Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Mikko ”Peltsi” Peltola kertoi ensimmäistä kertaa Ylellä Down-lapsen isyydestä – ”Ei tunnu, että mikään olisi erilaista kuin muilla”

marja hintikka live
Suosikkijuontaja Mikko ”Peltsi” Peltola kertoi Marja Hintikka Livessä avoimesti siitä, millaista on olla Down-lapsen vanhempi.
Radio- ja tv-toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola on kahden lapsen isä. Suosikkijuontaja kertoi maanantai-iltana Marja Hintikka Livessa ensimmäistä kertaa julkisuudessa siitä, millaista oli kun perheeseen syntyi neljä vuotta sitten yllättäen Down-lapsi. Downin syndrooma kävi ilmi vasta pojan synnyttyä. Perheessä oli ennestään pari vuotta vanhempi tyttö.

– Oli tosi pettynyt olo: odotukset oli jotain muuta ja sitten tuli tommonen. Onnitteluja vauvasta oli tosi vaikea ottaa vastaan ja kaveritkin ovat sanoneet, etteivät ole koskaan nähneet mua niin allapäin.

– Mutta sitten realismi voitti: piti mennä töihin ja jatkaa elämää. Olen myös vahvasti sellainen ihminen, ja vaimokin on, että emme valita asioista, joille emme mitään voi. Siksi en valita siitäkään, että mulla on kehitysvammainen lapsi, Peltola kertoi Ylellä.

Videolla Mikko ”Peltsi” Peltola kertoo Marja Hintikka Livessä, miten vaikeaa hänen oli hyväksyä lapsensa kehitysvammaa.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Nykyisin Peltoloiden arki pyörii aivan kuten kaikissa lapsiperheissä: lapset ovat päiväkodissa ja vanhemmat töissä. Pikkuveli pysyy vielä hyvin mukana 6-vuotiaan siskon touhuissa, mutta tarvitsee enemmän aikuisten apua kuin muut 4-vuotiaat.

– Itse on jo niin sinut näitten juttujen kanssa, niin ei tunnu, että mikään olisi erilaista kuin muilla, Peltola toteaa.

Tällä hetkellä Peltolan poika on tavallisessa päiväkodissa, jossa hänellä on ylimääräistä apua.

– Koulumaailmassa oppimistahti on kuitenkin niin kova, että hän jää varmasti helposti jälkeen, niin ehkä parempi, että hän pääsee sellaiseen ryhmään, jossa on muita hänen kaltaisiaan.

Peltola on nykyään hyvin sinut poikansa oireyhtymän kanssa, mutta alussa ei ollut niin.

– Silloin ei hyväksynyt tilannetta ja ne oli niin synkkiä ettei niitä voit tässä sanoa, mutta se oli tosi mustaa. Se oli silloin alussa ja asiat muuttui, kun pääsi arkeen kiinni.

– Nyt vaan kasvatetaan lasta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    8. 8

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. Näytä lisää