Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Saara Aaltoa valmentava Sharon Osbourne sekoili suorassa lähetyksessä – ei muistanut Aallon kotimaata ”Hän on saapunut tänne Norjasta”

X Factor
Saara Aallon tähtivalmentaja Sharon Osbournen käytös kummastutti lauantain X Factorissa.
Saara Aallon vakuuttavat otteet Britannian X Factor -ohjelmassa eivät osoita hyytymisen merkkejä.

Lauantaina Aalto, 29, tuntui pistäneen koko saarivaltion polvilleen tykitettyään Lontoossa Wembleyn Fountain-studioilla suorassa lähetyksessä Disneyn Frozen-elokuvasta tutun Let it go -kappaleen.

Tv-katsojien ja studioyleisön lisäksi haltioissaan olivat myös ohjelman tähtituomarit: Louis Walsh ja Sharon Osbourne nousivat penkeiltään ylös ihastuksesta, ja esityksen lopussa Osbourne ja Nicole Scherzinger aplodeerasivat Aallolle seisaaltaan.

Ne olivat merkittäviä eleitä varsinkin Osbournelta, joka on tähän mennessä suhtautunut suomalaiseen varsin nihkeästi.

Niin sanotussa kuuden tuolin haasteessa Osbourne kritisoi Aallolta ”puuttuvan jotain” esityksestään eikä hän olisi edes päästänyt Aaltoa jatkoon koko kilpailussa.

Nyt ääni kuitenkin muuttui kellossa - mutta se ei ollut ainoa asia, johon katsojat kiinnittivät huomiota Osbournessa.

Alla olevalla videolla pätkä lauantaisesta Britannian X Factorin livelähetyksestä.

Ajoittain erikoisesti esiintynyt ja elehtinyt Osbourne kailotti suureen ääneen Aallon olevan norjalainen.

– Olen hyvin onnellinen siitä, että hän on täällä tänään. Hän on saapunut tänne Norjasta asti..., Osbourne ehti esitellä ennen kuin tuomarikollegansa korjasivat naureskellen:

– Suomesta! Suomesta! Hän on Suomesta!

Tyrmistyneiden brittikatsojien mukaan olisi jopa vaikuttanut siltä, että Osbourne olisi ollut juopunut livelähetyksessä: kansalaisuussekoilun lisäksi hän laski kätensä Scherzingerin rinnoille ja esiintyi paikoin muutoinkin sekavasti.

– Viekää nyt joku Sharonille kahvi. Hänhän on kännissä, eräs tv-katsoja twiittasi.

Tapauksesta uutisoineen Daily Mailin mukaan yksi tv-katsojista olisi kuvaillut tähtituomaria seuraavin sanankääntein:

– Sharon Osbourne on se juoppo tätisi, joka ei koskaan tarjoa kierrosta mutta joka aina flirttailee poikaystävällesi.

– Jos kukaan valittaa sunnuntaista krapulaansa... Noh, olkoon onnellinen, ettei se ole sentään niin paha kuin Sharonilla, irvaili toinen katsoja.

Kolmas katsoja vitsaili twiitissään Osbournen pukuhuoneen näyttävän tältä:

Yli 25-vuotiaiden tiimissä laulavan Aallon kohtalo selviää tänään sunnuntaina, kun Suomen aikaa kello 22 alkavassa suorassa tuloslähetyksessä paljastetaan, ketkä saavat jatkaa kilpailussa.

Kaksi vähiten ääniä saanutta kilpailijaa joutuu esiintymään uudelleen tuomariston edessä. Jatkoon pääsee eniten tuomariääniä saanut laulaja. Jos tuomariäänet jakautuvat tasan, se, joka sai vähinten yleisöääniä, putoaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. 6

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    7. 7

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    10. 10

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    7. 7

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    8. 8

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    9. 9

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    10. 10

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. Näytä lisää