Oona, Netta, Aune

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Wirkkala heitti toiseksi Ostravan gp-kisassa

Teemu Wirkkala sijoittui toiseksi Ostravan gp-kilpailuiden keihäänheitossa. Voittaja oli eteläafrikkalainen hallitseva junioreiden maailmanmestari Robert Oosthuizen tuloksella 82,35.

Wirkkalan tulos 78,42 ylittää Osakan MM-kilpailuiden B-rajan. Hän on aikaisemmin tällä kaudella kahdesti ylittänyt myös Osakan MM-kilpailuiden A-rajan, joka on 81 metriä.

Kuulantyöntäjä Robert Häggblom ylitti Wirkkalan tavoin Osakan B-rajan. Häggblom sijoittui korkeatasoisessa kilpailussa kuudenneksi avauskierroksen työnnöllään 19,81. Häggblom on ylittänyt B-rajan tällä kaudella jo neljästi ja jäänyt A-rajastakin parhaimmillaan vain yhden sentin.

Tuore Yhdysvaltain mestari ja viimevuotinen sisäratojen maailmanmestari Reese Hoffa työnsi huipputuloksen 21,77. Kauden kärkituloksen haltija Christian Cantwell hävisi hänelle yhdeksän senttiä. Cantwell kuitenkin karsiutui juhannuksena Yhdysvaltain MM-joukkueesta jäätyään maansa mestaruuskilpailuissa viidenneksi.

Ostravassa kilpailee myös keihäänheittäjä Paula Tarvainen. Naisten keihäänheitto alkaa illan viimeisenä kenttälajina Suomen aikaa kello 22.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  2. 2

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  5. 5

    Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

  6. 6

    Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

  7. 7

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  8. 8

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  9. 9

    Koulubussi ajoi Italiassa tieltä ja syttyi tuleen – kuolinuhreissa useita teini-ikäisiä

  10. 10

    Ukko ja Niina jättivät Suomen ja muuttivat paratiisiin: ”Kuka unelmamme toteuttaa, jos emme me itse”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  4. 4

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  5. 5

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  6. 6

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  7. 7

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  8. 8

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  9. 9

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  10. 10

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  2. 2

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  5. 5

    Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

  6. Näytä lisää