Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

Laulaja Teppo Ruohonen oli jäädä linja-auton alle: ”Onneksi Masan ei tarvitse tehdä soololevyä”

Matti ja Teppo -duon Teppo Ruohoselle tapahtui keskiviikkona vakava läheltä piti -tilanne.
Parhaillaan käynnissä olevan konserttikiertueen välipäiviä kotonaan Turussa viettänyt Teppo Ruohonen oli palaamassa kaupungilta toimistolle. Hän ylitti Kaskenkadun ja Hämeenkadun risteyksessä katua suojatietä pitkin. Kääntymässä ollut bussi ei hiljentänyt vauhtiaan vaan oli ajaa Ruohosen päälle.

– Juoksin risteyksen yli, kun näin, että vihreä valo vielä paloi. Kääntymässä ollut bussi lisäsi vauhtia. Pikkasen otti jopa lahje kiinni, mutta selvisin, Ruohonen huokaa.

– Aika kovaa leikkiä. Jos mulla ei olisi näin kova kunto, voi olla, että olisin jäänyt alle.

Ruohosen mukaan bussi jatkoi pysähtymättä matkaansa ja Ruohonen palasi suunnitelmiensa mukaisesti toimistolle.

– Puuskutin siellä. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Ajattelin, että huh huh, selvittiin.

Tilanne oli aidosti vakava, mutta Ruohonen jaksaa silti laskea siitä leikkiä.

– Onneksi Masan ei tarvitse tehdä soololevyä. Vaimolle heitin, että se voi olla kuski, joka ei tykkää ollenkaan meidän musasta. Vaikka vaikeaa on, täytyy yrittää löytää asiasta huumoria.

Toni Mattsson oli risteyksessä sijaitsevassa liikkeessä ja näki tapahtuman.

– Ruohonen oli tulossa ihan valojen mukaan. Vaikka valot vaihtuivatkin kesken ylityksen, niin pitää silti olla turvallista tulla, Mattsson kertoo.

– Ruohonen joutui juoksemaan pois alta. Hän oli silmin nähden kauhuissaan tapahtuneesta.

Mattssonia tilanne harmitti niin paljon, että hän otti yhteyttä Turun kaupunkiin, josta kerrottiin minkä yhtiön auto kyseistä linjaa ajaa. Mattssonilla oli antaa tarkka kellonaika, linjan numero ja tapahtumapaikka.

– Mulle jäi itselle siitä pelkotila päälle. Ajattelin, että ei tämä voi jäädä tähän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. 6

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    7. 7

      Tilanne perussuomalaisissa mutkistui: puolueesta erotettu Kiemunki jatkaa Tampereen-yhdistyksen puheenjohtajana

    8. 8

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    9. 9

      Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. Näytä lisää