Sebastian

Voice of Finland

Valikko

Voice of Finland

Voice of Finland tänään: Kahdella kisaajalla yllättävä yhteisesitys

Voice of Finlandin perjantai-illan suorassa lähetyksessä lavalle nousevat Michael Monroen ja Lauri Tähkän tiimit.
Illan aikana kuullaan kahdeksan kilpailijan esitykset, ja illan päätteeksi kuusi laulajaa selvittää tiensä eteenpäin Voice of Finlandissa. Kaksi kilpailijaa - yksi sekä Michael Monroen että Lauri Tähkän tiimistä - joutuu puolestaan jättämään kisan tämän illan esityksen jälkeen.

Kilpailijaesitysten lisäksi perjantain Voice of Finlandissa kuullaan ja nähdään kaksi artistivierasta.

Illan avaa brittiyhtye Hurts ja suoran lähetyksen loppupuolella - äänestysajan päätyttyä - lavalle nousee iskelmätähti Suvi Teräsniska.

Teräsniskan illan esitys on sikäli erityislaatuinen, että hän esiintyy kahden Voice of Finland -kilpailijan kanssa. Lavalle Teräsniskan kanssa nousevat Jone Ullakko Monroen tiimistä ja Dennis Fagerström Tähkän tiimistä.

Yhteisesityksellä ei kuitenkaan ole vaikutusta yleisöääniin, sillä esitys nähdään vasta äänestysajan sulkeuduttua.

Nämä kappaleet kuullaan illalla:

1. Jone Ullakko (Monroen tiimi): Wanted Dead or Alive (Bon Jovi)

2. Eve Hotti (Tähkä): Jos sä tahdot niin (Hector / Samuli Edelmann & Jippu)

3. Christian Casagrande (Monroe): Dude Looks Like a Lady (Aerosmith)

4. Emilia Ekström (Tähkä): On elämä laina (Erin)

5. Suvi Aalto (Monroe): I Remember You (Skid Row)

6. Dennis Fagerström (Tähkä): Ainutkertainen (Sami Saari)

7. Gary Revel Jr. (Monroe): Many Rivers To Cross (Jimmy Cliff)

8. Kaapo Kokkonen (Tähkä): Kaikki nuoret tyypit (Tehosekoitin)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    3. 3

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    4. 4

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    5. 5

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    6. 6

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    7. 7

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    8. 8

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    9. 9

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    3. 3

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    4. 4

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    5. 5

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    6. Näytä lisää