Jutta

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Joensuun SM-hallien tulostaso jäi vaisuksi

Yleisurheilun SM-hallikilpailujen toinen päivä tarjosi hyviä kamppailuita Suomen mestaruuksista, mutta tulostasolla ei Joensuussa herkuteltu. Sunnuntain ennakkoon kovin yhteenotto nähtiin miesten kuulantyönnössä, jossa Vasa IS:n Robert Häggblomilta ja Pieksämäen Veikkojen Mika Vasaralta odotettiin korkeatasoista kaksinkamppailua.

Viime kesänä yli 20 metriä työntäneet mörssärit eivät kuitenkaan olleet huippuvireessä. Häggblom pukkasi voittotulokseksi kohtalaisesti 19,92, mutta jäi kauaksi omasta tavoitteestaan

- Kilpailu lähti alusta asti väärille urille. Ensimmäinen työntö meni yliastutuksi liian yrittämisen vuoksi enkä saanut missään vaiheessa oikeaa rytmiä työntöön. Tiedän olevani todella hyvässä kunnossa, joten odotin täältä paljon parempaa tulosta, Häggblom manaili.

- Harjoituksissa olen pystynyt parempaan kuin viime kesänä jolloin työnsin 20,53, joten odottelin että tänään olisi nähty komeita kaaria. MM-halleja ajatellen en ole kuitenkaan huolissani vaan lähden tavoittelemaan Valenciasta vähintään finaalipaikkaa, hän jatkoi.

Hopealle työntänyt Vasara jäi tulokseen 19,21 eikä pystynyt tarjoamaan Häggblomille kunnon vastusta.

- Panostin näihin kisoihin melko paljon joten odotin, että kuula lentää. Kilpailujen puute näkyi kuitenkin tekniikassa ja työntäminen oli vaisua. Kilpailen mahdollisesti vielä Tallinnassa, mutta varsinaisesti olen kääntänyt jo katseen kesään, kertoi viime kesänä ennätyksekseen 20,21 pukannut Vasara.

Miesten kuulantyönnön ohella toisen SM-kisapäivän kohokohta oli miesten 3 000 metrin kilpailu, jossa hallitseva estejuoksun Euroopan mestari Jukka Keskisalo huudatti kotiyleisöään rynnimällä voittoon ajalla 8.14,39.

- Alkuvauhti oli sen verran hidasta, että mitään vauhtijuoksua ei ollut mahdollista tehdä. Otin tämän kilpailun kontrollina harjoituskauden keskellä, joten en odottanut lopputulokselta mitään. Tärkeintä oli että sain juostua kunnon kilpailun pitkä tauon ja loukkaantumisen jälkeen, Keskisalo tuumi.

- Kilpaa juokseminen maistui kyllä mukavalle ja kuntotilanne on tämän juoksun perusteella odotetun hyvä. Harjoituksellisesti olen kuitenkin liikkunut vielä niin maltillisissa vauhdeissa, ettei irtiottokyky ole nyt ihan huipussaan.

Miesten pituudessa Lauttakylän Lujan Petteri Lax osoitti hyvää talvivirettä voittamalla Suomen mestaruuden tuloksella 786. Viime kesänä nuorten EM-hopeamitalin ja miesten Suomen mestaruuden voittanut Lax kertoi tavoittelevansa kesällä yli 8 metrin ponkaisuja.

- Kaikki näyttää nyt menevä oikeaan suuntaan ja 8 metrin ylittäminen on kesälle realistinen tavoite, totesi tyytyväinen Lax.

- Pientä pohkeen kiputilaa lukuun ottamatta olen saanut treenata terveenä, ja se on näkynyt hyvänä edistymisenä harjoituksissa, viime kesänä 793 ponkaissut Lax tuumi.

Miesten seiväshypyssä Imatran Urheilijoiden Matti Mononen selvisi näennäisen vähällä varmistaessaan kolmannen peräkkäisen hallimestaruutensa. Voittoon riitti Monosen kauden ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ylitys avauskorkeudesta 540. Voiton varmistuttua Mononen teki kolme limboksi jäänyttä yritystä korkeudesta 555.

Naisten kilpailuissa Suodenniemen Urheilijoiden Johanna Halkoaho kirjasi 60 metrin aitajuoksun voitollaan tililleen jo 15. yleisen sarjan Suomen hallimestaruuden. 31-vuotias Halkoaho muisteli kilpailleensa jo noin kolmessakymmenessä yleisen sarjan Suomen mestaruuskilpailussa hallissa ja ulkoradoilla.

- Voitto maistui tänään oikein hyvältä, vaikka MM-halliraja jäikin kauas. Olen kärsinyt lievistä jalkavaivoista joten lähdin hakemaan täältä vain voittoa, totesi ajan 8,41 kellottanut mestari.

Historiallisella voitollaan Johanna Halkoaho nousi kaikkien aikojen eniten naisten yleisurheilun Suomen hallimestaruuksia voittaneeksi urheilijaksi ohi Sisko Hanhijoen.

Helsingin Kisa-Veikkojen Suvi Selvenius ja IK Falkenin Niclas Sandells juoksivat voittoihin 800 metrillä. Selvenius valloitti jo viidennen 800 metrin hallimestaruutensa ja saalisti SM-viikonlopun toisen kultamitalinsa lauantaisen 400 metrin voiton jatkoksi. Sandells puolestaan kiri uransa toiseen Suomen mestaruuteen. Ensimmäinen tuli lauantaina 1 500 metrillä.

Sandellsin voittoon liittyi ripaus dramatiikkaa, kun mies aluksi hylättiin ratarikon vuoksi. Tuomarineuvoston käsittelyn jälkeen hylkäyspäätös kuitenkin kumottiin ja kilpailun nopein mies palkittiin kultamitalilla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  2. 2

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  3. 3

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  4. 4

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. 6

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  7. 7

    Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

  8. 8

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  9. 9

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  10. 10

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  6. 6

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  10. 10

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  2. 2

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  3. 3

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  4. 4

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. Näytä lisää