassa BoredPanda-verkkosivusto. Kun Vasquez hiljattain vei poikansa Elijahin kouluun, hän huomasi koulun parkkipaikalla olevan enemmän autoja kuin yleensä.

Kun Vasquez kysyi asiasta pojaltaan, tämä kertoi että koulussa vietettiin kyseisenä päivänä teema-aamiaista, jota kutsuttiin nimellä Donuts with Dads, suomeksi Donitseja isän kanssa. Yvette ei tahtonut poikansa jäävän paitsi luokkatovereiden ilosta, vaan keksi keinon, jolla hän ja Elijah osallistuivat aamiaiselle.

Yvette hurautti autollaan takaisin kotiin ja puki ylleen ruutupaidan, lippalakin ja tekoviikset, jotta Elijah pääsisi osallistumaan donitsiaamiaiselle. Vasquez julkaisi aamiaiselta valokuvia Facebookissaan, josta kuvat alkoivat levitä.

– Tiedän, että lapselleni ei ole helppoa nähdä toisia lapsia isiensä kanssa, mutta elämä on sellaista, Vasquez kirjoitti Facebookissa.

– Ainakin teen mitä tahansa poikani hymyn eteen, Vasquez kirjoitti.

Useat ihmiset ovat ihastelleet Yvetten tempausta ja kirjoittavat Facebook-kommenteissa arvostavansa Yvetten tekoa.

– Tämä on hienoimpia asioita, joita olen nähnyt. Kiitos, että olet niin upea äiti. Maailma tarvitsee enemmän kaltaisiasi äitejä, eräs kommentoija kiittelee Facebookissa.

– Olet upea äiti. Arvostan sinua todella, toinen ylistää.

– Kunnioitan kaikkia yksinhuoltajia, jotka joutuvat olemaan samaan aikaan sekä isä että äiti lapselleen, kolmas toteaa.

Tältä Yevette Vasquez näyttää ilman ”rooliasuaan”:

Jos Facebook-kuvat eivät näy, voit katsoa ne myös täältä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  2. 2

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  3. 3

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  4. 4

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. 6

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  7. 7

    Kaksi loukkaantunut vakavasti rekan ja henkilöauton kolarissa Valtimolla

  8. 8

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  9. 9

    Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

  10. 10

    Virasto: Käytetyn auton ostajat työllistävät virkamiehiä – ”eivät hahmota, ettei satojatuhansia kilometrejä ajettu auto ole uusi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  8. 8

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  2. 2

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  3. 3

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  4. 4

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. Näytä lisää