Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Hermolomaa pitävä Kim Kardashian palasi yllättäen someen – poisti vaivihkaa 13 seurattavaa

pariisin ryöstö
Pahasti aseellisesta ryöstöstä järkyttynyt reality-tähti kirjautui keskiviikkona Twitter-tililleen.
3. lokakuuta Pariisissa miljoonaryöstön kohteeksi joutunut Kim Kardashian, 35, on palannut sosiaaliseen mediaan ensimmäisen kerran traumaattisen tapahtumien jälkeen.

The Sun-lehden mukaan reality-tähti kirjautui eilen Twitter-tililleen poistaakseen joukon seuraamiaan henkilöitä tililtään. Kardashianin seuraamien Twitter-tilien määrä väheni 13 eilisen aikana ja nyt hän seuraa 108 käyttäjää. Kimillä itsellään seuraajia on huimat 48 miljoonaa.

Kardashianin on kerrottu pitävän ainakin kuukauden pituisen loman somesta, ja keskittyvän ryöstöstä toipumiseen ja perheeseensä.

Aiemmin avoimesti elämänsä internetissä jakanut tosi-tv-tähti aikoo myös muuttaa somekäyttäytymistään pysyvästi ja lopettaa esimerkiksi kalliiden korujensa esittelyn siellä. Kimin Instagram-tilin uskotaan houkutelleen varkaat tämän luokse.

Kardashianin some-tilit ovat täyttyneet ryöstön jälkeen naisen miljoonien fanien kannustuksesta.

– Kim Kardashian lopetti monen ihmisen seuraamisen. Toivottavasti he olivat niitä negatiivisia ja typeriä. Hän ansaitsee ainoastaan positiivisia viboja, totesi eräs hänen faninsa Twitterissä.

Kardashianilta varastettiin ryöstössä koruja yli 10 miljoonan euron edestä ja sidotuksi ja aseella uhatuksi joutuneen tähden on kerrottu järkyttyneen tapahtumista syvästi. Hän on pysytellyt poissa julkisuudesta ryöstön jälkeen.

Kardashianin Khloe sisko kommentoi sisarensa ryöstöä Ellen DeGeneresin tv-ohjelmassa.

– Se mitä hänelle tapahtui on todella traumaattista, mutta perheemme on superläheinen ja pääsemme yli siitä yhdessä, Khloe totesi paljastaen, että hänen siskonsa ei voi tällä hetkellä kovin hyvin.

E News! kertoo Kardashianin peruneen näyttäytymisensä Las Vegasin maineikkaassa Hakkasan-yökerhossa syntymäpäiviensä aikaan. Reality-tähti täyttää 36 vuotta 21. lokakuuta ja hänen tiedetään yleensä juhlistaneen syntymäpäiviään Las Vegasissa.

E News! -sivuston mukaan Kardashian on myös hakenut ammattiapua ryöstöstä selvitäkseen ja hänen kerrotaan käyvän nyt terapiassa. Naisen lähipiirin mukaan hän on kärsinyt ikävistä takautumista ryöstöyön tapahtumista.

The Sunin mukaan Kardashianin ryöstön tutkinnasta on tihkunut uutta tietoa ja Ranskan poliisin kerrotaan nyt keskittyvän pariisilaisasunnon ulkopuolelta löytyneen timanttikorun DNA-näytteiden tutkimiseen.

Huhujen mukaan Kardashianille kuuluvan korun löysi ohikulkija noin vuorokausi ryöstön jälkeen. Siinä kerrotaan olevan useampia DNA-jälkiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    4. 4

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    5. 5

      Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    8. 8

      Nasa ilmoitti ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – tiedotustilaisuus luvassa keskiviikkona

    9. 9

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    10. 10

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    6. 6

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    4. 4

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    5. 5

      Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

    6. Näytä lisää