Ilmari, Ilmo

Viihde

Valikko

Viihde

Hermolomaa pitävä Kim Kardashian näyttäytyi julkisesti täysin erilaisena kuin aiemmin – aikoo myös muuttaa somekäyttäytymistään

Ryöstön jälkeen
Julman aseellisen ryöstön kohteeksi maanantaina Pariisissa joutunut Kim Kardashian aikoo olla jatkossa tarkempi sen suhteen, mitä hän sosiaalisessa mediassa julkaisee.
Reality-tähti Kim Kardashian on tähän saakka esitellyt varsin avoimesti ja estottomasti paitsi elämäänsä myös etenkin rikkauksiaan sosiaalisessa mediassa – kimaltava ja näyttävästi esillä oleva lukususelämä on ollut iso osa koko Kimin brändiä.
  • Pääkuvana olevalla videolla kerrataan julman ryöstön kulkua.
Maanantaina aamuyöllä Pariisissa tapahtunut julma ja aseellinen koruryöstö on saanut kuitenkin Kardashianin miettimään uudelleen käyttäytymistään somessa.

TMZ-sivuston lähteiden mukaan Kim on jopa yhtä mieltä hänen kriitikkojensa kanssa, joiden mielestä tähti teki itsestään maalitaulun leveilemällä varallisuudellaan ja koruillaan sosiaalisessa mediassa. Lukuisat ihmiset kritisoivat esimerkiksi sitä, että Kim julkaisi Instagramissa Pariisin asunnossaan ottamansa yllä olevan kuvan reilun neljän miljoonan euron arvoisesta timanttisormuksestaan vain vähän ennen kuin ryöstö tapahtui.

Kim Kardashian kuvattiin torstaina iltapäivällä ensimmäistä kertaa takaisin Yhdysvaltoihin saapumisen jälkeen, kun hän oli poistumassa lastensa ja aviomiehensä, räppäri Kanye Westin, kanssa perheen New Yorkin asunnolta, jossa hän on pysytellyt läheistensä seurassa palattuaan maanantaina Pariisista. Perhe oli matkalla lentokentälle lentääkseen yksityiskoneellaan kotiinsa Los Angelesiin.

Valokuvissa selvästi pelokkaan näköistä tytärtään Northia, 3, tiukasti sylissään pitävä Kim kiiruhtaa turvamiesten vartioimana nopeasti asunnon ovelta autoon. Farkkuihin ja isoon vaaleaan huppariin pukeutunut Kim oli peittänyt kasvonsa lippalakilla ja hupulla eikä ottanut minkäänlaista kontaktia ympärillä olleisiin ihmisiin. Daily Mailin julkaisemissa kuvissa Kimin perässä autoon harppoi hänen huolestuneen näköinen miehensä Kanye sylissään perheen 10-kuukautinen kuopuspoika Saint.

TMZ:n mukaan Kardashian, 35, pitää nyt lomaa töistään kuukauden ajan levätäkseen ja toipuakseen ryöstön aiheuttamasta järkytyksestä. Kun hän lopulta palaa töihinsä, hänen uudistunut sometaktiikansa näkyy selvästi: hän ei enää esittele henkilökohtaisia rikkauksiaan eikä hän enää aio olla edes yhtä pröystäilevä oman muotimallistonsa mainostamisessa.

Miljoonien eurojen arvoinen koruryöstö, jonka aikana Kimin kädet ja jalat sidottiin, suukin kapuloitiin ja häntä uhattiin aseella, on luonnollisesti järkyttänyt tähteä hyvin perusteellisesti.

– Materiaaliset asiat eivät merkitse mitään. Ei kaikessa ole kyse vain rahasta. Mikään ei ole sen arvoista, Kim on TMZ:n mukaan sanonut läheisilleen.

Näin ryöstö eteni

-Viisi poliisiksi pukeutunutta miestä menee sisälle rakennukseen, kun ovimies päästää heidät sisään.

-Ovimies laitetaan käsirautoihin aseella uhaten, jolloin hän johdattaa asemiehet Kardashianin ovelle.

-Asemiehet menevät ilman henkivartijaa olleen Kimin huoneeseen ja uhkaavat häntä aseella päähän.

-Asemiehet sitovat Kim Kardashianin ja lukitsevat tämän kylpyhuoneseen, jossa tämä rukoilee henkensä puolesta.

-Asemiehet varastavat arvokoruja lähes 10 miljoonan euron edestä. Yhden sormuksen arvo on noin neljä miljoonaa euroa.

-Kanye West keskeyttää keikkansa New Yorkissa, kun hän kuulee tapahtumista.

-Kimin siskot Kourtney Kardashian ja Kendall Jenner lopettavat juhlimisen L’ Arc -yökerhossa Pariisissa ja kiiruhtavat asunnolle yhdessä heidän kanssaan olleen Kimin henkivartijan Pascal Duvierin kanssa kuultuaan tapahtumista.

-Kim Kardashian kiidätettiin takaisin Yhdysvaltoihin yksityiskoneella.

-Kim Kardashianin kone laskeutui yksityiselle lentokentälle New Yorkissa, jossa hänen miehensä Kanye West oli vastassa.

-Vastassa New Yorkissa oli mittavat turvatoimet: noin 10 autoa ja 20 turvamiestä.

Lähteet: Daily Mail ja TMZ

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    2. 2

      Kommentti: Bottas ei ole uusi Kovalainen – mahdollisuus sensaatioon heti alkukaudesta

    3. 3

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    4. 4

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Hurmaava Tinder-tuttavuus huijasi suomalaisnaiselta yli 9000 euroa merirosvo­selityksellä – ”Minähän menin pankkiin ja maksoin”

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Fani sai hikisen yhteisselfien WWE-tähden kanssa – rintoihin harhaileva katse villitsee somessa

    10. 10

      Perheelle ruuat alle 50 eurolla viikossa: Nosta pöytään kotimaista kalaa ja munakastiketta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    4. 4

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    10. 10

      Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    2. 2

      Kommentti: Bottas ei ole uusi Kovalainen – mahdollisuus sensaatioon heti alkukaudesta

    3. 3

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    4. 4

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. Näytä lisää