Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

”Sydän meinasi pysähtyä” – Waltteri Torikka kävi X Factorin kuvauksissa Lontoossa: Näin hän arvioi Saara Aallon mahdollisuuksia

x factor
Laulajatähti Waltteri Torikka kertoi IS:n haastattelussa tunnelmiaan Lontoosta, jossa hän piipahti paikan päällä X Factor -yleisössä.
Laulaja Waltteri Torikka on tuntenut Saara Aallon ja tämän entisen kumppanin Teemu Roivaisen jo vuosia. Oopperatähti vieraili hiljattain Lontoossa ja kävi samalla katsomassa Saara Aallon esiintymisen brittien X Factorin yleisössä.

– Olin Lontoossa käymässä laulutunneilla ja kävin katsomassa toisen viikon live-lähetyksen ja tuloslähetyksen, hän kertoo IS:lle.

– Sydän meinasi pysähtyä yleisössä, kun tuli se deadlock. Yleisöäänien perusteella Saara pääsi jatkoon. Kyllä me mietittiin, että ulkomaalaisena Brexitin jälkeen Saara ehkä edusti briteille sitä muuta Eurooppaa, ja siksi Saara on varmaan saanut vähiten ääniä. Mutta sitten Freddy sai kuitenkin vähemmän ääniä. Se oli pysäyttävä hetki.

Deadlock tarkoittaa X Factorissa sitä, että yleisö äänestää jatkoon pääsijän silloin, kun tuomariäänet menevät tasan.

– Olen suunnattoman ylpeä Saarasta, hän on kulkenut omia polkujaan ja uskaltanut tehdä omaa juttuaan. Nyt hän on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja saanut paljon näkyvyyttä. Hänellä on kaikista kilpailijoista eniten Youtube-klikkauksia. Kun esittää televisiossa yhden biisin, niin sillä on heti miljoonia katselijoita. Se on aika kova juttu, Torikka pohtii.

Torikka julkaisi X Factorin kulisseista kuvan Instagramissa. Jos kuva ei näy laitteellasi, katso se täältä.

Torikka tutustui Saaraan alun perin tämän ex-miehen Teemun kautta. Teemu Roivainen ja Torikka olivat samassa tuvassa armeijassa.

– Minä nukuin yläpunkassa ja Teemu alapunkassa. Teemu ei silloin vielä laulanut niin aktiivisesti.

Nykyään kaikki kolme ovat menestyviä muusikkoja. Torikka pohtii jonkin aikaa vastausta kysymykseen siitä, voisiko Saara jopa voittaa brittien X Factorin.

– Olisi aika uskomatonta, jos Saara voittaisi. Mutta se tarina on rakentunut vähitellen. Louis Walsh sanoi, että ihmiset alkavat pitää hänestä enemmän ja enemmän. Viime jaksossa kerrottiin vähän sitä Saaran tarinaa, kuinka hän on laulanut ja esiintynyt pienestä pitäen ja kuinka tärkeää se on hänelle, Torikka analysoi.

– Luulen, että jos britit alkavat pitää Saarasta myös ihmisenä, niin sitä kautta hänen hahmonsa alkaa kiinnostaa.

Saara Aalto on saanut paljon positiivista palautetta Britanniassa. Alla olevalla videolla Lontoossa asuva toimittaja Minna-Riikka Härkönen kertoo, kuinka Aallosta on kerrottu brittimediassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    4. 4

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    7. 7

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    8. 8

      Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

    9. 9

      Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    4. 4

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää