Selma

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

"Kummitusvaivat" piinaavat Carolina Klüftiä

Länsinaapurimme yleisurheilun kultatyttö Carolina Klüft saattaa pahimmassa tapauksessa joutua jäämään pois elokuisista Berliinin MM-kisoista.

Seitsenottelun Ateenan olympiavoittajaa ja kolminkertaista maailmanmestaria kiusaa Expressen-lehden mukaan mystinen vaiva.

Tällä kaudella ainoastaan pituushyppyyn keskittyvä Klüft, 26, on viime aikoina kärsinyt oudosta vaivasta siinä määrin, että hän on päättänyt jättää kilpailemisen ainakin pariksi viikoksi kokonaan. Valmentaja Agne Bergvallkin on hämillään ja puhunut jopa "kummitusvaivoista".

- Hän on viime aikoina olllut kipeän oloinen ja samaan aikaan uuvuuksissa. Siitä tässä on kyse, ei kummemmasta, Bergvall paikkaili.

Klüft aikoo kuitenkin jatkaa treenaamista täydellä teholla. Bergvall painotti, että hänen suojattinsa voima- ja nopeusarvot ovat kaikesta huolimatta kohtuullisessa kunnossa.

Viime viikonloppuna Klüft ponnisti Kölnin yleisurheiluillassa Saksassa vaivaiset 607 senttiä. Tulos on peräti 90 senttiä vähemmän kuin ruotsalaislahjakkuuden ennätys.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  2. 2

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  3. 3

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  4. 4

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. 6

    Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

  7. 7

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  8. 8

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  9. 9

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  10. 10

    Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  2. 2

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  3. 3

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  4. 4

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. Näytä lisää