Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

X Factorista pudonnut vihattu Honey G puolusteli itseään suorassa lähetyksessä – ”En ole feikki, tämä ei ole esitystä”

X Factor
Honey G vakuutteli putoamisensa jälkeen antamissaan haastatteluissa olevansa ihka oikea räppäri.
Mielipiteitä jakanut räppäri Honey G putosi X Factorista juuri ennen semifinaalia viime sunnuntaina. Honey G oli paitsi rakastettu myös vihattu, ja joutui puolustamaan asemaansa ja osallistumistaan kisaan useaan otteeseen.

Lontoolainen Honey G eli Anna Georgette Gilford tituleeraa itseään seuraavaksi suureksi rap-tähdeksi ja kuvailee olevansa aito urbaani taiteilija sekä synnynnäinen esiintyjä.

Honey G vieraili maanantaina useassa suorassa aamuohjelmassa. Yksi yleisimmistä haastattelukysymyksistä oli se, pitääkö nainen todella itseään aitona ja oikeana räppärinä.

Vieraillessaan ITV:n Lorraine-aamuohjelmassa Honey G kertoi tärkeimpänä syynä kilpailussa olemiselleen olleen saada levytyssopimus.

– Kasvoin kuunnellen blues- ja RNB -levyjä ja laulamalla mukana Snoop Doggin räplevyillä, hän kuvaili The Sunin mukaan.

Myös This Morning -aamuohjelmassa Honey G sai vakuutella aitouttaan.

– En ole feikki, tämä ei ole esitystä. Olen kasvanut underground-skenessä, räppäri vakuutteli Mirror-lehden mukaan.

– Ennen kuin osallistuin X Factoriin en ollut koskaan tehnyt räppikeikkaa. Minusta tuntuu, että rap-artisti on syntynyt. Olen kasvanut räppärinä, hän myös selitti.

Hän kertoi haastattelussa myös Honey G -räppärinimen synnystä. Hänen opiskelukaverinsa keksi nimen vuonna 2000.

– G koska se on sukunimestäni ja Honey, koska hän sanoi, että olen makea kuin hunaja.

Honey G puhui Lorrainen haastattelussa myös saamastaan negatiivisesta palautteesta ja ilkeistä kommenteista.

– Jos näen internetissä jotakin negatiivista, en vaivaudu klikkaamaan linkkiä. En halua lukea mitään, mikä saattaisi saada minut pois tolaltani. En huomioi niitä enää.

ITV:n Lorraine uteli haastattelussaan myös Honey G:n parisuhdestatusta. Räppäri kertoi olevansa sinkku ja etsivänsä ”sitä oikeaa”.

– Kyllä, etsin rakkautta. Haluan saada pian lapsia. Haluan vain löytää ensin pitkäaikaisen kumppanin ennen kuin päätän hankkia lapsia, ja toivottavasti myös menen naimisiin jonain päivänä, kiistelty räppäri paljasti herkän puolensa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    3. 3

      612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

    4. 4

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    5. 5

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    6. 6

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sallan asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    3. 3

      612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

    4. 4

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    5. 5

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    6. Näytä lisää