Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Ranskassa pidätetty useita Kim Kardashianin aseellisesta ryöstöstä

Ranska
Tosi-tv -tähti Kim Kardashian ryöstettiin Pariisissa lokakuussa 2016.
Uutistoimisto Reutersin mukaan tapauksessa on nyt tehty pidätyksiä. Uutistoimisto AFP:n mukaan kuusitoista ihmistä on pidätetty pariisilaisessa luksusasunnossa tapahtuneesta ryöstöstä epäiltynä. Tosi-tv-tähti Kim Kardashian ryöstettiin lokakuun alussa aseella uhaten ja hänet sidottiin. Kardashianilta ryöstettiin useita koruja, joiden arvo kipuaa arviolta liki 10 miljoonan euroon.

Ranskalaismedian mukaan pidätykset tapahtuivat varhain aamulla Pariisissa. Ranskalaismedia Europe 1 kertoo viranomaisten päässeen ryöstäjien jäljille asunnosta löydettyjen dna-todisteiden ansiosta. Ryöstäjät olivat tiputtaneet pakomatkallaan myös koruja, jotka ohikulkija oli löytänyt.

Poliisit olivat kertoneet jo aikaisemmin epäilevänsä Kardashianin ryöstäneiden ihmisten olevan ammattirikollisia. Ranskalaismedian mukaan pidätetyt henkilöt ovat olleet poliisin kanssa tekemisissä aikaisemminkin.

Katso twiitti myös tästä.

Tosi-tv-kaunotar järkyttyi tapahtuneesta pahoin ja vetäytyi julkisuudesta kolmeksi kuukaudeksi. Hän palasi sosiaaliseen mediaan vasta viime viikolla.

Kardashian ei ole puhunut ryöstöstä julkisuudessa, mutta viime viikolla julkaistulla ennakkovideolla tosi-tv-perheen omasta sarjasta, Kim puhuu ryöstöstä ensimmäistä kertaa.

– He aikovat ampua minua selkään. En pääse pakoon, vuolaasti itkevä Kim kertoo jaksosta julkaistulla videolla kauhunhetkistään.

Näin ryöstö eteni

-Viisi poliisiksi pukeutunutta miestä menee sisälle rakennukseen, kun ovimies päästää heidät sisään.

-Ovimies laitetaan käsirautoihin aseella uhaten, jolloin hän johdattaa asemiehet Kardashianin ovelle.

-Asemiehet menevät Kimin huoneeseen ja uhkaavat häntä aseella päähän.

-Asemiehet sitovat Kim Kardashianin ja lukitsevat tämän kylpyhuoneseen, jossa tämä rukoilee henkensä puolesta.

-Asemiehet varastavat arvokoruja lähes 10 miljoonan euron edestä. Yhden sormuksen arvo on noin neljä miljoonaa euroa.

-Kanye West keskeyttää keikkansa New Yorkissa, kun hän kuulee tapahtumista.

-Kimin siskot Kourtney Kardashian ja Kendall Jenner lopettavat juhlimisen L’ Arc -yökerhossa Pariisissa ja kiiruhtavat asunnolle yhdessä henkivartijan kanssa kuultuaan tapahtumista.

-Kim Kardashian kiidätettiin takaisin Yhdysvaltoihin yksityiskoneella.

-Kim Kardashianin kone laskeutui yksityiselle lentokentälle New Yorkissa, jossa hänen miehensä Kanye West oli vastassa.

-Vastassa New Yorkissa oli mittavat turvatoimet: noin 10 autoa ja 20 turvamiestä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trumpin lausunto nosti äläkän Ruotsissa: Näin Aftonbladet vastaa Fox Newsin väitteisiin

  2. 2

    Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  5. 5

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

  8. 8

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  9. 9

    Pertti Alaja saa sytostaattihoitoa – Palloliiton puheenjohtajan sairausloma jatkuu vielä

  10. 10

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  5. 5

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  6. 6

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  7. 7

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  10. 10

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trumpin lausunto nosti äläkän Ruotsissa: Näin Aftonbladet vastaa Fox Newsin väitteisiin

  2. 2

    Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  5. 5

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  6. Näytä lisää