Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Ylipainoinen Melissa McCarthy taisteli itsensä Hollywoodin huipulle – nykyään kolmanneksi parhaiten palkattu naisnäyttelijä

tv-tärppi
Melissa McCarthylle sanottiin, ettei hän voisi menestyä näyttelijänä painonsa vuoksi. Toisin kävi.
Melissa McCarthy, 46, on vakuuttava Hollywoodin uuden aallon naistähti, joka viime vuonna sai Walk of Famelle oman tähtensä. Rebel Wilsonin (Pitch Perfect) ja Gabourey Sidiben (Empire) lailla leffamaailmassa on alettu antaa mahdollisuus myös ylipainoisille näyttelijöille.

Sinnikkyydellä on merkityksensä. Uran alussa McCarthylle toisteltiin, ettei hän painonsa vuoksi voisi koskaan menestyä. Näyttelijä päätti näyttää. Kahden lapsen äiti sai Sookien roolin suursuositussa Gilmoren tytöissä.

Sen jälkeen mikään ei pidätellyt. Emmy-palkittu pääosa Mike & Molly -sitcomissa (2010–2016) teki viimeistään McCarthyn tunnetuksi suurelle yleisölle. Alkuun rooli sarjassa, joka kertoo ylensyöjistä, mietitytti kokoonsa tyytyväistä näyttelijää.

Riski kannatti, ja elokuva Morsiusneidot (2011) toi McCarthylle Oscar-ehdokkuuden. Nykyään hän on Hollywoodin kolmanneksi parhaiten palkattu naisnäyttelijä Jennifer Lawrencen ja Scarlett Johanssonin jälkeen. Painoon kohdistuvista toimittajien kysymyksistä hän ei ole kiinnostunut pätkääkään.

Viimeisin suuri rooli McCarthylla oli elokuvassa Ghostbusters (2016).

Tänään Melissa McCarthyn voi nähdä elokuvassa Väärät paperit (TV5 klo 21.00 & 3.20).

Seth Gordonin ohjaamassa komediassa kiltin bisnesmiehen elämä vyöryy raiteiltaan, kun hänen identiteettinsä varastetaan. Hämmästynyt Sandy (Jason Bateman) lähtee tapamaan uutta Sandya (Melissa McCarthy) Miamiin, eikä palaa kotiin entisellään.

Vääriin papereihin hän aikoinaan päätyi vastanäyttelijän toiveesta. Identiteettivarkaan rooli oli kirjoitettu miehelle, mutta Morsiusneidot nähnyt Jason Bateman vaati mukaan McCarthya.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    8. 8

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    9. 9

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    6. Näytä lisää