Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Nämä 3 asiaa auttavat Saara Aallon jatkoon – X Factorin live-esitykset alkavat

x factor
Saara Aallolla on tänään vedonlyöntisivuston mukaan hyvät mahdollisuudet päästä jatkoon.
Saara Aalto astelee tänään Lontoossa Wembleyn Fountain studion lavalle ensimmäisen Britannian X Factorin live-lähetykseen. Aalto on kerännyt puolelleen paljon faneja sekä Britanniassa että Suomessa, mutta myös epäilijöitä naisen menestykselle on löytynyt.

Ilta-Sanomat listasi kolme Aallon puolella tänä iltana olevaa tekijää.

1. Maailmanluokan fani

Aalto vaikuttaa olevan tuomariston Nicole Scherzingerin suosikkityttö koelauluista lähtien. Juuri Scherzinger halusi suomalaislaulajan jatkoon niin kutsutun villin kortin avulla, kun Aalton mentori Sharon Osbourne oli ensin tiputtanut hänet.

– Luulen, että hän näkee minussa jotain itsestään. Nicole on tehnyt uskomattoman monipuolista uraa laulajana ja hän tietää kuinka paljon työtä se vaatii. Hän ehkä tunnistaa esiintymisestäni, että olen harjoitellut kovasti ja kauan, kuten hänkin, pohtii Aalto.

Scherzingerin mahdollisesti ylistävät arviot voivat vaikuttaa yleisön äänestyskäyttäytymiseen.

2. Perheiden hittikappale

Disneyn Frozen elokuvan tunnuskappale Let it go on varmasti soinut jokaisen lapsiperheen korvamatona parin viime vuoden ajan. Lauantai-iltana esitettävä X Factor on monien lapsiperheiden suosikkiohjelma.

Tunnistettavan ja rakastetun hittikappaleen esittäminen onnistuneesti voi tuoda ääniä monilta ohjelmaa katsovilta perheiltä.

3. Vedonlyöntikertoimet

Mikäli paikalliseen vedonlyöntisivusto Ladbrokesin kertoimiin on uskominen, Aallolla on hyvät mahdollisuudet päästä jatkoon. Vedonlyöntisivusto on listannut X Factorin voittajaveikkauksessa Aallon kahdeksanneksi.

Vaikka hän kuuluukin vedonlyöntikerrointen perusteella alempaan keskikastiin, Aallolla on niiden perusteella hyvät mahdollisuudet selviytyä ensi viikkoon, koska kilpailijoista putoaa vain yksi joka viikko.

Illalla selviää, mitä mieltä Scherzinger on Aallon esityksestä, ja vakuuttaako Aalto muutkin tuomarit ja studioyleisön. Ilta-Sanomat uutisoi Saara Aallon esiintymisestä tuoreeltaan lauantai-illan aikana.

Britannian X Factorin top 12 esiintyjää

Simon Cowellin tytöt: Emily Middlemas, Sam Lavery, Gifty Louise

Nicole Scherzingerin pojat: Matt Terry, Ryan Lawrie, Freddy Parker

Sharon Osbournen yli 25-vuotiaat: Saara Aalto, Relley C, räppäri Honey G

Louis Walshin ryhmät: Bratavio, Brooks Way, 5 After Midnight

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    5. 5

      Nainen repi kahta naista hiuksista öisellä Auran Shellillä

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Tietotekniikkavika rampautti Suomen junaliikenteen – ”Mikään juna ei lähde liikkeelle koko maassa...”

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    9. 9

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

    10. 10

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    5. 5

      Nainen repi kahta naista hiuksista öisellä Auran Shellillä

    6. Näytä lisää