Tuuli, Tuulia, Hilda

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Pikajuoksija Tim Montgomery tuli kaapista

Maineensa hukannut pikajuoksijatähti Tim Montgomery tunnusti tv-ohjelmassa käyttäneensä testosteronia ja kasvuhormonia ennen Sydneyn olympialaisia. Montgomery voitti USA:n joukkueessa kultaa 4x100 metrin viestissä, mutta on sitä mieltä, ettei ansaitse mitalia.

Montgomery ei jäänyt urallaan kiinni dopingista. Hän sai Balco-laboratorion tapauksen yhteydessä kahden vuoden kilpailukiellon ja hänen 100 metrin ME-aikansa mitätöitiin. Montgomery lopetti kilpailemisen vuonna 2005 kilpailukieltoon.

- Minulla on kultamitali, jota en voittanut omin keinoin. En halua mitätöidä kenenkään muun saavutuksia kuin omani. Ja pyydän jo anteeksi kaikilta viestijoukkueen jäseniltä, jos näin tapahtuu, Montgomery sanoi HBO-yhtiön haastossa.

Testosteronin käytön laajuudesta Montgomery ei kertonut. Hän sanoi ottaneensa kasvuhormonia neljä kertaa kuussa ennen Sydneytä.

- Hänen pitäisi vapaaehtoisesti palauttaa mitali, kuten muut vuoden 2000 joukkueen jäsenistä ovat tehneet, ehdotti Yhdysvaltain olympiakomitean tiedottaja Darryl Seibel.

Vielä ei ole selvää, mitä Montgomeryn tunnustuksesta seuraa. Hänen kanssaan olympiakultaa juoksivat Jon Drummond, Bernard Williams, Brian Lewis, Maurice Greene ja Kenneth Brokenburr.

Sydneyssä 4x400 metriä voittanut USA:n joukkue joutui palauttamaan mitalin sen jälkeen kun Antonio Pettigrew oli tunnustanut dopingin.

Montgomery tunnusti myös toisentyyppisen sääntörikkomuksen. Hän oli opiskelijana tehnyt 98 000 dollarin tossusopimuksen Asicsin kanssa ja rikkoi siten yliopistourheilun sääntöjä.Montgomery on tällä haavaa vankilassa. Hän kärsii 46 kuukauden rangaistusta maksuvälinepetoksesta ja huumekaupasta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  2. 2

    Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

  3. 3

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  7. 7

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  10. 10

    Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. 6

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  7. 7

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  10. 10

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  9. 9

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  10. 10

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  2. 2

    Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

  3. 3

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. Näytä lisää