Ilmari, Ilmo

Viihde

Valikko

Viihde

Klaus Härön Miekkailija saa ensi-iltansa Britanniassa: ”Arvostetaan edelleen laatudraamaa”

elokuva
Klaus Härön perjantaina Britanniassa ensi-iltansa saava elokuva on kerännyt kiitosta maan lehdistöltä.
Helsinkiläisen Making Movies Oy:n tuottama ja Klaus Härön ohjaama Miekkailija tulee ensi-iltaan Britanniassa tulevana perjantaina. Palkittu elokuva on jo saanut ylistäviä arvosteluja Britannian lehdistössä.

Total Film, Time out London sekä Sight & Sound ovat arvioineet sen neljän tähden arvoiseksi elokuvaksi.

– Britanniassa arvostetaan edelleen laatudraamaa, elokuvan Golden Globe -ehdokas, tuottaja Kai Nordberg kiittelee.

– Elokuva on ohjelmistoissa koko Britanniassa ja saamme tätä kautta mahdollisuuden osallistua myös maailman kolmanneksi arvostetuimman elokuvapalkinnon Britannian BAFTA kisaan, Nordberg iloitsee.

Miekkailija on Klaus Härön ensimmäinen elokuva, joka saa teatterilevityksen Isossa-Britanniassa.

Aikaisemmin Miekkailija on tullut teatterilevitykseen mm. Espanjassa, Japanissa, Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Miekkailija saavutti myös Golden Globe -ehdokkuuden ja Oscar short-listauksen. Elokuva saanee pian myös Yhdysvaltain ensi-iltansa.

– Neuvottelut yhdysvaltalaisen levitysyhtiön kanssa ovat edenneet loppusuoralle. Uskon, että Miekkailija nähdään laajemmin valkokankaalla Yhdysvalloissa vielä tämän vuoden aikana, tuottaja Kai Nordberg kertoo.

Suomessa miekkailija voitti parhaan elokuvan Jussin ja sitä on käynyt katsomassa yli 76 000 katsojaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    2. 2

      Kommentti: Bottas ei ole uusi Kovalainen – mahdollisuus sensaatioon heti alkukaudesta

    3. 3

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    4. 4

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    5. 5

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    6. 6

      Fani sai hikisen yhteisselfien WWE-tähden kanssa – rintoihin harhaileva katse villitsee somessa

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Hurmaava Tinder-tuttavuus huijasi suomalaisnaiselta yli 9000 euroa merirosvo­selityksellä – ”Minähän menin pankkiin ja maksoin”

    10. 10

      Mika Salo kommentoi Valtteri Bottaksen unelmasiirtoa – ”Elämä muuttuu hurjasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    4. 4

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    10. 10

      Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    2. 2

      Kommentti: Bottas ei ole uusi Kovalainen – mahdollisuus sensaatioon heti alkukaudesta

    3. 3

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    4. 4

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    5. 5

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    6. Näytä lisää