Ilmari, Ilmo

Voice of Finland

Valikko

Voice of Finland

IS-lukijat: The Voice of Finland on ylivoimaisesti parempi kuin Idols

Televisiossa pyörivät laulukilpailut ovat molemmat edenneet finaalivaiheisiinsa.
The Voice of Finlandin toisen finaalin esitykset nähdään perjantaina Turun Logomossa, ja ne nähdään myös suorana lähetyksenä Nelosella.

Idolsin toinen finaalijakso puolestaan lauletaan Helsingin Peacock-teatterissa sunnuntaina, ja se nähdään MTV3-kanavalla.

Molempien laulukilpailujen osuminen samaan televisiokevääseen on aiheuttanut vertailua ohjelmien välille useaan otteeseen. Ilta-Sanomat päätti kysyä nyt lukijoiden mielipidettä siihen, kumpi finaalivaiheeseen edenneistä ohjelmista on heidän mielestään parempi.

Lukijoiden tuomio oli selkeä, yli 44 000 annetulla äänellä The Voice of Finland äänestettiin kaksikosta paremmaksi, ohjelman kerätessä huikeat 89 prosenttia äänistä.

Perusteluiksi lukijat kertoivat muun muassa The Voice of Finlandin laulajien kovan tason. 

Ehdottomasti Voice on paljon parempi, uskomattoman hienoja esityksiä. Idolsin keskinkertaisuuksia ei enää Voicen esityksien jälkeen edes viitsi katsoa.” Kommentoi nimimerkki juve.

Kehuja keräsi myös ohjelman tuomaristo.

Voice on Finlandin tuomaristo aivan mahtava, samoin heidän antamansa kannustava palaute jokaiselle kisaajalle. Positiivisesti, lämpimästä ja vahvasta tunnelmasta täydet pisteet Voicelle. Voice of Finlandia voi myös hyvillä mielin katsoa alakouluikäisten lasten kanssa.” Hehkuttaa nimimerkki Hyvä Voice on Finland!.

Idols saa kannattajia lähinnä Diandra Floresin ansiosta.

Voice on paljon parempi, mutta Diandra on niin hyvä että Idols pitää kattoa ihan vaan siksi.” Kommentoi  nimimerkki oooosoolemiooo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Janne sahasi yhdessä yössä Helsingin edustalle valtavan jääkarusellin: halkaisija 36 metriä – ”Paljoa ei tullut nukuttua”

    3. 3

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    4. 4

      Poliisi selvittää Haapaveden tragedian motiivia – ”Onko tullut rasitteita, vaikeuksia ja väsymystä?”

    5. 5

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    6. 6

      4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Valtteri Bottas piti puheen Mercedeksen väelle

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    4. 4

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    10. 10

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Janne sahasi yhdessä yössä Helsingin edustalle valtavan jääkarusellin: halkaisija 36 metriä – ”Paljoa ei tullut nukuttua”

    3. 3

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    4. 4

      Poliisi selvittää Haapaveden tragedian motiivia – ”Onko tullut rasitteita, vaikeuksia ja väsymystä?”

    5. 5

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    6. Näytä lisää