Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Yksikään Maajussille morsian -pareista ei pysynyt yhdessä – ”Innostus rupesi laantumaan”

maajussille morsian
Yksikään kuluneen syksyn Maajussille morsian -osallistuja ei löytänyt ohjelmasta rinnalleen pysyvää kumppania.
Vuodesta 2006 MTV-kanavalla esitetyn Maajussille morsian -sarjan yhdeksännen kauden päätösjakso päättyi tänään erikoisiin tunnelmiin. Jaksosta kävi ilmi, että yksikään neljästä maajussista ei löytänyt rinnalleen pysyvää kumppania ratkaisevasta farmiviikosta.

Maajusseista kolme neljästä, Paavo, 23, Tero, 23, ja Laura, 33, valitsivat kumppanit rinnalleen, mutta eilisessä kauden päätösjaksossa käy ilmi, että lempi ei leiskahtanut yhdenkään parin välillä ilmiliekkeihin.

– Vaikka olisi kaikki kunnossa päälisin puolin miehessä tai naisessa, niin ei se aina sytytä siellä omissa tunteissa, merikarvialainen Tero toteaa ja viittaa kauden toiseksi viimeisessä jaksossa rinnalleen valitsemaansa Lindan, jonka kanssa suhde ei ottanut tuulta alleen.

Sen sijaan Tero kertoo löytäneensä rinnalleen Annen, josta nuorimies mainitsee juuri kauden päätösjaksossa. Ilta-Sanomat ei tavoittanut Teroa kommentoimaan asiaa.

Paluu arkeen muodostui kompastuskiveksi myös miltei kaikille ohjelmassa solmituille suhteille.

– Tilanne on aika erilainen, verrattuna normaaliin arkiviikkoon, haapajärveläinen Paavo komppaa.

– Kun ei ollut aikaa nähdä, innostus rupesi laantumaan, Laura kuvailee omaa tilannetta valitsemansa Antin kanssa.

Kauden neljäs maajussi, 47-vuotias Timo, ei valinnut ketään morsianehdokkaista rinnalleen, vaikka herra oli suunnittelut viimeisen jakson mukaan häitä jo etukäteen tallin ylisille.

Karvaistakin pettymyksistä huolimatta, maajussit katsovat eteenpäin. Kaikkien maajussien elämässä onkin tällä hetkellä enemmän tai vähemmän vientiä ja lempeä ilmassa.

Erityisen merkittäväksi viestintäkanavaksi on noussut sosiaalinen media, jonka kautta maajussit ovat saaneet paljon yhteydenottoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    8. 8

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. Näytä lisää