Toni, Anton, Antto

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Seitsenottelija Salla Rinne lopettaa

Seitsenottelija Salla Rinteen kilpailu-ura on ohi. Aktiiviuran päätti jo pitkään vaivannut varpaan jänneluun rasitusvamma. Se estää normaaliharjoittelun.

- Vasemman varpaan sesam-luussa on rasitusmurtuma, ja luun alla oleva jännekalvo on revennyt ja kulunut puhki. Varpaan voisi operoida, mutta ei ole mitään takuita siitä, että ongelma korjaantuu, Rinne sanoo.

Vamma todettiin jo alkutalvesta, ja sen piti alkaa parantua kahden kuukauden levolla. Kun paranemisen merkkejä ei ollut magneettikuvissa näkyvissä edes kolmen kuukauden harjoitustauon jälkeen, Rinne päätti, että ura on ohi.

- Kokeilin kengässä kaikenmaailman pohjallisia, kovaa koviketta ja sellaista huopaa, joka nostaa varpaan kokonaan ilmaan, mutta ei niistä ollut apua. Kipu tuntu ihan normaalisti kävellessä, Rinne kertoo.

Espoon Tapioita edustava 28-vuotias maajoukkueottelija kokosi ennätyspisteensä 5 894 voittaessaan Suomen mestaruuden Lappeenrannassa toissa kesänä. Hän kilpaili Suomen joukkueessa useissa eurocupin kisoissa, EM-kisoissa 2002 ja 2006 sekä MM-kisoissa 2007.

Rinteen uraa ovat varjostaneet monet takaiskut. Viime kaudella harjoittelua kiusasi ensin mykoplasma-bakteeri, ja lopullisesti taistelu olympiapaikasta päättyi Tampereen Kalevan kisojen korkeushypyssä oikean jalan nilkan rajuun kipuun. Akillesvaivaksi luultu ongelma paljastui myöhemmin repeämäksi yhdessä nilkan jänteistä. Vamma operoitiin talvella.

- Eniten tässä harmittaa se, että olin juuri löytänyt Tiia Hautalan valmennuksessa itselleni sopivan harjoitussysteemin ja rytmin, Rinne sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  2. 2

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  3. 3

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  4. 4

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  5. 5

    Leo-Pekka Tähti ja säkenöivän kaunis Sandra-vaimo Urheilugaalassa: ”Mun silmissä oma mies on Vuoden urheilija”

  6. 6

    Teemu Selänteelle ja Saku Koivulle upea tunnustus

  7. 7

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  8. 8

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  9. 9

    Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

  10. 10

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  6. 6

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  7. 7

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  8. 8

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  2. 2

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  3. 3

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  4. 4

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  5. 5

    Leo-Pekka Tähti ja säkenöivän kaunis Sandra-vaimo Urheilugaalassa: ”Mun silmissä oma mies on Vuoden urheilija”

  6. Näytä lisää