Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Täysi sota kulisseissa: Mariah Careyn flopannut uudenvuoden show käynnisti muhevan riidan – järjestäjä: ”Sabotaasisyytteet törkeitä ja herjaavia”

Floppi
Laulajan esiintyminen Times Squarella New Yorkissa uudenvuodenaattona epäonnistui täysin, ja nyt syytökset lentävät puolelta toiselle.
Yhdysvaltalaislaulaja Mariah Careyn oli määrä hurmata New Yorkin Times Squarelle kokoontunut jättiyleisö uudenvuodenaattona järjestetyssä perinteisessä Dick Clark's New Year's Rockin' Eve with Ryan Seacrest -tapahtumassa.

Toisin kuitenkin kävi, ja jostakin syystä laulajatähden esitys meni täysin pieleen. IS uutisoi asiasta uudenvuodenpäivänä. Jostain syystä tekniikka ei ollut esiintymisessä popdiivan puolella ja tämän laulu päättyi täyteen fiaskoon.

Voit katsoa Careyn epäonnistuneen esityksen yllä olevalta videolta. Taustanauha pyöri koko esityksen ajan, mutta Carey ei pystynyt laulamaan Emotions-kappalettaan, vaikka kuinka yritti.

Viihdesivusto TMZ uutisoi nyt riidasta, jonka epäonnistunut show on käynnistänyt tapahtuman järjestäjän sekä Careyn taustajoukkojen välille. Careyn edustajat kertovat sivustolle, että tähti ei kuullut korvanapeistaan omaa lauluaan lainkaan – eikä asiaa korjattu useista valituksista huolimatta.

Tästä huolimatta Carey olisi päättänyt yrittää esiintyä, sillä ei halunnut pettää paikalle saapunutta miljoonayleisöä. Careyn taustajoukot väittävät myös Billboard-sivuston mukaan tähden harjoitelleen esitystä varten kovasti.

Sivusto kertoo Careyn harjoitelleen esitystä edeltävänä päivänä kolme tuntia ja uudenvuodenaattona vielä paikanpäällä ilman mitään ongelmia.

– Hän otti esityksen hyvin vakavasti. On harmi, että tuotanto järjesti hänet epäonnistumaan, Careyn PR:ää hoitava Nicole Perna sanoo Billboardille.

Edustaja myös kiistää sen, että Carey olisi suunnitellut esiintyvänsä playbackina.

– Kaikki syytökset siitä vain lisäävät vahingon loukkaavuutta.

TMZ:n haastattelema nimetön Careyn tiimiin kuuluva henkilö vie syytökset vielä pidemmälle. Tietojen mukaan Careyn taustajoukot lähettivät tuotannolle tiukkasanaisen sähköpostin, jossa todettiin, että ”tämä on sabotaasi”.

– Jotta he saisivat draamaa.

Tapahtuman tuotanto vastaa syytöksiin samalla mitalla, uutisoi niin ikään TMZ. Tuotanto toteaa jopa harkitsevansa Careyn haastamista oikeuteen, ja kuvailevat Careyn sabotaasisyytteitä ”herjaaviksi” sekä ”törkeiksi ja suorastaan absurdeiksi”.

– On mahdollista, että suorassa lähetyksessä tulee teknisiä ongelmia, mutta tutkimuksemme osoittavat, että tuotannolla ei ollut mitään osaa vaikeuksiin, joita Careylla oli uudenvuoden esityksessään.

Tuotannon mukaan Carey kieltäytyi tekemästä sound checkiä itse, vaan joku muu teki sen hänen puolestaan. Heidän mukaansa Carey myös pystyi kuulemaan musiikin lavalle ilman ongelmia.

– Haluamme tehdä selväksi, että kunnioitamme Careyta valtavasti artistina ja hänen mahtavien saavutustensa vuoksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    9. 9

      MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

    10. 10

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    9. 9

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    10. 10

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää