Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

The Affair -tähti Maura Tierney IS:lle: ”Salasuhteita on ollut niin kauan kuin avioliittoja”

tv-tärppi
The Affair -sarjan kolmas kausi on nyt nähtävissä HBO Nordic -palvelussa. Näyttelijä Maura Tierney kertoo haastattelussa, että hän ei tuomitse suhteessa pettäneitä.
The Affair 3. kausi, maanantaista 21.11. alkaen HBO Nordic

The Affair on suosittu sarja, joka kertoo parisuhteen rakoilemisesta ja pettämisestä eri näkökulmista.

Syyllisyys kalvaa Maura Tierneyn, 41, hahmon mielentilaa kolmannella kaudella. Melodraaman tapahtumat jatkuvat kolme vuotta sen jälkeen, kun hänen entinen miehensä, Noah (Dominic West) on tuomittu vankilaan rikoksesta, jota hän ei tehnyt.

– Viime kausi päättyi dramaattisesti, Helen käyttäytyi kamalasti eikä hän voi ohittaa tekojaan olan kohautuksella. Hän tuntee huonoa omatuntoa ja tasapainottelee yksinhuoltajana. Valoa hänen elämäänsä tuo uusi poikaystävä, lääkäri, jonka hän tapasi kakkoskaudella, mukava Tierney kertoo Los Angelesissa.

Päänelikon, Helenin, Noahin, Alisonin (Ruth Wilson) ja Colen (Joshua Jackson), tiet ovat erkaantuneet, eivätkä heidän tarinansa kulje enää käsi kädessä. Mukaan tulee uusi tarinalinja, Noahin uusi kiinnostuksen kohde, ranskan kielen professori (Irene Jacob).

– On tietenkin harmi, että en näe työkavereitani enää yhtä usein, mutta uskon, että ratkaisu on katsojien kannalta virkistävä. Uusilla käänteillä ja lähestymistavoilla juoni pysyy raikkaana. Tällä kaudella Helen on menettämässä järkensä ja Noahin tarina on todella synkkä. Alison yrittää ymmärtää elämäntilannettaan, ja Cole on mennyt naimisiin.

Tierney pitää the Affairia seksikkäänä laatusarjana, jonka käsikirjoitus on mukaansatempaava.

– Kirjoitustiimi on kirjoittanut kaiken valmiiksi, eikä minun tarvinnut tehdä taustatyötä pahemmin. Vaikeinta on ollut eläytyä äidiksi, koska minulla ei ole omia lapsia. Siinä olen konsultoinut siskoani, jolla on kolme lasta, hän kertoo.

– Avioerosta minulla on kokemuksia, mutta yli kymmenen vuoden liittoni ei päättynyt dramaattisesti pettämiseen. Ystäväpiirissäni sitä on tapahtunut, mutta jos saan valita, olen mieluummin kuulematta niitä juttuja.

Yhteiskunta on asettanut normeja, jotka eivät välttämättä sovi ihmisluonteelle.

Hän ei kuitenkaan pidä pettämistä ihmeellisenä asiana.

– Salasuhteita on ollut niin kauan kuin avioliittoja. En tuomitse Noahia. Pitkä parisuhde on haastava. Yhteiskunta on asettanut normeja, jotka eivät välttämättä sovi ihmisluonteelle. Suurimmalle osalle on haastavaa olla vuosikymmeniä yhden kumppanin kanssa. Ja vaikka kaikki eivät olisi pettäneet, se on varmaan käynyt monen mielessä. Tavallaan Noah on rohkea, kun uskaltaa seurata halujaan.

Sarja, joka perustuu päähenkilöiden muistoihin, on opettanut Tierneyn suhtautumaan muistiin armollisemmin.

– On mielenkiintoista puhua vaikka vain viiden minuutin takaisista tapahtumista, sillä melko varmasti kaikki muistavat sen eri tavalla. Olen nykyään lempeämpi muita kohtaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    2. 2

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    7. 7

      X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    2. 2

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. Näytä lisää