Meri, Vellamo

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Johanna Manninen juoksee vasta Kalevan kisoissa

Lapinlahden sunnuntainen Eliittikisa on yleisurheilijoiden viimeinen näyttöpaikka ennen Suomen olympiakomitean maanantaista kokousta, jossa valitaan Pekingin olympiajoukkue. Takareisivaivasta kuntoutuva naisten 4 x 100 metrin viestijoukkueen voimahahmo Johanna Manninen ei kuitenkaan kilpaile Lapinlahdella. Hän palaa radoille vasta ensi viikolla Kalevan kisoissa.

Naisten 4 x 100 metrin joukkueella on tilastosijoituksen perusteella paikka Pekingin olympialaisissa. Joukkueen iskukyky riippuu paljon siitä, mikä on eurocupissa juhannuksena pienen revähdyksen takareiteensä saaneen Mannisen juoksuvire.

Suomen urheiluliiton SUL:n valmennusjohtaja Jarmo Mäkelä toivoo, että Olympiakomitean hallitus antaa Manniselle tilaisuuden näyttää kuntonsa torstaina Kalevan kisoissa, mikä on Pekingin kisojen valinta- ja ilmoittautumisjärjestelmän puitteissa mahdollista.

- Täytyy toivoa, että se vaihtoehto otetaan huomioon ja pikaviestijoukkueelle annetaan sen verran lisää aikaa, että Manninen voi osoittaa kyvykkyytensä Kalevan kisoissa. Jos se (Mannisen näyttö) ei onnistu, on helppo ymmärtää, ettei joukkueella ole eväitä nousta jalkeille, Mäkelä sanoo.

Kaikki kärkinimet
Lapinlahdella

Suomen Pekingin olympiajoukkueen valitsee Olympiakomitea. Esityksen yleisurheilijoista tekee SUL:n hallitus, joka saa käsittelyynsä Mäkelän esityksen. Tuossa paperissa on tällä haavaa 23-24 urheilijaa, jos mukaan lasketaan naisten pikaviestinelikko.

Mäkelä toivoo, että Lapinlahden kisat toisivat hänen esitykseensä uusia tulosrajan rikkoneita urheilijoita. Hän odottaa myös selkeitä lisänäyttöjä lajeissa, joissa on kaksi b-tulosrajan tehnyttä urheilijaa, kuten miesten ja naisten seiväshypyssä.

Lapinlahdella kilpailee sunnuntaina koko yleisurheilun kotimainen kärkikaarti mukaan lukien loistovireessä keskiviikkona Joensuussa olleet keihäänheittäjä Tero Pitkämäki ja pituushyppääjä Tommi Evilä.

Miesten keihäässä Pitkämäki on joukkueessa, ja Teemu Wirkkala tarrasi kisapaikkaan Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla. Tero Järvenpää on heittänyt läpi kesän hyvin, joten nilkkavammasta toipuvan Antti Ruuskasen pitäisi heittää Lapinlahdella erittäin pitkälle sekoittaakseen pakkaa.

- Realistisin näkymä on se, että Lapinlahdella katsotaan, kuka on neljäs olympialaisiin ilmoitettavaksi tuleva mies. Toivotaan, että saadaan sillekin paikalle kova heittäjä, Mäkelä sanoo.

Lisänäyttöjä
Tampereella?

Jos Lapinlahdella ei tule lisänäyttöjä, Mäkelä aikoo esittää Olympiakomitealle, että muutkin kuin Manninen saisivat mahdollisuuden antaa lisänäyttöjä Kalevan kisoissa Tampereella. Se on mahdollista, jos urheilijat ilmoitetaan Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n erityiselle listalle, jolloin heillä on 30. heinäkuuta asti aikaa antaa näyttöjä.

Mäkelän arvion mukaan tuolle listalle olisivat tarjolla kymmenottelija Jaakko Ojaniemi ja Mikko Halvari sekä seitsenottelijat Niina Kelo ja Salla Rinne, riippuen siitä kuinka hyvin Rinne ottelee kuluvassa viikonvaihteessa Tshekissä.

Kenttä- ja moniottelulajeissa Mäkelä esittää urheilijaa valittavaksi b-tulosrajalla, vain jos urheilija on ns. olympiatilastossa lajinsa 40 parhaan joukossa. Seitsenottelussa raja on noin 5 900 pisteessä ja kymmenottelussa 7 800 pisteessä.

Potentiaalisia, uusia joukkueeseen nostavan näytön antajia Lapinlahdella voisivat olla mm. keihäänheittäjä Kirsi Ahonen, jonka olisi heittävä A-tulosraja (60,50) ja pikajuoksija Joni Rautanen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  6. 6

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  7. 7

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  6. Näytä lisää