Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

Lauantaina tulee 17 elokuvaa – katso ainakin Tom Cruisen huijarielokuva 30 vuoden takaa: Suuret setelit!

elokuvat
Ilta-Sanomat Tv-lehden kriitikot arvioivat lauantain elokuvat.
Ikinuori Tom Cruise on yksi tähdistä, jotka nähdään Martin Scorsesen elokuvassa Suuret setelit (1986).

Elokuva on uusi versio Walter Tevisin 1960-luvulla tekemästä Suurkaupungin hait -elokuvasta.

Cruisen lisäksi Suurissa seteleissä vilisee joukko muita suuria elokuvatähtiä, kuten Paul Newman, Mary Elizabeth Mastrantonio ja John Turturro.

Elokuva sai aikanaan neljä Oscar-ehdokkuutta ja Newman pokkasi roolisuorituksestaan parhaan miespääosan Oscarin. Tämä biljardin suosiota lisännyt elokuva on valittu myös vuonna 2004 kaikkien aikojen tuhannen parhaan elokuvan joukkoon The New York Timesin kriitikoiden toimesta.

Päivän kaikkien elokuvien arviot:

Prinsessa Lillifee 2 (2011)

Nelonen klo 9.00

Lastenanimaatio, IS-arvio 1,5/5

Monica Finsterbuschin lastenkirjoihin perustuvassa saksalaisessa halvannäköisessä animaatioelokuvassa seikkailee prinsessa Lillifee. Suomeksi puhutussa ja lauletussa, perheen pienimmille suunnatussa, värimaailmaansa myöten tekopirteässä seikkailussa prinsessa saa hoidettavakseen yksisarvisen ponin ja matkaa tämän kanssa jäämaailmaan. (68) TK

Hop (2011)

TV5 klo 12.05

Pääsiäisanimaatio, IS-arvio 1,5/5

Tim Hillin ohjaamassa, tietokoneanimaation ja näytelmäelokuvan yhdistelmässä pääsiäispupu matkaa Hollywoodiin. Tekopirteä läpänheitto on kankeaa ja meno kömpelöä. (93) TK

Yksin kotona (1990)

MTV3 klo 13.30

Jännityskomedia, IS-arvio 2/5

Kun 8-vuotias Kevin (Macaulay Culkin ) jää yksin kotiin jouluksi, ikkunoiden takana kurkkivat pian murtovarkaat (Joe Pesci ja Daniel Stern). Jännityskomedia on paikoin yllättävän väkivaltaiseksi kiihtyvä piinapenkki. (99) HIM

EDtv (1999)

Kutonen klo 17.30

Mediasatiiri, IS-arvio 3/5

EDtv on kriittinen tosi-tv-kuvaus. Matthew McConaughey näyttelee tavallista heppua, jonka elämästä tehdään ympärivuorokautinen tv-show. Ron Howardin komediallinen satiiri on synkeä näkemys ihmisten tarpeesta olla kuuluisa. (110) TK


Tiikeriveljekset (2004)

TV2 klo 20.00

Eläinseikkailu, IS-arvio 3/5

Jean-Jacques Annaudin ohjaama, visuaalisesti komea ja tarinaltaan ihastuttava koko perheen seikkailu kertoo kahdesta toisistaan erotetusta tiikeripennusta. (100) TK


Hobitti – Odottamaton matka (2012)

Nelonen klo 21.00

Fantasiaseikkailu, IS-arvio 2,5/5

Peter Jacksonin kolmiosainen elokuvasarja sijoittuu aikaan 60 vuotta ennen Taru sormusten herraa. Odottamaton matka vie Bilbo Reppulin (Martin Freeman ), velho Gandalfin (Ian McKellen) sekä lauman kääpiöitä vaaroja piisaavalle matkalle. Massiivisen visuaalisen mekastuksen keskellä lähes unohtaa mistä elokuva kertoo. (162) TK


Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä (2011)

Sub Klo 21.00

9/11 -draama, IS-arvio 2/5

Stephen Daldryn (Tunnit, Lukija) laskelmoiden tunteilevan 9/11 -draaman pääosassa on kymmenvuotias Oskar (Thomas Horn). Jonathan Safran Foerin kirjaan perustuvassa tarinassa hän on menettänyt isänsä (Tom Hanks) WTC:n terrori-iskussa. Isänsä jäämistöstä löytämäänsä vertauskuvallista lukkoa suurkaupungista etsivän Oskarin matkassa avataan amerikkalaisten yhteistä traumaa. (125) TK


2 Guns (2013)

TV5 klo 21.00

Toimintakomedia, IS-arvio 3/5

Islantilaisen Baltasar Kormákurin kolmas amerikkalaisohjaus on letkeä, toimintapitoinen ryöstötarina. Hyvin yhteen puhaltavat, rennot roolit vetävät Denzel Washington ja Mark Wahlberg ovat meksikolaisen huumekartellin rahoja ryöstelevä kaksikko, jonka taustalta paljastuu mehevä yllätys. (97) TK

Pelon ote (1991)

Hero klo 21.00

Draamajännäri, IS-arvio 2/5

Oliver Stonen tuottamassa ja Hiroaki Yoshidan ohjaamassa jähmeässä japanilaisromaanin filmatisoinnissa aasialaisliikemies (Hiroaki Murakami) löydetään henkihieveriin pahoinpideltynä. Takaumina etenevässä tarinassa paneudutaan liikemiehen nuoren vaimon (Bridget Fonda) ja hotellin pikkolon (Jeff Fahey) erilaisiin näkemyksiin väkivaltaisista tapahtumista ja heidän seksisuhteestaan. (97) TK

Oceans’s Twelve (2004)

Ava klo 21.00

Toimintakomedia, IS-arvio 2/5

George Clooney, Julia Roberts ja kumppanit ovat toisella Ocean-keikallaan Euroopan maaperällä. Ocean’s Eleveniin verrattuna pelin henki on päällekäyvän itseriittoista. Leffaa on filmattu Roomassa ja Amsterdamissa siten, että kaupunkikuvaus on hukattu täysin, kiitos tähtikaartin puheripulin. (120) HIM

Invisible – näkymätön (2007)

Fox klo 21.10

Jännitys, IS-arvio 2,5/5

Lukiolaispojan tajunta lähtee väkivallanteon seurauksena lentoon. Tarinan fantasiaosuus toimii kohtuullisesti, vaikka alkaa tapahtumien edetessä tuntua aika arkiselta. Jännärissä on tiettyä persoonallista imua, kiitos fantasian ja reaalimaailman särmikkään jännitteen. (98) HIM

Hämärän hetki (2013)

MTV3 klo 22.45

Surudraama, IS-arvio 2,5/5

Johan Theorinin samannimisen romaanin filmatisoinnista vastaa Daniel Alfredson. Lena Ender näyttelee 20 vuotta aiemmin poikansa kadottanutta ja siitä ankaraa syyllisyyttä potevaa Juliaa, joka lähtee iäkkään isänsä pyynnöstä tutkimaan katoamiseen liittyvää uutta johtolankaa. Syksyisen harmaassa Öölannissa tapahtuva draama liikkuu uneliaan hitaasti kahdella aikatasolla. (95) TK

Boondock Saints 2 (2009)

Kutonen klo 23.00

Toimintakomedia, IS-arvio 2/5

Troy Duffyn ohjaamassa jatko-osassa pääosassa ovat edelleen Sean Patrick Flanery ja Norman Reedus, aseenkäytön ja huulenheiton hallitsevat MacManusin veljekset. Irlannissa hiljaiseloa viettävät miehet tekevät verisen paluun Bostoniin. Poikamainen kovistelu ja sille naureskelu on aika loppuun kaluttua juttua. (102) TK

Piraija 3DD (2012)

Hero klo 23.05

Kauhukomedia, IS-arvio 2,5/5

Hyvällä maulla tehty huono kauhukomedia roiskauttaa veret ja suolenpätkät katsojan silmille ja naurattaa päälle, ainakin lajityypin ystäviä. Piraijojen ja reippaiden rintavarustusten seassa seikkailee rantahommat taitava David Hasselhoff. (79) TK

Hercule Poirot: Golfkentän murha (1996)

TV1 klo 23.15

Dekkari, IS-arvio 2/5

Mestarietsivä Poirot (David Suchet) ja kapteeni Hastings (Hugh Fraser) matkaavat yhdessä lomailemaan Ranskaan. Murhaksihan meno muuttuu sielläkin. Poirot saa kilpailijakseen ylimielisen ranskalaisetsivän Giraudin (Bill Moody). (102) TK


Suuret setelit (1986)

Nelonen klo 0.25

Biljardidraama, IS-arvio 3/5

Walter Tevisin 1960-luvun alun menestyksekäs romaanifilmatisointi Suurkaupungin hait sai eräänlaisen jatko-osan, kun Martin Scorsese pyöräytti elokuvan Suuret setelit. Alkuperäisleffassa biljardihai Eddie Felsonia näytellyt Paul Newman tekee paluun 25 vuotta myöhemmin. Hän törmää nuoreen ja taidokkaaseen pelaajaan (Tom Cruise ) ja päättää ryhtyä tämän manageriksi. Sujuva ja mukavasti fiilistelevä leffa maistuu välityöltä. (119) TK

Rankka päivä (1993)

Fox klo 3.10

Draama, IS-arvio 3/5

Valkoisen keskiluokan edustaja (Michael Douglas elementissään) saa tarpeekseen ongelmistaan ja alkaa puolustaa uhattua elämänmuotoaan asein – moottoritien ruuhkassa vuoden kuumimpana päivänä. Joel Schumacherin mustan tragikoominen väkivaltaodysseia kääntyy valitettavasti lopussa sairauskertomukseksi. (113) TM

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    2. 2

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    7. 7

      Myymälävarkaan ovela temppu kärpäsentoukkapurkeilla ei ollutkaan niin ovela

    8. 8

      Anna Hanskia ei ole ajan hammas puraissut – osaatko sanoa, kumpi kuvista on 25 vuoden takaa?

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    9. 9

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    2. 2

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää