Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Yrittäjäksi heittäytynyt hehkeä Helena Ahti-Hallberg, 48: ”Vuosi on ollut rankin pitkään aikaan”

Helena Ahti-Hallberg paiskii töitä tanssiyrityksensä parissa.
Helena Ahti-Hallbergilla, 48, on takanaan yksi elämänsä kiireisimmistä ja työn kannalta rankimmista vuosista. Hän on työskennellyt ahkerasti Mikko Leppilammen kanssa perustetun ohjelmatoimiston parissa.

– Tämä vuosi on ollut rankin pitkään aikaan. Suomessa yrittäminen ei ole helppo polku, Ahti-Hallberg huokaisee.

Ahti-Hallberg kertoo puurtavansa töitä tällä hetkellä parhaimmillaan 12 tuntia päivässä. Hän ei kuitenkaan ole stressaantunut, sillä tekee sitä, mitä rakastaa eniten.

– Olen erittäin työorientoitunut ihminen. En ole koskaan ollut sohvaperuna.

Ahti-Hallberg on kahden lapsen äidiksi ja pienen tytön isoäidiksi kiistatta mielettömässä kunnossa. Energisyys ja sisältä ulos yltävä kauneus ei ole itsestäänselvyys, vaan tanssijatähti elää hyvin kurinalaista elämää ja tekee töitä hehkuvan olemuksensa eteen.

Ahti-Hallberg saa työnsä kautta hyötyliikuntaa joka päivä neljästä kahdeksaan tuntiin. Hän ei polta tai juo kahvia ja yrittää syödä joka päivä terveellisesti.

– Nuorena olin paljon tiukempi itselleni, huippu-urheilijan ruokavalio on tiukka. Nykyään syön mitä tekee mieli, hän sanoo.

Voimakkaan ja kauniin kuoren alla on kuitenkin myös herkempi puoli, joka väsyy silmin nähden syksyn pimeinä kuukausina. Kevät ja kesä ovat entisen huipputanssijan suosikkivuodenaikoja. Silloin hän kerää varastoon voimia talvea varten.

– Syksyssä ei ole mitään muuta hyvää kuin kynttilät, Ahti-Hallberg sanoo.

Työpäivät venyvät usein iltayhdeksään tai jopa kymmeneen, mikä tekee sen, että aamuisin on joskus vaikeaa nousta ylös sängystä. Runsaasta liikunnasta ja mukavasta työstä huolimatta syksy on rankkaa aikaa. Ongelma on tuttu monille suomalaisille.

– Minulla on se onni, että saan työstäni arkiliikuntaa. Liikunta on se, mikä auttaa jaksamaan ja pitää pirteänä ja hyvässä kunnossa.

Arjen pieniä voimavaroja ovat töistä kotimatkalla puhelimitse käydyt keskustelut ystävien kanssa, villasukissa kotisohvalla rentoutuminen ja silloin tällöin lasi viiniä.

– Kotona en vastaa työpuheluihin. Siitä pidän kiinni, Ahti-Hallberg kertoo.

Ja tietysti tärkein, perhe. Helena Ahti-Hallberg viettää mahdollisimman paljon aikaa pienen lapsenlapsensa kanssa. Esikoispoika Anttonin ja tämän puolison tytär Viola on pian 3-vuotias. Pojan perhe asuu aivan Ahti-Hallbergin ja tämän miehen Ericin naapurissa Sipoossa.

– Kun Viola näkee ikkunasta, että autoni on pihassa, hän haluaa innolla tulla luokseni, Ahti-Hallberg kertoo hymyillen.

Välit miniänkin kanssa ovat kehuttavat, vaikka matka on kovin lyhyt.

– Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että puutun mahdollisimman vähän siihen, miten he elävät elämäänsä, Ahti-Hallberg nauraa.

Pitkän syksyn päässä odottaakin perheen tärkeä yhteinen juhla, joulu. Ahti-Hallbergit eivät tee numeroa syntymäpäivistä, nimipäivistä, äitien- tai isänpäivästä tai muista, mutta joulu on koko perheen tärkeä rauhoittumishetki.

– Siitä on vuosien saatossa muodostunut sellainen perinne. Minulla on joulun aikaan usein kaksi viikkoa lomaa. Siivoan aina ennen joulua lattiasta kattoon. Anttonille on tärkeää, että he tulevat Violan kanssa meille. Saamme silloin aina koko perheen kasaan, Ahti-Hallberg kertoo onnellisena.

Eniten elämässään Ahti-Hallberg pelkää sairastumista. Hänellä on todettu verenpainetauti, mikä lisää tiettyjen sairauksien riskiä. Viime kesänä Ahti-Hallberg joutui käymään läpi pelottavan vaiheen, kun hän sairastui ja lääkärit eivät tienneet, mikä häntä vaivasi.

– Läheisiä kuolee koko ajan, se on kamalaa, hän vakavoituu haastattelussa.

– Jos jotain pelkään, niin sairastumista. Siihen en voi itse vaikuttaa. Mielestäni elän aika terveellisesti, syön hyvin ja liikun. Sairastumiseen ei kuitenkaan voi vaikuttaa itse. On se minusta kauheaa, että en voi kontrolloida sitä.

Kesällä hänellä epäiltiinkin vakavaa sairautta, mutta kaikeksi onneksi mitään ei löytynyt.

– Ikä tuo tietoa, se ei minua pelota. Sairastuminen pelottaa.

Punainen mekko Ralph Laurén, isot korvakorut Valkoinen Elefantti. Kulta-musta mekko ja pinkki mekko Ted Baker. Ruusukultaiset korvakorut Glitter. Molemmat kengät Steve Madden.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    8. 8

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    9. 9

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. Näytä lisää