Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

80-luvun seksisymboli Bo Derek täyttää tänään tasavuosia: 60 – nainen yhä kuin unelma

10 – nainen kuin unelma -elokuvan uimarantakohtauksella itsensä elokuvahistoriaan hölkännyt Bo Derek on edelleen todella näyttävä nainen.
Palmikkopäinen nainen juoksee hidastetussa kuvassa pitkin villisti tyrskyävän meren rantaviivaa. Syvään uurrettu, okran värinen uimapuku paljastaa enemmän kuin peittää. Tuo alle minuutin mittainen kohtaus elokuvassa 10 – nainen kuin unelma poltti Bo Derekin nimen ja olemuksen katsojien verkkokalvoille ympäri maailman vuonna 1979.

Vaikka Derek esiintyy valkokankaalla vain noin kymmenen minuutin ajan, hän peittosi suosiossa 10-elokuvan tähtinäyttelijät Dudley Mooren ja Julie Andrewsin, ja roolihahmo lienee ainoa asia, jonka jälkipolvet elokuvasta muistavat. Derekille osa poiki vastaavankaltaisia rooleja 80-luvun elokuvissa ja teki hänestä yhden vuosikymmenen johtavista seksisymboleista.

– 10 oli uskomaton! Minulla ei ollut uraa ennen sitä ja sitten yhtäkkiä pystyin tekemään suurin piirtein mitä vain viihdebisneksessä, Derek muisteli vuosia myöhemmin haastattelussa.

Aviomies teki Bosta filmitähden

Mies Bo Derekin seksisymboliuden taustalla ei ollut 10-elokuvan mestariohjaaja Blake Edwards, vaan hänen aviomiehensä John Derek.

Pariskunnan alkutaival oli aikansa skandaali. Näyttelijänuraansa Cathleen Collins -nimellä aloitellut Bo tapasi John Derekin 1973 yhteisessä elokuvaprojektissa. Bo oli tuolloin 16-vuotias malli, John Derek 46-vuotias ohjaaja. Ikäeron lisäksi John Derek oli nuoren mallin tavatessaan naimisissa myöhemmin Dynastia-sarjasta kuuluisaksi tulleen Linda Evansin kanssa. Parin piti muuttaa Saksaan, jotta John Derek ei olisi saanut syytettä alaikäiseen sekaantumisesta.

Yhdysvaltoihin he palasivat vuonna 1976. Pari meni naimisiin, ja Cathleen Collinsista tuli Bo Derek. John Derek onnistui luomaan vaimolleen seksikkään näyttelijäimagon, mutta ilmeisesti nuoren vaimon valmistaminen sitä seuraavaan julkisuuteen ei onnistunut. Bo Derek kertoo ahdistuneensa nopeasta noususta julkisuuteen.

– En tiennyt, mitä tuntea, koska minulla ei ollut mitään, mihin verrata. Joskus kritiikki oli äärimmäistä, se oli hyvin vaikeaa, Derek kertoi IS:n haastattelussa reilu vuosi sitten.

Lapsettomaksi jäänyt liitto kesti aina John Derekin kuolemaan asti vuonna 1998.

Avoliitossa Sinkkuelämää-komistuksen kanssa

Nykyään Derek elää avoliitossa näyttelijä-laulaja John Corbettin kanssa. Corbett on viisi vuotta Derekiä nuorempi, yhdessä pariskunta on ollut vuodesta 2002. Corbett muistetaan Suomessa parhaiten kenties Sinkkuelämää-sarjan Carrien poikaystävänä Aidanina.

Ikäisekseen erittäin näyttävä filmitähti ei ole omien sanojensa mukaan toistaiseksi turvautunut plastiikkakirurgiaan. Hän ei kuitenkaan sano koskaan ei.

– Voin hyvin muuttaa mieltäni ensi vuonna. Se on hyvin henkilökohtaista, tähän mennessä olen ollut sinut sen kanssa, poikaystäväni on sinut sen kanssa. Olen ollut tarpeeksi rohkea, mutta se ei ole helppoa, hän myönsi IS:n haastattelussa 2015.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Tältä näyttäisi nykypäivän Turku tuhottuna – taiteilijan pysäyttävä kuva, jos sota iskisi Suomeen

    8. 8

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    9. 9

      Naapuriin muutti homovastainen mies – perheenäidin täydellinen vastaus räjäytti somen riemuun

    10. 10

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    9. 9

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    10. 10

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    6. Näytä lisää