Aslak

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

USA:n mestaruuskisoissa nopein satanen yhdeksään vuoteen!

Carmelita Jeter saattaa olla amerikkalaisten ase Berliinin MM-kisojen USA-Jamaika-ottelussa.

Eugenessa Yhdysvaltain mestaruuskisoissa myötätuuli (+3,3 m/s) lennätti hänet sadan metrin mestariksi ajalla 10,78.

Välierässä navakka tuuli siivitti Jeterin todelliseen huippuaikaan 10,72 (+3,0 m/s). Sitä paremmin ovat koskaan juosseet vain Florence Griffith-Joyner ja Marion Jones.

Aika on nopein naisten satasella yhdeksään vuoteen.

- Finaalissa en saanut juoksua ihan kohdalleen, välierässä sain. Eikä välieräjuoksussa jalkaan tullut pientä kramppia kuten finaalissa 70 metrin juoksun jälkeen, Jeter vertaili juoksujaan.

Hyvää taustatukea Jeterille tarjoaa Berliinissä Muna Lee. Hän hävisi voiton maalikamerakuvan tarkastelun jälkeen ajalla 10,777, kun Jeterin aika oli 10,776. Leen aika on nopein, jolla naisten sata metriä on hävitty.

29-vuotias Jeter ja viime vuonna Yhdysvaltain sadan mestariksi pinkaissut 27-vuotias Lee ovat kumpikin löytäneet uuden kukoistuksen ja välttäneet uraa aiemmin kiusanneet vammat valmentajan vaihdon myötä.

Jeter siirtyi toissa keväänä Maurice Greenen ME-mieheksi ohjanneen John Smithin valmennukseen. Lee jätti vuosi sitten Bobby Kerseen ja siirtyi College Stationiin, Texasiin Pat Henryn valmennukseen.

Clement nopein 400 metrillä

Yhdysvaltain sadan metrin joukkueen kolmas nimi on Helsingin 2005 MM-kisojen mestari Lauryn Williams, joka sai taas juoksunsa kulkemaan oikeaan aikaan. Hän oli mestaruuskisafinaalin kolmas ajalla 10,96. Allyson Felix putosi jatkosta välierissä ajalla 11,17.

Kymmenottelun Eugenessa voitti Trey Hardee (8 261), miesten vitosen mestariksi juoksi Matt Tegenkamp (13.20,57), kiekon mestariksi heitti kovaan vastatuuleen Casey Malone (64,99). Naisten 5 000 metriä voitti Kara Goucher (15.20,94).

Aituri Kerron Clement oli 400 metrin välierien nopein ajalla 45,08, kun olympiavoittaja LaShawn Merritt voitti eränsä ajalla 45,45.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. 6

    BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

  7. 7

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  8. 8

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  9. 9

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  10. 10

    Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  9. 9

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. Näytä lisää