IS - Ilta-Sanomat
Viihde Viihdeuutiset
 
Haun tuottaa 
 
 
Ville Valo kaipaa koiraansa.Kuva: IS/ Seppo Solmela
Ville Valo kaipaa koiraansa.
Kuva: IS/ Seppo Solmela

Ville Valon HIM-hitit ovat oodeja kuolleelle Sami-koiralle - katso video

14.01.2009 06:26, päivitetty 14.01. 07:47

 Nyt se tiedetään: Ville Valon luovuus kumpuaa lapsena koetusta menetyksestä.

- Mun ensimmäinen broidi oli sekarotuinen Sami-koira, joka kuoli, kun olin kuusi. Siitä tuli järjetön kaipuu. Meni vuosi koiran kuolemasta, kun sain allergiat ja astman, Valo kertoi tiistaina.

Hän arveli, että HIM-hitteihin on tullut kaihomieltä juuri tuosta kaipuun tunteesta.

Valo avautui tiistaina Helsingin yliopistolla ainutlaatuisessa tilaisuudessa, jossa suomalaisen tieteen ja taiteen vientitähdet astuivat yhdessä yleisön eteen.

Filosofi Pekka Himanen ja Valo pitivät Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnassa dialogiluennon otsikolla Luova elämä.

Muun muassa maineikkaan Oxfordin yliopiston ja Taideteollisen korkeakoulun professori Himanen ja HIM-yhtyeen solisti ovat ystäviä.

- Kysyin Pekalta, milloin hänellä on luentoja, haluan tulla kuuntelemaan. Seuraavana päivänä se soitti, että meillä on dialogiluento. Aika synkkää, en ollut koskaan ennen ollut luennolla, Valo sanoi IS:lle parituntisen puhetulvan jälkeen.

Voi olla, että Valoa jännitti, vaikka hän kokenut esiintyjä onkin. Se ei kuitenkaan haitannut tahtia. Ikimuistoista luentoa kuunteli ennätysyleisö.

Him-solisti puhui ja filosofi soitti Ella Fitzgeraldia ja Beethovenintallenteilta - ja ihan itse flyygelillä HIM-klassikon Join Men alku-riffin.

Kun taideteoksen luovuttaa yleisölle, luopuu samalla sen tulkinnan yksinoikeudesta.

- On outoa kuulla ihmisten käyttäneen hääslovarina jotain biisiä, jota tehdessä on itse ollut tosi down, Valo mietti.

Uusien tulkintojen myötä niiden alkuperäinen merkitys voi silti säilyä tekijälle vahvana.

- Ehkä mun biisit ovat oodeja Samille, kaipuuta koirien autuaammille metsästysmaille.

Pasi Kostiainen






 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
URHEILU
HS.fi UUTISET - VIIHDE

TALOUSUUTISET
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

Mainos Viihde uutiset btn1 200x200

Testaa itsesi

Juotko liikaa? Oletko koukussa tupakkaan? Syötkö terveellisesti? Tutki ja kokeile!
 LUE Tee testi LUE Lisää testejä LUE MYÖS Hyvä olo -sivut

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Facebook activity

KYSY VIRTASELTA!

TV-viihteen guru Jukka Virtanen vastaa IS:n lukijoiden kysymyksiin viikoittain IS:n TV-lehdessä.
Kysy Jukka Virtaselta!

PELIIKONE - viihde

Kysy kasvatuksesta

Vanhemmuuteen ja jaksamiseen erikoistunut psykologi Keijo Tahkokallio vastaa lukijoiden kasvatusaiheisiin kysymyksiin lauantaina ilmestyvässä IS Plusissa.
Kysy Keijolta

Oletko älypää?

Älypää on Suomen suosituin tietovisa. Testaa omat tietosi ja haasta myös kaverisi!
Tarjolla eri tasoisia yleisvisoja, teemavisoja, kuvavisat, jne. Lisäksi ristikot, sudokut, mahjong...
 PELAA Kaikki Älypää-pelit PELAA Klassikko PELAA Mahjong PELAA Sudoku PELAA Virhevisa