Ruhtinatar Charlene yritti karata kolmesti häistään

Julkaistu: 04.07.2011 08:35, päivitetty: 04.07.2011 09:43

Ruhtinas Albertin ja ruhtinatar Charlenen liiton ongelmista huhuttiin viime viikolla. Viikonloppuna palatsi myönsi, että parilla oli närää aivan häiden alla.

Ranskalaislehti L'Express uutisoi tiistaina Charlenen yrittäneen karata Nizzan lentokentältä aivan häiden alla.

Ranskalaislähteiden mukaan Charlene olikin yrittänyt karata jopa kolmesti omista häistään.

Ensimmäisen kerran hän oli mennyt kotimaansa Etelä-Afrikan suurlähetystöön ollessaan sovittamassa Pariisissa hääpukuaan toukokuussa tarkoituksenaan päästä karkuun. Hänen pukunsa oli Giorgio Armanin suunnittelema.

Toinen karkaamisyritys tapahtui Monacon Formula1-kisoissa toukokuun lopulla.

Viime viikolla hän oli yrittänyt karkuun Nizzan lentokentältä helikopteriyhteydellä. Yhteys kulkee Monacon ja Nizzan väliä.

Poliisiviranomaiset ovat vahvistaneet Le Figarolle poliisin takavarikoineen Charlenen passin tuolloin. He suostuttelivat morsiamen menemään häihinsä palatsin vaatimuksesta.

- Useat lähteet vahvistavat, että parin välille saatiin sovinto, sanoo Journal Du Dimance.

Telegraphin mukaan palatsin lähteet vahvistavat, että Albertin oli määrä osallistua isyystesteihin.

Public-lehden mukaan Albertilla on kaksi uutta avioliiton ulkopuolista lasta. Toinen on 18-kuukautinen. Toisen äiti on italialainen nainen, joka on valmis kertomaan kaiken.

Ruhtinasparin häämatka alkaa tiistaina Etelä-Afrikasta.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Viihde: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä

Viihdeblogit