Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Entinen Emmerdale-tähti sairastui syöpään - kasvainta ei voi leikata

Sairaus
Emmerdale-sarjassa 16 vuotta näytellyt Leah Bracknell on sairastunut keuhkosyöpään.
Brittilehti Daily Mailin mukaan Leah Bracknell havaitsi ensimmäiset merkit sairaudesta viisi viikkoa sitten, jolloin hänellä oli vaikeuksia kavuta portaita ylös.

Muutamaa päivää myöhemmin Bracknell kiidätettiin sairaalaan. Lääkärit totesivat, että hän kärsii keuhkosyövästä, eikä syöpäkasvainta voi leikata.

Bracknellin sairastumista voi pitää yllättävänä. Hän on kasvissyöjä eikä tupakoi.

Bracknellin kumppani Jez Hughes on käynnistänyt varainkeruun, jotta Bracknell voitaisiin lähettää kalliisiin hoitoihin Saksaan.

Fanit ja perheenjäsenet ovat luvanneet tähän mennessä lahjoittaa yli 2 500 puntaa eli noin 2 800 euroa hoitoja varten.

Suomessakin suositussa saippuaooppera Emmerdalessa Zoe Tatea vuosina 1989–2005 esittänyt Bracknell jätti sarjan syksyllä 2005.

Bracknellin hahmo Zoe Tate oli yksi sarjan keskeisiä henkilöitä usean kauden ajan. Suomalaiskatsojille on todennäköisesti jäänyt mieleen ainakin hahmon taistelu skitsofreniaa vastaan.

Bracknell, 52, on Emmerdalen lisäksi näytellyt 1970-luvun puolivälistä alkaen teatterin lavalla sekä useissa brittisarjoissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  3. 3

    Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Hirvittävät yksityiskohdat: näin toimii Pohjois-Korean salamurhia tehtaileva organisaatio

  7. 7

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  8. 8

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  9. 9

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  10. 10

    Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  10. 10

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  3. 3

    Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. Näytä lisää