Oona, Netta, Aune

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Olympiavoittajako rapakunnossa? Ei nyt sentään!

Naisten 400 metrin juoksun olympia- ja MM-voittaja Christine Ohuruogu aikoo taistella varttimailin mestaruudesta Berliinissä, vaikka alkukauden näytöt ovat vaatimattomat.

- En ole koskaan tullut arvokisoihin supernopeiden aikojen jälkeen. Minusta on aika koomista, että sanotaan etten ole kunnossa, brittijuoksija tuumi Berliinissä torstaina.

- Toissa vuonna menin MM-kisoihin 53 sekunnin ajalla, ja sekin syntyi viikko ennen kuin lensin Japaniin.

Ohuruogu voitti mestaruuden Osakan helteessä. Pekingin olympialaisissa hän oli jälleen mestari kukistettuaan lajin amerikkalaisen tilastosuosikin Sanya Richardsin, joka uupui lopulta kolmanneksi. Olympiahopean vei jamaikalainen Shericka Williams.

Richards ja Ohuruogu ovat mestarisuosikit myös Berliinin naisten 400 metrillä. Richards on tällä kaudella juossut voitosta toiseen ja pinkonut matkan aikaan 49,23 kun Ohuruogun paras aika on 51,14.

Ohuruogu, joka voitti toissa vuonna Kansainyhteisön mestaruuden, ei ole koskaan hävinnyt arvokisafinaalia henkilökohtaisella matkalla. Berliinin MM-asetelmia hän ei halua isommin ennakoida.

- En halua puhua kenestäkään yhdestä kilpailijasta. Kun ollaan finaalissa, radalla on seitsemän muuta naista, jotka haluavat mitalia aivan yhtä paljon kuin minä. Se, että on voittanut arvokisoja, ei tee asioita yhtään helpommaksi, brittijuoksija totesi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

  4. 4

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  5. 5

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  6. 6

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  7. 7

    Mies jätti paistinpannun kuumalle liedelle ja lähti kauppaan

  8. 8

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  9. 9

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  10. 10

    ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  5. 5

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  6. 6

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  7. 7

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  8. 8

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  9. 9

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  10. 10

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

  4. 4

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  5. 5

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  6. Näytä lisää