Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Kuopiolainen Juho, 23, näyttää aivan Arttu Wiskarilta – kuin sama mies punaisia boksereita myöten!

Kaksoisolento
Kuopiolaista huoltamotyöntekijää Juho Kelaa on alettu kutsua kaveripiirissä Artuksi.
Eräänä iltana Pohjois-Savon sydämessä koettiin todellinen ahaa-elämys. Kuopiolainen Juho Kela alkoi ihmetellä, kun hänen ystävänsä katseli pitkään hänen kuvaansa.

– Kaverini huomasi yhden kuvani ja muokkasi minulle siihen lasit päähän. Tajusimme, että näytän aivan Arttu Wiskarilta - jos olisin vain hieman isompi mies, Kela, 23, kertaa tapahtumia IS:lle.

– Naureskelimme sille kuvalle. Heitin sen sitten vitsillä Facebookiin ja se keräsi aika nopeasti yli 300 tykkäystä.

Todellisuudessa Kela ei tarvitse arjessaan silmälaseja, joten häntä ei myöskään yhdistetä kuuluisaan muusikkoon Kuopion kaduilla kulkiessaan.

– Aika harvoin. Lähinnä se siellä Facebookissa on kerännyt huomiota. Ja kaveriporukassa kutsuvat välillä Artuksi. Tai Wiskariksi, Kela naurahtaa.

Hyväntuuliselta huoltamotyöntekijältä löytyy kuulemma kotoa lasit ilman vahvuuksia.

– Pari kertaa niitä on tullut huvikseen käytettyä, kun ollaan oltu kaveriporukalla iltaa istumassa. Mutta ei siihen kukaan ole sen kummemmin reagoinut.

Huomio voisi olla toisenlaista, mikäli Kela ryydittäisi menoa reippaalla soitannalla. Nuori mies on harrastanut pienestä pitäen pianonsoittoa - tosin Wiskari on tullut enemmänkin tunnetuksi laulavana kitarasankarina.

– Niinhän hän taitaa olla. Eihän sitä tiedä, vaikka tässä alkaisi itsekin soitella kitaraa, Kela heittää.

Mutta ulkokuori ei ole ainoa yhdistävä tekijä vaaleakutristen miesten välillä. Wiskari on esitellyt MTV:n Tähdet, tähdet -ohjelmassa muun muassa räikeän punaisia boksereitaan.

– Kyllä minultakin jotkut sellaiset löytyy. Ja varmaan olen yhtä hyvä tanssimaankin kuin hän, huvittunut Kela arvelee.

Ilta-Sanomat on aiemmin esitellyt Iina Kuustoselta näyttävän pohjanmaalaisen Caritan, 26. Lue juttu täältä!

Näytätkö sinäkin joltakulta suomalaiselta tai ulkomaalaiselta julkisuuden henkilöltä? Ota yhteyttä toimitukseen ja lähetä meille kuvasi sähköpostitse osoitteeseen viihde@iltasanomat.fi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    9. 9

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. Näytä lisää