Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Saara Aaltoa ei mainittu brittilehdissä sanallakaan viikonlopun jälkeen – eräs toinen tv-ohjelma pesee X Factorin mennen tullen

x factor
Ilta-Sanomat kävi läpi Britannian päälehdet ja -tabloidit maanantaiaamuna. X Factorista uutisoitiin hyvin vaatimattomasti, eikä Saara Aaltoa mainittu sanallakaan.
Lauantai-iltana Saara Aalto pisti pystyyn huikean ja kehutun show’n Britannian X Factorissa, ja hän pääsi suoraan yleisöäänillä jatkoon. Ohjelmaa seuraa reilut 5 miljoonaa silmäparia, mutta maanantaina Britannian printtimediasta sai turhaan etsiä isompia X Factorista kertovia juttuja, saati Saara Aallosta kertovia artikkeleita.

Ilta-Sanomat tutustui viiteen päätabloidiin sekä kolmeen suosituimpaan sanomalehteen. Kaikissa tabloideissa X Factor oli huomioitu, mutta lähinnä tuomari Nicole Scherzingerin vaatetuksesta johtuen. Jutuissa oli sentään muistettu mainita, että sunnuntai-iltana kilpailusta putosi Gifty Louise.

Vähäinen X Factor -uutisointi johtunee ohjelman laskeneesta suosiosta sekä samaan aikaan pääkanava BBC1:ltä tulevasta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta. X Factor tulee ”kolmoskanava” ITV:ltä.

Daily Mail kirjoitti maanantaina, että Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa katsoi 10 miljoonaa ihmistä, kun taas X Factoria katsoi 5,7 miljoonaa ihmistä. Tanssiohjelman valttikortteihin kuuluu se, että sen kilpailijat ovat jo valmiiksi julkisuuden hahmoja, jotka herättävät monien mielenkiinnon. X Factorin esiintyjät ovat kilpailua seuraamattomille täysin tuntemattomia.

The Sun, Daily Mirror ja Daily Star hehkuttivat maanantaina lähinnä Nicole Scherzingerin nahkaisella asuvalinnalla, ja hänen osallistumisellaan Sharon Osbournen tyttären Kellyn syntymäpäiväjuhlintaan. Daily Expressissä X Factorista oli tehty vain muutaman lauseen juttu, jossa kerrottiin Gifty Louisen putoamisesta kisasta.

Viihdejätti Daily Mail kirjoitti X Factorista vain yhden lauseen, ja sekin oli Tanssii tähtien kanssaan liittyvässä jutussa, jossa kerrottiin kilpailevien ohjelmien katsojamääristä.

The Times, Independent ja Guardian eivät kirjoittaneet X Factorista, mutta Guardianissa oli Tanssii tähtien kanssa ohjelmasta kuva ja kuvateksti. Saara Aaltoa ei mainittu missään kahdeksasta lehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    5. 5

      Bernerin suunnitelmat tyhjensivät autokaupan: ”Juuri nyt on aika hiljaista”

    6. 6

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    7. 7

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    8. 8

      Michael Jacksonin Paris-tytär, 18, on kuin ilmetty Madonna – läpikuultava paita paljasti nännikorut

    9. 9

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    10. 10

      Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    8. 8

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    9. 9

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    10. 10

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    5. 5

      Bernerin suunnitelmat tyhjensivät autokaupan: ”Juuri nyt on aika hiljaista”

    6. Näytä lisää