Seksitähti kertoo totuuden Tukiaisen Uivelot-leffasta
| 19.04.2008 15:08 | ![]() |
Kansanedustaja Ilkka Kanervan tekstiviestijupakan yhteydessä paljastunut Johanna Tukiaisen pornoelokuvamenneisyys konretisoitui perjantai-iltana, kun ennakkokohun saattelema Uivelot-elokuva tuli myyntiin.
- Voi hyvinkin olla, että tästä tulee kaikkien aikojen myydyin suomalainen aikuisviihde-elokuva, ennakoi elokuvan tuottaneen Keltainen ruusu -yhtiön myymäläpäällikkö Jani.
Tätä ennakoi esimerkiksi IS:n nettisivuilla maaliskuussa julkaistun Uiveloiden trailerin saama huima suosio. Sen on tähän mennessä ladannut jo yli 900 000 eri kävijää, joten video on kaikkien aikojen katsotuin nettivideo Suomessa.
Uivelot julkistettiin Helsingin erotiikkamessuilla viikonvaihteessa. Sen ohjaaja Kullervo Koivisto (oik. nimeltään Heikki Mattinen) ei päässyt paikalle, mutta hänen sijastaan elokuvan varsinainen tähti, seksinäyttelijä Princess, 19, kertoi IS:lle totuuden kohuleffan takaa.
- Johanna Tukiainenhan osallistui vain elokuvan alkukohtaukseen, ja häneltä vilahtaa kuvissa korkeintaan hieman paljasta rintaa. Varsinaiset seksikohtaukset teimme minä ja muut näyttelijät.
Uiveloiden tarina kertoo esihistoriallisesta naisheimosta, joka pistää miehet kuriin. Johanna Tukiainen ja hänen kolme Dolls-tanssiryhmän jäsentään esiintyvät leffan alussa vahvasti meikattuina "uiveloina".
- Koko leffan piti alunperin perustua tälle historiaosuudelle, mutta lopulta Uiveloiden osuus supistui alle puoleen elokuvasta, kun toinen osuus sijoittuu nykypäivään. Elokuvassa on siis kaksi osuutta, jotka yhdistyvät Hessumaisen (Heikki Mattisen) oudolla tavalla yhteen, naurahtaa Princess.
BB-Minna kokeilee onneaan nyt Dance-ohjelmassa!04.09.2010 07:41
Vuoden 2008 Big Brotherissa alastomuudellaan räväyttänyt Minna Sara, 23, on mukana sunnuntain Dance-jaksossa, sillä hän kokeilee onneaan tanssijana Tampereen karsinnoissa.Lue
Mitä kävi, kun Playboy-malli meni tankkaamaan?03.09.2010 21:24
Playboy-malli Kara Jon auton bensa alkoi olla lopussa.Lue
Kielisyövän selättänyt laulaja itketti X Factor -kisassa03.09.2010 20:47
Australian X Factor -kisaan osallistunut Karl Dimachki itketti tuomaristossa istunutta laulaja Natalie Imbrugliaa.Lue
BB-talon bileet alkoivat - sala-asukkaat täpinöissään03.09.2010 18:25, päivitetty 03.09. 19:53
Kaikkien aikojen bileiksi mainostetut kekkerit ovat alkaneet Big Brother -talossa.Lue
IS-Tutka vääntää kättä Nikoista03.09.2010 18:05
BB-Tutkan Katri ja Sauli pohtivat, ketkä talon sala-asukkaista he kelpuuttaisivat varsinaisiksi asukkaiksi.Lue
Ennenkuulumaton Bruce Springsteen -biisi julki - kuuntele!03.09.2010 17:53
Stadionrockin tervaskanto Bruce Springsteen julkaisee marraskuun 16. päivä boksin, joka sisältää 3 cd:tä ja 3 dvd:tä.Lue
Zsa Zsa Gabor näytille kuoltuaan?03.09.2010 16:27
Vastikään sairaalasta kotiututunut Zsa Zsa Gabor, 93, on aina unelmoinut kauneutensa säilyvän ikuisesti.Lue
Tällainen on voittoisa suomalaiselokuva Taulukauppiaat - lue IS:n arvio!03.09.2010 14:36
Juho Kuosmasen lopputyönään ohjaama Taulukauppiaat voitti Cannesin festivaaleilla opiskelijaelokuvien kilpasarjan viime toukokuussa.Lue
Tuulen viemää -leffan tähti kuoli03.09.2010 13:36
Yksi vuonna 1939 valmistuneen ikiklassikko Tuulen viemää -elokuvan viimeisistä elossaolevista näyttelijöistä on kuollut.Lue
Hän on rakastuneen BB-Nikon missityttöystävä - katso kuva!03.09.2010 11:11
Big Brotherin sala-asukas, Hunkseissa tanssiva Niko sanoo olevansa "niin rakastunut". Tyttöystävä on missitaustainen Sofia Ruusila.Lue
Greyn anatomian tähti teilaa: Minulla ei ole kuutta varvasta - arvioi kuva!03.09.2010 10:45
Greyn anatomia -sarjasta tuttu Ellen Pompeo on joutunut todistelemaan varpaidensa määrää.Lue
Lue IS:n arvio Enter the Void -elokuvasta!03.09.2010 10:19
Ranskalaisen elokuvan omaehtoisin visionääri Gaspar Noé lyö jälleen katsojan ällikällä.Lue
Riemua vai kauhistusta? Sekoilevat sala-asukkaat pääsevät tänään BB-taloon!03.09.2010 10:09
Tiedossa BB-bakkanaalit? Sekoilevat, vanhat BB-asukkaat pääsevät tänään salahuoneesta talon asukkaiden joukkoon.
LUE MYÖS: Niko S ja Marianna ilmiriidoissa
Hän on rakastuneen Nikon missityttöystävä - katso kuva!Lue
Tanskalainen Submarino-elokuva kertoo umpikujasta - lue IS:n arvio!03.09.2010 09:35, päivitetty 03.09. 09:46
Sukupolvelta toiselle siirtyvä ahdistus piirtyy tanskalaisen Thomas Vinterbergin Submarinossa johdonmukaisena lenkkinä, jonka vaikutuspiiristä on vaikea pyristellä irti.Lue
Seksikäs Angelina Jolie loistaa toimintaelokuvan tähtenä03.09.2010 07:03, päivitetty 03.09. 09:44
Kylmän sodan viholliskuvioita virittelevä vakoojafilmi Salt sisältää viisi vauhtijaksoa sekä Angelina Jolien.Lue
Lue IS:n arvostelu Vesku-elokuvasta!03.09.2010 08:18, päivitetty 03.09. 09:43
Mika Kaurismäen ohjaama dokumentti Vesa-Matti Loirista antaa sen, minkä lupaa.Lue
Lue IS:n arvio Vampyyrien imussa -elokuvasta!03.09.2010 09:41
Jason Friedbergin ja Aaron Seltzerin käsikirjoittama ja ohjaama Vampyyrien imussa saattaa näyttää Twilight-elokuvien parodialta.Lue
BB-Satu häiriintyi, kun Ksenia ja Petri lempivät03.09.2010 09:24
Petrin hempeily Ksenian kanssa ei lämmittänyt BB-talon makuuhuoneessa vieressä nukkunutta Satua.Lue
Big Brother: Niko S ja Marianna ilmiriidoissa03.09.2010 09:13
Sala-asukkailla on ollut ensimmäinen kova riita.Lue
Miljonääriäidit-ohjelman Nina: Suomessa olisin varmaan huonoin äiti03.09.2010 06:37
Pitkäaikaiset ystävykset Maria Alanen, 35, ja Nina Grekin, 36, ovat Liv-kanavan uutuussarjan Miljonääriäidit.Lue
- Tältä näyttää Hella W -elokuvan traileri! (03.09. 06:33)
- Prinsessa Madeleine kohautti seksikkäällä mekolla - katso kuva! (02.09. 20:36)
- Näyttelijä loukkaantui vakavasti Transformersin kuvauksissa (02.09. 19:49)
- Catherine Zeta-Jones raivoissaan lääkäreille (02.09. 19:14)
- Conan O'Brien julkisti uuden show'nsa nimen - katso video! (02.09. 18:40)
- Hups, Kelly Osbourne, liian korkeat korkkarit! Katso horjahduskuvat (02.09. 15:37)
- Katy Perry jyräsi Eminemin ohi listakärkeen (02.09. 15:18)
- Agatha Christien perikunta raivostui Wikipedialle (02.09. 15:04)
- Sisko tahtoisin jäädä -elokuva rikkoi 100 000 katsojan rajan (02.09. 15:01)
- Vappu Pimiä asukkaaksi BB-taloon? (02.09. 14:11)
- Uusi BB-pari kehkeytymässä? Petri ja Ksenia suutelivat yöllä (02.09. 14:06)
- Seksikäs Jessica Alba, mitä asuja ja gladiaattorikenkiä! Katso kuvat (02.09. 12:59)
- Masentunut Antti Kurhinen: Hennan meno BB-taloon syynä lopulliseen eroon (02.09. 12:40)
- BB-talon vanhat räyhääjat saavat nyt itse puheenvuoron - katso videot! (02.09. 12:18)
- BB-Niko S mokasi huumeiden kanssa salatalossa (02.09. 11:19)
- Maajussipariskunta sai vauvan (02.09. 10:54)
- Michael Douglas paljasti uutta tietoa syövästään (02.09. 10:40)
- BB-Nikon analyysi vanhoista asukkaista: Viisi tyhmää valittiin taloon (02.09. 09:37)
- BB-Ksenia on harrastanut kolmen kimppaa (02.09. 09:27)
- Itseoppinut Sergiu pisti tanssillaan tuomareille jauhot suuhun (02.09. 06:20)
- Paris Hilton sai porttikiellon Las Vegasin yökerhoihin (02.09. 06:07)
- Uusi Big Brother -talo täynnä vikoja (01.09. 22:18)
- BB-Niko: Jos putoan, joudun muuttamaan pois Suomesta! (01.09. 21:29)
- Ovatko vanhat sekoilijat riski BB-talolle? (01.09. 20:01)
- BB-Niko Saarinen: Kävin psykiatrilla (01.09. 20:00)
- BB-Henna Kalinainen avoimena: En halua olla enää mikään seksi-Henna! (01.09. 20:00)
- BB- talon uusi asukas Marianna: Olen entistä pahempi (01.09. 19:23)
- BB-Niko Nousiainen: Lähdin taloon, ettei syksystä olisi tullut tylsä (01.09. 19:18)
- Big Brother: Nino palasi BB-taloon - ''Pysyn kaukana miehistä'' (01.09. 19:11)
- Axl Rose nukkui pommiin - antoi alaisilleen potkut (01.09. 16:57)
- Tarja Turunen kuulostaa aika ajoin Kate Bushilta (01.09. 15:44)
100 tuoreinta- Oulussa kadonnut mies löytyi sairaalasta(04.09. 09:16)
- Karjalainen: Ennätysmäärä hoitajia jää töissä kiinni päihteistä(04.09. 08:17)
- Kadonneeksi ilmoitettu 77-vuotias mies löytyi(04.09. 07:52)
- Sairaudet piinasivat Urho Kekkosta 1970-luvulla(04.09. 07:43)
- Kolme henkilöautoa kolaroi Joensuussa(03.09. 23:05)
- Perhe pelastettiin tulipalosta parvekkeen kautta Riihimäellä(03.09. 21:28)
- Yli 30 eläintä kuoli navettapalossa Muhoksella(03.09. 20:11)
- Sähköt saatiin pääosin kuntoon Itä- ja Keski-Suomessa(03.09. 19:55)
- Kaksi kuoli - laastarit oli saatu lääkäriltä(03.09. 18:13)
- Suomisen työntekijät marssivat ulos Tampereella(03.09. 17:13)
- Synttäritutkinta valmis: Kanervaa epäillään lahjuksen otosta(03.09. 17:04)
- Tv-juontaja pelasti lapsen - loukkaantui itse(03.09. 16:40)
- Sodanaikainen palopommi löytyi kaivuutyömaalta Lahdessa(03.09. 16:32)
- Sähkön hinta kipuaa edelleen(03.09. 16:24)
- Veturinkuljettaja mukiloitiin työaikana(03.09. 16:20)
ULKOMAAT
- Laskuvarjohyppääjien kone putosi Uudessa-Seelannissa - 9 kuoli(04.09. 09:19)
- Earl-myrsky lähestyy Kanadaa(04.09. 08:56)
- Järistys aiheutti tuhoa Uudessa-Seelannissa(04.09. 08:49)
- Koskea alas pumpattavilla barbaroilla - video(04.09. 07:39)
- Fidel Castro varoitteli puheessaan ydinsodasta(03.09. 22:42)
- Uudet maastopalot riehuvat Venäjällä(03.09. 21:48)
- Kaksi kuoli rahtikoneen maahansyöksyssä Dubaissa(03.09. 21:41)
- Ruokamellakat levisivät Mosambikissa(03.09. 21:39)
- Saksalaislasten kouluvuosi alkoi pornoyllätyksellä(03.09. 21:19)
- Itsemurhaisku tappoi yli 50 Pakistanissa(03.09. 20:37)
- Kuudelle tuomiot Portugalin isossa pedofiliaoikeudenkäynnissä(03.09. 20:30)
- Tanskalaisyhtiö haluaa halvan avaruusraketin(03.09. 19:39)
- Uusi taitolentokone Cri-Cri hurmasi(03.09. 19:30)
- Meksikonlahden porauslauttaturma ei johtane öljykatastrofiin(03.09. 19:01)
- Kanadan tankkerihaverissa ei havaintoja polttoainevuodosta(03.09. 17:15)
URHEILU
- Korisklassikoita luvassa(04.09. 00:01)
- Jari Litmanen: Muutamia mahdollisuuksia oli(03.09. 23:58)
- Shefki Kuqi antoi kiitosta faneille(03.09. 23:54)
- Jonatan Johansson: Ei pelattu, kuten sovittiin(03.09. 23:46)
- Eva Wahlström yllättyi vastustajastaan: Sehän oli pieni(03.09. 23:31)
- Pontus Wernbloom Ruotsin sankari(03.09. 23:10)
- Baxter: Ei ihan naurettava tulos, mutta ei paljon muuta(03.09. 23:03)
- NHL hyväksyi Ilja Kovaltshukin uuden sopimuksen(03.09. 22:50)
- Otto Fredrikson avausmaalista: Se oli hyvä laukaus(03.09. 22:34)
- Sami Hyypiä ulosajostaan: Ei se ihan väärä tuomio ollut(03.09. 22:27)
- Huuhkajilla masentava alku EM-karsinnoissa(03.09. 22:20)
- Pikkuhuuhkajille komea voitto Puolaa vastaan(03.09. 22:04)
- Verkkokommentti: Karmea alku(03.09. 21:57)
- Jokerit ja Kärpät hävisivät European Trophyssa(03.09. 21:36)
- Huuhkajien avauksessa yllätys(03.09. 21:02)
HS.fi UUTISET - VIIHDE- Illalla alkava dokumenttisarja kertoo kaiken tarpeellisen Monty Pythonista (03.09. 14:45)
- Arvio: Thomas Vinterbergin Submarino on hieno elokuva laitapuolen ihmisistä (03.09. 14:18)
- Arvio: Vesku on myötäsukainen, mutta rehellinen henkilökuva Vesa-Matti Loirista (03.09. 08:35)
- Tuulen viemää -elokuvan puvut pelastuvat (01.09. 12:45)
- Olli Lindholm sai levylleen inspiraation Irwin Goodmanista (31.08. 21:50)
- Illalla alkava brittiläinen tv-sarja arvostelee Irakin miehitystä (31.08. 17:09)
- Paris Hiltonille rapsahti syyte kokaiinin hallussapidosta (31.08. 09:48)
- Slipknotin rumpali valittiin maailman parhaaksi (30.08. 11:31)
- Mad Men valittiin parhaaksi televisiosarjaksi (30.08. 08:25)
TALOUSUUTISET- Korkoyllätys ¿ pitkästä tulikin hyvä (04.09. 07:05)
- Joka kolmas lapsiperhe tienaa 7 000 euroa (04.09. 06:02)
- Yle: Nuorisotyöttömyys näkyi päihdeongelmina kesällä (03.09. 20:53)
- Vaippasodalle päätös, valittajat väärässä (03.09. 20:41)
- Tähän menevät Kela-eurot (03.09. 20:22)
- Lentokone putoaa ¿ anteeksi, ei putoakaan (03.09. 20:04)
- Yle: Uusi EK-pomo huutaa kilpailukyvyn perään (03.09. 19:54)
- Obama lupaili lääkkeitä talouden pönkittämiseksi (03.09. 19:31)
- Tähänkö on tultu? Pizzaan tarvitaan pikavippi (03.09. 19:26)
- Nyt syytää iTunes-roskaa (03.09. 19:13)
- "Tilanne USA:n työmarkkinoilla yhä erittäin heikko" (03.09. 18:56)
- Moni kotikeittiö reputtaisi (03.09. 18:23)
- Nordean pääekonomisti: Taantuma ei edes uhannut (03.09. 17:52)
- Latvian luokitusnäkymät nosteessa (03.09. 17:44)
- Mihin katosi opiskelijalta 10 tuntia? (03.09. 17:33)
HYVÄ OLO
- Näin tulkitset elintarvikkeiden E-koodeja
- Ekoystävällistä seksiä - 8 vinkkiä!
- Näin parannat sydämesi terveyttä!
- Missä iässä alkaa onni? Brittitutkimus paljastaa
- Stressi voi tuhota hampaasi!
- Syö kasvikset kuorineen - saat kasvisten tehoaineet talteen!
- Näin pääset napostelusta eroon!
- Kolme vinkkiä terveelliseen työpaikkaruokailuun!
- Tällä musiikilla tehostat parhaiten treeniä!
- Antioksidantit - 5 faktaa elimistösi puolustajista
- Atooppista ihottumaa voi torjua mustaherukan siemenöljyllä
- Tässä ovat parhaat laihdutuskikat maailmalta
- Migreenin syistä paljastui uutta tietoa
- Unohda nämä myytit hammashoidosta - katso lista!
- Hollywood-tähdet sen todistavat: Personal trainer on todella hyödyksi!
MUOTI & KAUNEUS
- Pukuloistoa Venetsian filmijuhlilla(04.09. 09:07)
- Hiuslakka on takaisin - eikä se enää tahmaa(03.09. 08:53)
- Haaveiletko muotisuunnittelijan ammatista?(02.09. 11:24)
- Aurinkolasit kruunaavat tyylin syksylläkin - katso kuvat!(31.08. 20:18)
- Miehetkin haluavat silmälasimalliksi(30.08. 06:43)
MATKAILU
- Maista käärme!(03.09. 16:48)
- Lähdössä Ruotsiin? Tässä huonoja uutisia!(02.09. 13:36)
- Missä ollaan, mikä maa? - Vastaa ja voita matkalahjakortti!(01.09. 07:21)
- Sikalaakson läpi kiirastuleen?(30.08. 11:56)
- Jatka kesää Kreikassa(26.08. 11:07)
ASUMINEN
- IS:n vinkit Habitare-messuille(03.09. 06:12)
- Hoitovastikkeiden tasaus kielletään asumisoikeustaloissa(02.09. 13:33)
- Kotikulmilla: Mikko Rasila hurmaantui Aurinkolahdesta(01.09. 10:02)
- Maakuntalehdet: Maalämpöputki jatkossa vain luvalla(31.08. 07:34)
- Tästä talosta kytätään vapautuvia asuntoja(30.08. 06:28)
AUTOT
- Brerasta jäi kaunis kesämuisto(03.09. 06:22)
- Volvon suosikkimalli V50 sai uuden dieselin(03.09. 06:19)
- Uudet parkkimittarit muuttavat taksaa itsestään!(31.08. 18:45)
- Porschen kokoonpano loppuu Suomessa jo ensi keväänä(27.08. 19:18)
- Tekeekö Lada väkevän paluun? Uusi auto alle 6000 eurolla?(27.08. 14:03)
RUOKALA
- Tarte tatin endiiveistä (3.9.2010)
- Puolukkajäädyke (2.9.2010)
- Metsämarjaclafoutis (2.9.2010)
- Lakka-kinuskikääretorttu (2.9.2010)
- Myslileipä (1.9.2010)
Mainos Viihde uutiset btn1 200x200
Big Brother
Uusimmat viihdeuutiset
- BB-Minna kokeilee onneaan nyt Dance-ohjelmassa! (07:41)
- Mitä kävi, kun Playboy-malli meni tankkaamaan? (3.9.2010 21:24)
- Kielisyövän selättänyt laulaja itketti X Factor -kisassa (3.9.2010 20:47)
- BB-talon bileet alkoivat - sala-asukkaat täpinöissään (3.9.2010 19:53)
- IS-Tutka vääntää kättä Nikoista (3.9.2010 18:05)
- Ennenkuulumaton Bruce Springsteen -biisi julki - kuuntele! (3.9.2010 17:53)
- Zsa Zsa Gabor näytille kuoltuaan? (3.9.2010 16:27)
- Taulukauppiaat - lue IS:n arvio elokuvasta! (3.9.2010 14:36)
- Tuulen viemää -leffan tähti kuoli (3.9.2010 13:36)
- Hän on rakastuneen BB-Nikon missityttöystävä - katso kuva! (3.9.2010 11:11)
VIIHDEVIDEOT
Tässä on Shakiran uusi sinkku Loca!
Madonna tekee tyttärestään filmitähden
IS-Tutka tappelee Nikoista
Yksinoikeudella vain IS:ssä: Hella W -elokuvan traileri
47-vuotias Demi Moore twiittailee bikinikuviaan
Seksikäs Jessica Alba säteilee uudessa Machete-elokuvassa
Brittimalli kuumissa tunnelmissa Ibizalla
Syöpäsairas Michael Douglas paiskii töitä
Näin Jope Ruonansuu muuntuu "sivupersoonikseen"Kyttääjä -blogi uusittu 2010
Tanssii tähtien kanssa
Testaa itsesi
Tanssii tähtien kanssa 2010

Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat
Juha Veijonen: Pelottaa ihan vitsisti!
Jethro Rostedt: Häävalssikin meni vihkoon
Antti Tuisku: Me ollaan täydellinen pari
Laura Voutilainen: Ou-jee-liikehdintä voi tulla salakavalasti
Maria Jungner: Mulla on polttava halu oppia tanssimaan
Joona Puhakka: Kumpi jaksaa pidempään?Viihde- ja TV-keskustelut:
- Miljonääriäitien elämää Marbellassa [26]
- Miksi BB:n salataloon otettiin vanhoja räyhääjiä? [38]
- Miten Kotikatu poikkeaa muista suomalaisista draamasarjoista? [37]
- Kenet sinä olet kadottanut? [41]
- Dance vai Tanssii tähtien kanssa? [22]
- Paras Beatlesin biisi? [129]
- Joensuun Elli [30]
- Mitä tulee mieleen Sean Connerysta? [30]
- Mitä mieltä olet uusista BB-kilpailijoista? [85]
- Kuka on suosikkisi Salatut elämät -sarjassa? [35]
- Kuka on maailman seksikkäin mies? [110]
- Mahtavaa U2 - huikea keikka! [69]
- Luotatko Lapsityrannien Jo Frostin neuvoihin? [18]
- Pidätkö U2:n musiikista? [210]
- Kuinka monet kengät ostat vuodessa? [39]
- Mitä syksyn tv-uutuutta odotat eniten? [28]
- Mitä mieltä olet Tanssii tähtien kanssa -pareista? [111]
- Oletko nähnyt 3D-elokuvia? [18]
- Kenet sinä tatuoisit ihoosi? [34]
- Mikä oli kesän paras festari? [26]
- Nukkeja vai ihmisiä? [29]
Lukijan ääni (yleinen kesk.)
Urheilukeskustelu
Matkailukeskustelu
Asuntokeskustelu
Arkisto 2000-2007
Ehdota uutta viihde/TV-aihetta Facebook activity

KYSY VIRTASELTA!

Kysy Jukka Virtaselta!PELIIKONE - viihde
Hae matkavinkkejä

HAUVA.com UUTISET
- Jeesusteipille kyseenalainen käyttökohde
- Rotuesittely: Maltankoira
- Kaikenmaailman koirat - 50.000 dollarin palkkio paljastuksesta
- Ehdota koiratapahtumaa hauvan kalenteriin
- Syysnäyttely Helsingissä
- Rotuesittely: Lagotto Romagnolo
- Kaikenmaailman koirat - Nainen vankeuteen eläinrääkkäyksestä
- BLOGI: Lemmikkiavusteista terapiaa - kiitos!
- Rotuesittely - Manchesterinterrieri
- Kaikenmaailman koirat - Huikea koiran tanssi
Lisää hauvauutisiaKysy kasvatuksesta

Kysy KeijoltaOletko älypää?









Toimittaja Katri Utula arvioi viihdeuutisten mehukkaimpia käänteitä.






Osallistu keskusteluun
Kyttääjä-blogiin












