Alkaneen joulunajan kuuluisimmat nahistelijat Sauli Koskinen ja Adam Lambert vietiin torstaiaamun varhaisina tunteina hieman erilaisiin paikkoihin.
Adam Lambert passitettiin Pasilan poliisivankilaan, koska kyseessä oli rikosperustainen kiinniotto.Tapauksen tutkinnanjohtajan Petri Juvonen kertoo, että Sauli Koskinen oli niin päihtynyt, että hänet toimitettiin Töölön kisahallin putkaan - suomeksi sanottuna juoppoputkaan.
Pasilan poliisivankila on vangittuja, pidätettyjä ja kiinni otettuja varten.
Sen ansiosta Lambert on päässyt esimerkiksi makoilemaan laverilla lattiatason sijaan. Poliisivankilan putkassa on myös pöytä. Koskisella on ollut ympärillään vain karun paljasta lattia- ja seinäpintaa, ellei makuualustaa lasketa mukavuudeksi.
Juvosen mukaan Adam Lambert ei ole saanut mitään erityiskohtelua.
- Tapaus on käsitelty ihan normaalin rutiinin mukaan.
Pariskuntaa ei puhallutettu putkaan vietäessä.
- Sauli pääsi pois putkasta: Näin hän kommentoi asiaa poliisille
- Adam Lambert päästettiin pois putkasta
- Joulu-Tutka: Ihanaa joulua, Suomi!
- Saulin ystävä Niko Nousiainen: Emme liity tappeluun mitenkään
- Adam ja Sauli -jutussa epäillään neljää rikosta
- Poliisi kertoo Adamin ja Saulin tappelusta: Painimista ja potkuja
- Tutkinnanjohtaja: Adam Lambertin ja Sauli Koskisen kuulustelut aloitettu
- Adam Lambert jailed in Finland
- Police: Adam Lambert and Sauli Koskinen will be interrogated today
- Lady Gaga heitti riehuvan Adam Lambertin synttäreiltään huhtikuussa
- Poliisi Adamin ja Saulin tappelusta: Aika sekaisin porukka ollut
- Sauli ja Adam tappelivat - molemmat putkassa!
- Saulin ystävä Katri: Kaikki oli hyvin vielä yöllä
- IS-Tutka: Nämä paikat Sauli esittelee Amerikan-vierailleen!
- Adam ja Sauli -tappelu: Suuri jenkkisivusto pilkkaa suomalaisia videollaan






Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?
Nettiparlamentti: Kannattaako naimisiin mennä?




