
Kuva: Tuomas Selänne
Katsojat hylkäsivät Mikkosten maailman - sarja päättyy - katso video
| 16.04.2009 07:53, päivitetty 16.04. 08:53 | ![]() |
Mediapersoona Timo T.A. Mikkosesta ja hänen perheensä elämästä raportoinut Mikkosten maailma -ohjelma päättyy tv-kanava Nelosella.
Mielipiteet jakaneen realityohjelman katsojaluvut ovat romahtaneet alle puoleen ensijakson 305 000:sta. Nettikatseluluvut ovat syöksyneet tv-lukujakin jyrkemmin.
Sarjan seitsemäs, viimeinen ohjelma nähdään 14. toukokuuta.
- Kyllä se loppuu siihen. Eikä ainakaan järjestetä uutta katsojaäänestystä, vakuuttaa johtaja Kristiina Werner-Autio Neloselta.
- Se oli pieni kurkistus heidän elämäänsä, ihan mielenkiintoinen matka, mutta nyt se saa riittää. Ohjelmasta ei ollut alun perinkään tarkoitus tehdä pitkäkestoista.
Mikkonen itse ei halua kommentoida ohjelmansa lopetusta. Viime viikon katsojakatoa hän kommentoi Seiskalle sanomalla, että "ihmiset tekevät pääsiäisenä muutakin kuin katsovat televisiota.
Hän myös totesi, että Mikkosten maailma otetaan tyypillisesti tallentimille.
- Ja sitä katsotaan netistä. Mutta netissäkin on tultu jyrkästi alas pilottijakson luvuista.
Werner-Aution mukaan ohjelman romahtaneet katsojamäärät eivät olleet syy ohjelman lopettamiseen. Hän kuitenkin myöntää, että katsojia olisi saanut olla enemmän.
- Tuohon ohjelma-aikaan katsojaluvun pitäisi alkaa kakkosella.
Ohjelman olisi siis pitänyt kerätä vähintään 200 000 katsojaa, kun niitä viime viikolla oli 139 000. Sillä määrällä Mikkoset ylsivät neloskanavan 19:nneksi katsotuimmaksi ohjelmaksi.
Edelle ehätti mm. 4D: Lasten tappeluklubi.
Mikkoset ovat ohjelmassaan antaneet huutia mm. feministeille ja homoseksuaaleille. Torstai-iltana on ryttäysvuorossa vihreät. Puolituntinen alkaa kello 20 Nelosella.
Onko Mikkosten maailman päättyminen sääli?
Keikka myöhästyi kolme tuntia - laulaja manikyyrissä09.09.2010 09:45
The Fugees -yhtyeessä läpimurron tehneen laulajan Lauryn Hillin keikka myöhästyi kolmella tunnilla Washington D.C:ssa.Lue
Rokkari hyökkäsi naisen kimppuun hississä09.09.2010 09:12
Rattijuopumuksesta kesällä kärähtäneen Mötley Crüe -laulaja Vince Neilin ahdinko syvenee.Lue
Big Brother 2010: Elisabet hermostui Habibin naisjuttuihin09.09.2010 09:00
Autiosaarella viruvat Big Brother -talon asukit keskustelivat eilisiltana sänkyseikkailuistaan.Lue
Seksuaalisesta häirinnästä Britneyta syyttävä nosti kanteen08.09.2010 20:23
Britney Spearsia seksuaalisesta häirinnästä syyttävä henkivartija on jättänyt tänään kanteen oikeuteen, kertoo TMZ-sivusto.Lue
James Bondin ihmeauto myyntiin08.09.2010 18:27
Sean Conneryn Kultasormi-elokuvassa vuonna 1964 käyttämä Aston Martin DB5 -auto huutokaupataan ensi kuussa Lontoossa.Lue
BB2010: Haluaisiko Marika silikonit?08.09.2010 18:05
Big Brotherin autiollasaarella viruvat asukkaat miettivät tänään, miten kukakin näyttäisi paremmalta.Lue
Kristen Stewart ei saanut kopeloida Dakota Fanningia08.09.2010 17:18
Kristen Stewart joutui suutelemaan vastanäyttelijäänsä Dakota Fanningia The Runaways -elokuvan kuvauksissa.Lue
Jethro Rostedt: Rikastuminen oli vitsi08.09.2010 15:43
Tanssii tähtien kanssa -kilpailija Jehtro Rostedt kiistää tiedot rikastumisestaan.Lue
Prostituoidun vanhemmat pyytävät Coleen Rooneylta anteeksi08.09.2010 15:14
Prostituoitu Jennifer Thompsonin vanhemmat pyysivät keskiviikkona julkisesti anteeksi Wayne Rooneyn vaimolta Coleenilta tyttärensä tälle aiheuttamia sydänsuruja ja murheita.Lue
Ex-tyttöystävä vaatii rahaa Mel Gibsonin mustamaalaukseen08.09.2010 14:32
Mel Gibsonin ex-tyttöystävä vaatii Gibsonilta yli 66 000 euroa, jotta hän voi palkata PR-tiimin avukseen.Lue
Pakistanin tulva-alueilla vieraileva Angelina Jolie järkyttyi08.09.2010 13:56
Näyttelijä ja YK:n hyväntahdonlähettiläs Angelina Jolie vieraili tiistaina Pakistanin tulvan runtelemilla alueilla.Lue
Heidi Montag: Naiset, hierokaa silikonejanne!08.09.2010 13:16
Mietitkö miten pitää silikonirinnat pehmeinä? Ei hätää, tosi-tv-tähti Heidi Montag jakaa neuvojaan Twitterissä.Lue
Poliisi myöntää: Paris Hilton sai erikoiskohtelua putkassa08.09.2010 12:35
Hotelliperijätär Paris Hilton pääsi putkasta vain pari tuntia sen jälkeen, kun hänet oli pidätetty kokaiinin hallussapidosta elokussa Las vegasissa.Lue
BB-Paul ja Hannu kiduttivat yöllä hyönteistä08.09.2010 12:30
Aikaisin keskiviikkoaamuna Paul ja Hannu istuivat vahtivuoroaan Big Brotherin tehtäväalueella.Lue
BB-asukkaat huolissaan terveydestään08.09.2010 12:20
Keskiviikkoaamuna kylmyys tuntui Big Brother -talon pihamaalla.Lue
Wayne Rooney vikitteli lentoemoa polttariyönään08.09.2010 11:39
Paljastukset englantilaisen huippujalkapalloilijan Wayne Rooneyn naisseikkailuista jatkuvat. Daily Mirror -lehden mukaan Rooney yritti vielä häittensä alla sinnikkäästi iskeä British Airwaysin lentoemännän.Lue
Wayne Rooney saa mahdollisuuden selittää tekojaan vaimolleen08.09.2010 10:47, päivitetty 08.09. 11:24
Jalkapalloilija Wayne Rooney valmistautuu tapaamaan vaimonsa Coleenin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun väitteet Rooneyn suhteesta prostituoituun tulivat julki.Lue
Prinsessa Madeleine ihastunut Paris Hiltonin ex-mieheen?08.09.2010 10:05
Ruotsin prinsessa Madeleinen ja upporikkaan varustamoperijän Stavros Niarchos III:n välillä lenteli kuumia kipinöitä Kreikan prinssi häissä.Lue
BB-talossa vihdoin sopuisa yö08.09.2010 09:16
Big Brotherin alkuviikko oli eripurainen. Eri puolilla tehtäväaluetta viikkotehtävää suorittaneet joukkueet kyräilivät milloin mistäkin.Lue
Romanssi varatuilla BB-asukkailla?08.09.2010 09:12
Tiistaina illalla Paul ja Hannu istuivat vahtivuoroaan ulkona BB-talon tehtäväalueella.Lue
- BB-Mari: Tekisikö mieli nuolla mun hiihtohousuja? (08.09. 09:03)
- BB-Nikon suunnitteli hämäriä treffejä lihanhimossaan (08.09. 08:51)
- Hjallis Harkimo ja Leena Harkimo: Työ- ja taistelupari (08.09. 06:08)
- Tältä näyttää uusi Resident evil: Afterlife -elokuva (07.09. 20:33)
- Ozzy Osbourne avautui päihteiden täyttämistä vuosistaan (07.09. 15:43)
- Aku Ankka historialliseen jättitaskukirjaan (07.09. 15:14)
- Kriitikko: Bob Dylanin maalaukset idioottimaisia (07.09. 14:41)
- BB-Mari rikkoi yöllä sääntöjä (07.09. 14:04)
- Lady GaGan lahja Beyoncélle: ruoska! (07.09. 13:58)
- Wayne Rooneyn avioliitto ohi? (07.09. 13:18)
- Huh, pullisteleeko povesi jo liikaa, Salma? (07.09. 13:11)
- BB-Satu: Ajakaa nukkuvan Hannun parta! (07.09. 12:21)
- Nino: En käynyt armeijaa - liikaa hyvännäköisiä miehiä (07.09. 11:15)
- Hänen kanssaan Wayne Rooney petti raskaana ollutta vaimoaan (07.09. 10:59)
- Hulk Hogan kiidätettiin sairaalaan (07.09. 10:22)
- Paris Hilton hemaisevan seksikkäänä pidätyskohun jälkeen (07.09. 10:08)
- Beckhamit asettuvat pysyvästi Amerikkaan (07.09. 09:29)
- Martina, Esko ja Jussi69 yrittävät strippauksen maailmanennätystä (07.09. 09:00)
- Kanye West teki sen - vuoden odotetuimman anteeksipyynnön (07.09. 08:51)
- Pamela Andersonista Nokian mainoskasvo! (06.09. 21:31)
- BB-Henna: En halua exän ottavan enää yhteyttä (06.09. 17:41)
- Big Brother: Niko S päästeli paljastuksia - katso video (06.09. 17:40)
- Marianna ei sopinut BB-taloon - katso video! (06.09. 17:38)
- Joe Jackson: Piiskaamalla pidin Michaelin poissa jengeistä (06.09. 16:15)
- Mel B kyynelehtii: Raskausaika oli kauheaa (06.09. 15:32)
- PMMP laulaa Ultra Brata (06.09. 15:12)
- Elisabet aikoo hautaturistiksi (06.09. 15:04)
- Petiseuraa kaivataan: Nino haluaa itselleen "sviitti-ukon" (06.09. 14:40)
- BB-talon tapahtumat pimennossa (06.09. 13:39)
- IS-Tutka: Niko S. takaisin BB-taloon! (06.09. 13:38)
- Kylie Minogue taas Suomeen (06.09. 13:30)
100 tuoreinta- Finnair ja Finncomm jatkavat yhteistyötä(09.09. 09:53)
- Kommandopipoiset murtautuivat huoltamolle - saaliiksi kolikoita(09.09. 09:30)
- Kolme loukkaantui kolarissa Länsi-Turunmaalla(09.09. 09:12)
- Lehti: Energialamput voivat kasvattaa sähkölaskua(09.09. 08:59)
- Mies jäi suojatiellä auton alle(09.09. 08:42)
- Energiayhtiö Vapo sai uuden toimitusjohtajan(09.09. 08:35)
- Autoja naarmutetaan taas Lahdessa(09.09. 08:23)
- HS: Kristillisten ehdokkaille luvattu loikkauksesta isot rahat(09.09. 07:35)
- HS: VTT:n johtaja istuu turveyhdistyksen hallituksessa(09.09. 07:25)
- Tiedot terveydenhoidon ammattilaisista saa nyt netistä(09.09. 06:23)
- Strömnes saa korvauksensa mediayhtiö Peppar & Papperilta(08.09. 23:25)
- Yksi kuoli nokkakolarissa Pedersöressä(08.09. 22:00)
- Irronnut rengas lennätti jeepin ojaan - kuski selvisi vammoitta(08.09. 21:57)
- Mopotyttö kuoli kolarissa(08.09. 21:12)
- Vihreät vaativat rohkeampaa homokeskustelua(08.09. 20:54)
ULKOMAAT
- Sarah Palin otti kantaa koraaninpolttajan suunnitelmiin(09.09. 10:03)
- Uimassa jättikrotiilin kanssa - katso kuvat(09.09. 10:00)
- Ronald Reaganista tehdään elokuvaa(09.09. 09:58)
- Yliopisto tarjoaa opiskelijoille zombie-kurssia(09.09. 09:55)
- Voihki väärää nimeä sängyssä - surmattiin(09.09. 09:41)
- Pakistanin rajoilla räjähti taas(09.09. 09:17)
- Täysi bussi jokeen Intiassa, uhreja ainakin 50(09.09. 08:47)
- Poliisi tappoi itse bussikaappauksen panttivankeja?(09.09. 08:12)
- Obama varoitti demokraatteja vaalitappiosta(09.09. 07:17)
- USA lisää ohjusiskujaan Luoteis-Pakistaniin(09.09. 07:11)
- Bangkokin alueelta löytyi kolme pommia(09.09. 06:55)
- Chilen kaivosloukku: poraaminen sujuu odotettua nopeammin(09.09. 06:36)
- Fidel Castro: Kuuban malli ei enää toimi(09.09. 06:14)
- Britannian nuorin naiskaksoismurhaaja tuomittiin elinkautiseen(09.09. 06:01)
- Espanjasta löytyi kyttyräselkäisen dinosauruksen luuranko(08.09. 23:27)
URHEILU
- Joukkueiden järkyttävä joukkotappelu hämmentää - katso video!(09.09. 10:18)
- Suomalainen olympiavoittaja on kuollut(09.09. 09:36)
- MTV3: Räikkönen pahoissa vaikeuksissa!(09.09. 09:22)
- Maailman seksikkäin futisfani poseeraa Playboyssa - katso kuvat(09.09. 08:53)
- Houllierin siirtyminen Aston Villaan varmistui(08.09. 23:44)
- Kurri päihitti Kovaltshukin NHL:n numerolistauksessa, Selänne taipui Ovetshkinille(08.09. 22:32)
- Mika Kallio kuolonkolarista: Kyllähän se pysäyttää aina - katso video haastattelusta(08.09. 21:50)
- Niemi ei aio mennä enää tähän Datsjukin temppuun - katso video(08.09. 20:55)
- Loebilla mahdollisuus varmistaa seitsemäs mestaruus jo Japanissa(08.09. 20:08)
- Ferrari vältti lisärangaistuken(08.09. 19:28)
- Suomen painivalmentaja: En halua olla este, jos joku haluaa olla maailman paras(08.09. 18:24)
- Rallin MM-sarjaan erikoinen pisteuudistus(08.09. 18:04)
- Homopelaajan hyllytys kuohuttaa tunteita Ranskassa(08.09. 17:48)
- Parviainen aikoo koulia Ruuskasesta 90 metrin miehen(08.09. 17:23)
- Formula ykkösiin jälleen uusi kilpailu(08.09. 16:42)
HS.fi UUTISET - VIIHDE- James Bondin ihmeauto myyntiin (08.09. 18:21)
- Illalla alkava talk show nostaa Mari Perankosken tähdeksi (08.09. 15:36)
- Geir Rönning hakee näkyvyyttä Ruotsin Idolsista (08.09. 11:18)
- The Stig sai potkut Top Gearista (08.09. 10:13)
- Pamela Anderson on Nokian uusi myyntivaltti (07.09. 09:32)
- Kylie Minogue keikalle Helsinkiin (06.09. 14:28)
- PMMP esittää kiertueella Ultra Brata (06.09. 14:28)
- Gogol Bordellon keikka siirtyy Kulttuuritalolle, lisää lippuja myyntiin (06.09. 12:45)
- Radio Rockin Korporaatiolle huomautus nimittelystä (06.09. 12:31)
- Lenita Airisto palasi catwalkille (04.09. 16:17)
- Illalla alkava dokumenttisarja kertoo kaiken tarpeellisen Monty Pythonista (03.09. 14:45)
- Arvio: Thomas Vinterbergin Submarino on hieno elokuva laitapuolen ihmisistä (03.09. 14:18)
TALOUSUUTISET- Finnair sopi Finncommin kanssa (09.09. 09:43)
- Googlen uudet aakkoset ¿ L on yhtä kuin Lidl (09.09. 09:29)
- Erkki Liikanen odottaa uutta Kreikkaa (09.09. 09:10)
- USA:ssa vakavia merkkejä talouskasvun hidastumisesta (09.09. 08:44)
- SS: Energiansäästölamput uhkaavat nostaa sähkön hintaa (09.09. 07:57)
- TS: Vaarallista tavaraa vedetään pois kaupasta aiempaa enemmän (09.09. 07:51)
- HS: Eläkeyhtiöille suunniteltu haastajaa (09.09. 07:32)
- Lehtien lukijamäärät pitävät pintansa (09.09. 07:15)
- Saako asunnon myyjä pyytämänsä vai vähemmän? (09.09. 07:03)
- Heitä haetaan Suomeen töihin (09.09. 06:01)
- HQ Bankin kaupassa omituisia käänteitä (08.09. 20:49)
- Venäjän autokauppa käy kovilla kierroksilla (08.09. 20:07)
- Vapaavuori: Suhtautukaa taloihin kuten autoihin (08.09. 19:35)
- Kanadan keskuspankki nosti taas ohjauskorkoa (08.09. 18:38)
- Anglo Irish Bank jaetaan kahteen osaan (08.09. 18:27)
HYVÄ OLO
- Onko jääkaapissasi epäterveellisiä ruokia? - katso lista!
- Tutkimus: Juo vettä, jos haluat laihtua!
- Tässä ovat parhaat terveysherkut - katso lista!
- Lihava vai laiha? Kumpi kestää sängyssä paremmin
- Näin saat kaiken hyvän irti terveellisestä ruoasta!
- Näin tunnistat viisaudenhampaiden oireilun
- Kaikki keinot käyttöön vilustumista vastaan - 5 oudointa!
- Näin tulkitset elintarvikkeiden E-koodeja
- Ekoystävällistä seksiä - 8 vinkkiä!
- Näin parannat sydämesi terveyttä!
- Missä iässä alkaa onni? Brittitutkimus paljastaa
- Stressi voi tuhota hampaasi!
- Syö kasvikset kuorineen - saat kasvisten tehoaineet talteen!
- Näin pääset napostelusta eroon!
- Kolme vinkkiä terveelliseen työpaikkaruokailuun!
MUOTI & KAUNEUS
- Lempeä laventeli kukkii punaisella matolla(08.09. 09:33)
- Seksikäs huippumalli keimailee uusissa Victoria's Secret -alusvaatteissa - katso kuvat!(07.09. 18:27)
- Anna Abreusta muoti-suunnittelija!(07.09. 10:02)
- VAU, mikä asu Heather Locklear!(06.09. 12:19)
- Pukuloistoa Venetsian filmijuhlilla(04.09. 09:07)
MATKAILU
- Suomalaisbrändit esillä Lontoossa(08.09. 16:17)
- Katso, minne suomalaiset haluavat matkustaa(08.09. 12:41)
- Pullopostia Stingin maatilalta!(08.09. 06:16)
- Koe kävelykatujen Kaunas!(07.09. 14:15)
- Maista käärme!(07.09. 14:14)
ASUMINEN
- Suomen halutuimmat talot!(09.09. 06:07)
- Pääkaupunkiseudulla työn alla 9000 asuntoa(06.09. 13:30)
- Ero tuli - kummalle asunto?(06.09. 06:45)
- IS:n vinkit Habitare-messuille(03.09. 06:12)
- Hoitovastikkeiden tasaus kielletään asumisoikeustaloissa(02.09. 13:33)
AUTOT
- Tämä ruokapöytä kulkee yli 200 km/t!(08.09. 06:20)
- Brerasta jäi kaunis kesämuisto(03.09. 06:22)
- Volvon suosikkimalli V50 sai uuden dieselin(03.09. 06:19)
- Uudet parkkimittarit muuttavat taksaa itsestään!(31.08. 18:45)
- Porschen kokoonpano loppuu Suomessa jo ensi keväänä(27.08. 19:18)
RUOKALA
- Parsakaali-kikhernepasta (9.9.2010)
- Ruusukaali-jauhelihapata (9.9.2010)
- Kyssäkaali-mantelilaatikko (9.9.2010)
- Mustikkapiirakka (7.9.2010)
- Säilötyt kurkut ja kesäkurpitsat (6.9.2010)
Mainos Viihde uutiset btn1 200x200
Uusimmat viihdeuutiset
- Keikka myöhästyi kolme tuntia - laulaja manikyyrissä (09:45)
- Rokkari hyökkäsi naisen kimppuun hississä (09:12)
- Big Brother 2010: Elisabet hermostui Habibin naisjuttuihin (09:00)
- Seksuaalisesta häirinnästä Britneyta syyttävä nosti kanteen (8.9.2010 20:23)
- James Bondin ihmeauto myyntiin (8.9.2010 18:27)
- BB2010: Haluaisiko Marika silikonit? (8.9.2010 18:05)
- Kristen Stewart ei saanut kopeloida Dakota Fanningia (8.9.2010 17:18)
- Jethro Rostedt: Rikastuminen oli vitsi (8.9.2010 15:43)
- Prostituoidun vanhemmat pyytävät Coleen Rooneylta anteeksi (8.9.2010 15:14)
- Ex-tyttöystävä vaatii rahaa Mel Gibsonin mustamaalaukseen (8.9.2010 14:32)
VIIHDEVIDEOT
Lady Gaga pekonibikineissä
Hurts-yhtyeen terveiset IS:n lukijoille
Petetty Colin Rooney astui julkisuuteen
Lily Allen esitteli vauvamahaansa
Paris Hilton sai poliisilta erityiskohtelua
Madonna matkusti metrossa taviksena
Sofia Coppolan uusin elokuva ensi-illassa Venetsiassa
Menneen kesän kuumimmat bikinivartalot
Paris Hilton sai poliisilta erityiskohteluaKyttääjä -blogi uusittu 2010
Tanssii tähtien kanssa
Testaa itsesi
Tanssii tähtien kanssa 2010

Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat
Juha Veijonen: Pelottaa ihan vitsisti!
Jethro Rostedt: Häävalssikin meni vihkoon
Antti Tuisku: Me ollaan täydellinen pari
Laura Voutilainen: Ou-jee-liikehdintä voi tulla salakavalasti
Maria Jungner: Mulla on polttava halu oppia tanssimaan
Joona Puhakka: Kumpi jaksaa pidempään?Viihde- ja TV-keskustelut:
- Kenet haluaisit nähdä Kuorosodassa kuoron johtajana? [1]
- Kumpi on oikea Beck: Gösta Ekman vai Peter Haber? [22]
- Miljonääriäitien elämää Marbellassa [52]
- Miksi BB:n salataloon otettiin vanhoja räyhääjiä? [63]
- Miten Kotikatu poikkeaa muista suomalaisista draamasarjoista? [47]
- Kenet sinä olet kadottanut? [49]
- Dance vai Tanssii tähtien kanssa? [23]
- Paras Beatlesin biisi? [130]
- Joensuun Elli [31]
- Mitä tulee mieleen Sean Connerysta? [34]
- Mitä mieltä olet uusista BB-kilpailijoista? [89]
- Kuka on suosikkisi Salatut elämät -sarjassa? [37]
- Kuka on maailman seksikkäin mies? [117]
- Mahtavaa U2 - huikea keikka! [69]
- Luotatko Lapsityrannien Jo Frostin neuvoihin? [18]
- Pidätkö U2:n musiikista? [216]
- Kuinka monet kengät ostat vuodessa? [40]
- Mitä syksyn tv-uutuutta odotat eniten? [28]
- Mitä mieltä olet Tanssii tähtien kanssa -pareista? [111]
- Oletko nähnyt 3D-elokuvia? [20]
- Mikä oli kesän paras festari? [26]
Lukijan ääni (yleinen kesk.)
Urheilukeskustelu
Matkailukeskustelu
Asuntokeskustelu
Arkisto 2000-2007
Ehdota uutta viihde/TV-aihetta Facebook activity

KYSY VIRTASELTA!

Kysy Jukka Virtaselta!PELIIKONE - viihde
Hae matkavinkkejä

HAUVA.com UUTISET
- Rotuesittely - Lancashire heeler
- Sataa, sataa, ropisee! - Hurtta Pro-haalarit ja -sadetakit Hauva.com kaupasta
- BLOGI: Terve ja hyväluonteinen koira
- Salmonellaa löytyi yhdysvaltalaisesta koiranruoasta
- Kaikenmaailman koirat - Kaarinassa epäillään koiramyrkyttäjää
- Rotuesittely - Löwchen
- Ksylitoli on hengenvaarallinen myrkky koiralle
- Satakuntalaiset huumekoirat haistoivat parhaiten Hollolassa
- Ehdota koiratapahtumaa hauvan kalenteriin
- Kaikenmaailman koirat - koira esti murtomiesten aikeet Tammelassa
Lisää hauvauutisiaKysy kasvatuksesta

Kysy KeijoltaOletko älypää?








Lue kaikki jutut aiheesta


Toimittaja Katri Utula arvioi viihdeuutisten mehukkaimpia käänteitä.







Osallistu keskusteluun











