Vaikka suomalaismiesten Ruotsi-maaottelu on mennyt muuten vihkoon, niin keihäänheitossa nähtiin kunnon sinivalkoinen mittelö Antti Ruuskasen ja Tero Pitkämäen välillä.
Pitkämäki varmisti Göteborgissa maaottelun lajivoiton kesän toiseksi parhaalla heitollaan. Hänen kesän parhaansa on Timanttiliigan Tukholman kilpailussa heitetty 86,98.
Naiset nappasivat Göteborgissa maukkaan maaotteluvoiton, kun ruotsittaret kaatuivat pistein 223-187. Miesten saralla suomalaiset ilonaiheet olivat Ullevilla vähissä – kunnes keihäänheittäjät astelivat areenalle.
- Maaottelu on nautinto, kun heitetään joukkueena Suomelle ja lyödään ruotsalaiset porukalla lyttyyn, ilonen Antti Ruuskanen kiteytti voittoon vaadittavan asenteen.
Supliikkimiehenä tunnettu savolainen sijoittui keihäskisassa toiseksi voittaja Tero Pitkämäen (voittotulos 86,86) ja kolmanneksi kiskaisseen Ari Mannion (81,28) väliin.
- Hyvä sarja ja hyvä kisa suomalaisittain, kolmoisvoitto otettiin. Ei tullut vielä jättipottiheittoa, mutta elämän kovin sarja tuli kiskaistua. Ja kovin aloitus, en ole milloinkaan aloittanut noin kovalla tuloksella, ensimmäisellään 85,28 heittänyt Ruuskanen kertasi.
- Siinä mielessähän tämä oli aika hyvä kisa.
Pitkämäki aloitti kisansa kangerrellen, kun ensimmäinen viskaisu jäi vain päälle 70:een metriin. Kun Ruuskanen repäisi kolmannellaankin päälle 85 metriä, sisuuntunut Pitkämäkikin löysi sihtinsä.
- Varmasti se meikäläisen heitto sytytti Teron. Hän ei halua hävitä meikäläiselle, Ruuskanen virnisti.
- Hyvän heiton hän sitten pistikin. Itse en pystynyt enää siihen vastaamaan, mutta hyvä että heitti Suomelle!
Keihään kolmoisvoiton lisäksi suomalaismiehistä onnistuivat päätöspäivänä muun muassa kolmiloikassa kaksoisvoiton napanneet Aleksi Tammentie ja Kristian Pulli sekä 110 metrin aitojen ykköseksi puristanut Jussi Kanervo. Sunnuntain loppukiristä huolimatta miesten maaottelu ruotsalaisten hyväksi pistein 220-187.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 17:42
1.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 18:36
2.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 18:17
3.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 18:35
4.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 16:13
5.
-
Omakotitaloon iskeytyi kivisade Espoossa - poliisi tutkii 17:22
6.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
7.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
8.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 18:03
9.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
10.
-
Portsari yritti estää kahden seurueen tappelua - todisti vakavaa puukotusta 18:52
11.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19:08
12.
-
Kysy seksistä: Miksi tulen nopeasti? 17:30
13.
-
Pekka Sauri teloi itsensä pyörätuolissa 18:43
14.
-
Palomies loukkaantui suurpalon sammutuksessa: "Vain seinät jäivät pystyyn" 17:11
15.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
16.
-
Tällä hinnalla Ässät löisi Suomen mestarinsa lihoiksi 17:11
17.
-
Suomalaissivusto: Räikkönen neuvottelee siirrosta Red Bullille 12:11
18.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
19.
-
Bostonin valmennusjohto sai tähdeltä haluamansa - "Viesti oli selvä" 19:13
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
1.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
2.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
3.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
4.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
5.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
6.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
7.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
8.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 10:12
9.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
10.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
11.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
12.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
13.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
14.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 10:05
15.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
16.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
17.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
18.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
19.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 11:00
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
9.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
12.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
15.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
16.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
17.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Maarianhaminassa nähty upeita osumia
Bostonin valmennusjohto sai tähdeltä haluamansa - "Viesti oli selvä"
Lallukan tapaus ei ole vielä loppuunkäsitelty
Valvontalautakunta: Poikkeama aiheutti Lallukan positiivisen testituloksen
Helmareilla pari yllätystä avauskokoonpanossa
Tällä hinnalla Ässät löisi Suomen mestarinsa lihoiksi
Nyt se on varmaa - Ring siirtyy Kaiserslauterniin
Liverpool-hyökkääjän siirto West Hamiin käytännössä selvä
Kuka juhlii juhannuksena? VPS ja Honka pelaavat tänään liigan kärkisijasta
Barcelonan tähtipelaaja kertoo totuuden: En ole lähdössä mihinkään
HIFK:lle voitollinen tulos viime kaudelta
Sekava siirtosotku päätökseen - Tammilehdon ja Heikkilän siirrot jäävät voimaan
Jenkkitähti suututti kilpakumppaninsa - "Snobimaista käytöstä"
KHL-vahti Ari Ahonen vaihtaa seuraa
Suomalaissivusto: Räikkönen neuvottelee siirrosta Red Bullille
Liverpool teki tarjouksen maajoukkuelaiturista
ManU-manageri Moyes heti kovan haasteen edessä
Barkovista ensimmäinen suomalainen NHL:n ykkösvaraus? "Valitsemme jonkun näistä kolmesta"
San Antonio jäi viiden sekunnin päähän NBA-tittelistä




