Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Aftonbladet: Abba palaa lavoille erikoislaatuisella tavalla

Mamma Mia!
Abban epätodennäköisenä pidetty paluu lavoille saattaa sittenkin toteutua – hologrammeina.
Abban jäsenet Björn Ulvaeus ja Benny Andersson suunnittelevat yhtyeen paluuta lavoille, kertoo Aftonbladet.

Kaksikko on palaverannut asiasta Spice Girlsien luojan Simon Fullerin kanssa, lehti paljastaa.

– Idea on kuitenkin aivan suunnitteluasteella, lähde kertoo lehdelle.

Abban jäsenet ovat tiukasti kiistäneet huhut comebackista. Keväällä 2004 Istanbulin Euroviisujen semifinaalissa nähtiin Abban uusi video Our Last Video Ever. Uutuusvideon vuoksi media ryhtyi huhuamaan Abban comebackista. Huhuista huolimatta yhtye ei tehnyt comebackia. Björn Ulvaeus on toistuvasti sanonut, että Abban paluu olisi ennen kaikkea pettymys faneille, koska lavalla olisi neljä yli 60-vuotiasta laulajaa.

Nyt kuitenkin saattaa avautua tilaisuus nähdä legendat lavalla.

Aftonbladet on saanut tietoonsa, että Björn Ulvaeus, 71, ja Benny Andersson, 69, puuhaavat Abballe uutta showta, jossa bändin jäsenet esiintyisivät hologrammeina.

Ulvaeus ja Andersson käyvät lähteiden mukaan läpi bändin kahden maailmankiertueen kuvamateriaalia vuosilta 1977 ja 1979.

Kaksikko on myös ollut yhteydessä ihmisiin, jotka voisivat toteuttaa projektin.

Ulvaeus ja Andersson ovat ottaneet yhteyttä brittiläiseen musiikkialan moguliin Simon Fulleriin, 56. Hänet tunnetaan muun muassa Spice Girlsin luojana ja hän on ollut mukana ideoimassa kuuluisia TV-ohjelmia, kuten Idols ja Tanssi jos osaat.

Hologrammiteknologia ei ole mikään uusi kikka showmaailmassa. Teknologiaa on jo käytetty sellaisten artistien kohdalla, kuin Elvis, Michael Jackson ja Frank Sinatra.

Ulvaeus, Andersson ja Fuller nähtiin vastikään yhdessä Las Vegasissa, kun he vierailivat Cirque de Soleilin showssa Michael Jackson One. Kyseisessä esityksessä käytetään hyväksi erikoisefektejä yhdessä tanssijoiden ja akrobaattien kanssa.

– Nykyisin puhutaan kaikenlaista. Abba on yksi tärkeimmistä brändeistämme ja kaikkien aikojen bändi. Kävimme Los Angelesissa ja tapasimme paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Katsotaan, jos keskustelut poikisivat jotain. Katsotaan, mitä tapahtuu, mutta tarkempia suunnitelmia meillä ei vielä ole, Ruotsin Universal Musicin johtaja Per Sundin kommentoi Abban paluuta Aftonbladetille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    4. 4

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    5. 5

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    8. 8

      Axl Smith saapui oikeuteen mustiin pukeutuneena ja aurinkolasit silmillään

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    4. 4

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    5. 5

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    6. Näytä lisää