Lontoon olympialaisten aikana monet ovat vertailleet pikakiituri Usain Boltia ja ME-ajan 800 metrin kisassa täräyttänyttä David Rudishaa. Uskokaa tai alkää, he saattavat pian ottaa toisistaan mittaa.
Bolt sen sijaan tyytyi uusimaan Pekingin tuplakultansa 100 ja 200 metrin kisoissa, mutta ilman maailmanennätyksiä.
Kaksikko on miesten juoksussa sen verran ylivoimaista kamaa, että miesten kohtaaminen on kutkuttanut monien ajatuksissa Lontoon kisojen aikana. Perjantaina Rudisha paljasti, että ajatus on hiipinyt heidänkin mieliinsä ja haaste on vireillä.
Itse asiassa Rudisha ja Bolt olivat jo alustavasti suunnitelleet kohtaavansa 4x400 metrin viestikisassa Lontoossa. Se aikomus meni kuitenkin puihin, kun sekä Jamaikan että Kenian joukkueet jäivät ulos finaalista.
- Hän on mahtava urheilija ja olemme hyviä ystäviä. Me jo odotimme innolla kisaa ja ajattelimme, että voisimme kohdata viestissä. Me puhuimme siitä tuolla lämmittelyalueella, Rudisha sanoi Daily Mailin mukaan.
- Harmi, ettei kumpikaan joukkue ole jatkossa. Tosi sääli.
Mutta ei hätää. Bolt ja Rudisha saattavat sittenkin päästä tulevaisuudessa samalla viivalle. Kummankaan paraatimatkoilla he eivät kuitenkaan tule kohtaamaan, sen verran erityisosaamista vaativia heidän lajinsa ovat. Kompromissi löytyisi sitten 400 metrin kohdalta.
- Usain on 100 ja 200 metrin spesialisti, ja minä olen 800 metrin juoksija. Siinä puolivälissä kohtaaminen olisi todella mielenkiintoista ja monet siitä ovat jo puhuneet. Olen todella mielissäni, jos tuo toteutuisi, Rudisha hehkutti.
Bolt kertoi oman näkemyksensä mahdollisen kohtaamisen asetelmista jo 200 metrin kultajuoksunsa jälkeen:
- Jos harjoittelen (matkaa), voin voittaa Rudishan 400 metrin kisassa. Sitä pidemmillä matkoilla en siihen enää usko, Bolt sanoi The Sunin mukaan.
Nähtäväksi jää, pääseekö yleisö todella vielä näkemään tämän hetken kaksi kuuminta miesjuoksijaa ottamassa toisistaan mittaa vieraalla matkalla. Pelkkä ajatuskin on harvinaisen kutkuttava.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 12:50
1.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 09:31
2.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
3.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 08:40
4.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
5.
-
Tässä ovat euroviisujen tulokset ja kaikki pisteet 2013 08:23
6.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
7.
-
Näin vältyt halpalentoyhtiöiden ryöstömaksuilta 11:37
8.
-
Nämä isovanhempien neuvot repivät vanhempien hermoja - ja yksi mummon suuri huoli! 09:19
9.
-
Ruotsissa paukutellaan jo henkseleitä: "Onnea hopeasta, Sveitsi" 10:48
10.
-
Miksi en ole kahdessa vuodessa pystynyt ostamaan digiboksia 08:00
11.
-
Facebook täyttyy haamutileistä – koiria, firmoja ja brändejä 08:10
12.
-
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle 18.5. 21:13
13.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
14.
-
Nämä maat ovat maailman suvaitsemattomimpia 18.5. 13:38
15.
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
16.
-
Hietaselta suorat sanat: "Nyt v***ttaa raskaasti" 11:43
17.
-
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen? 18.5. 13:41
18.
-
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s 05:26
19.
-
"Kolme jäähyä neljästä pitää tappaa, vaikka olisi p*rkele kahdeksan Sediniä kentällä" 18.5. 20:09
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
2.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 18.5. 9:10
3.
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
4.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 09:31
5.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
6.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
7.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 08:40
8.
-
Siegfrids viisupettymyksestä: Meillä oli hienoin show 02:15
9.
-
Pitkämäki täräytti hurjan kaaren ja voitti! 18.5. 17:55
10.
-
Moottoripyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Tampereella 18.5. 14:25
11.
-
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s 05:26
12.
-
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen? 18.5. 13:41
13.
-
Venäläisnyrkkeilijän silmä paisui muodottomaksi - katso hurja kuvasarja 18.5. 13:59
14.
-
Leijonille karmea pettymys välierässä - IS seurasi paikan päällä 18.5. 18:35
15.
-
Sähköä ilmassa! Ukkoset jo Tallinnassa - kohta Etelä-Suomessa 18.5. 19:58
16.
-
Tässä ovat euroviisujen tulokset ja kaikki pisteet 2013 08:23
17.
-
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle 18.5. 21:13
18.
-
Nämä maat ovat maailman suvaitsemattomimpia 18.5. 13:38
19.
-
"Kolme jäähyä neljästä pitää tappaa, vaikka olisi p*rkele kahdeksan Sediniä kentällä" 18.5. 20:09
20.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
1.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
6.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
16.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
19.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
20.

Hietaselta suorat sanat: "Nyt v***ttaa raskaasti"
San Joselle mojovat sakot kurinpitäjän arvostelusta
Sedinit eivät aikailleet: "Päätimme liittyä MM-joukkueeseen välittömästi"
Ruotsissa paukutellaan jo henkseleitä: "Onnea hopeasta, Sveitsi"
Suomalainen rallilupaus ajoi komeaan voittoon
Suomalaislahjakkuus debytoi hienosti maailmancupissa
Messi, Ronaldo, Beckham... Kuka supertähdistä tienaa eniten?
Antti Niemi San Josen voiton takuumies
MM-kisojen viimeisessä piinapenkissä Jarno Koskiranta: Tuukka Mäntylää saa aina odottaa
Moni valioliigamanageri jättää tänään jäähyväiset seuralleen
Suomalaismaalivahdille kaksi hienoa palkintoa
Patukka Mäntylä janoaa pronssia: "Nämä ovat kuitenkin MM-kisat"
Pitkämäki pystyi korjaamaan pikkuvirheet - tulosta tuli heti
Pukin Schalke karsii ensi kaudella paikasta Mestarien liigaan
MM-finaalipaikka sai sveitsiläiset herkälle tuulelle
Ruotsin sankarivahti: Normaali peli




