Henri, Henna, Heikki

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Annemari Sandell-Hyvärinen PM-ykkönen 11 vuoden tauon jälkeen

Kokenut Annemari Sandell-Hyvärinen palasi Kööpenhaminassa maastojuoksun naisten Pohjoismaiden mestariksi. Suomen menestystä täydensi Sandra Eriksson, joka voitti naisjuniorien mestaruuden.

Sandell voitti PM-kultaa viimeksi 1997, jolloin maastojuoksun pohjoismaisista mestaruuksista kilpailtiin ensimmäisen kerran, tuolloin Helsingissä.

Tällä kertaa Sandell erkani muista 7,5 kilometrin kilpailun loppuosuudella. Hän jätti toiseksi tullutta norjalaista mestaruuden puolustajaa Kirsten Melkevik Otterbuta yhdeksän sekuntia. Toiseksi paras suomalainen oli 11:nneksi sijoittunut ensikertalainen Anna-Mari Määttänen.

Suomen miesten menestys PM-maastoissa oli kaikkien aikojen huonoin. Juha Puttonen sijoittui miesten kilpailussa viidenneksi, mutta yksikään muu suomalainen ei miesten tai miesjuniorien sarjassa selviytynyt 12 parhaan joukkoon. Miesten mestaruuden voitti Norjan Öystein Sylta.

Maiden välisessä kilpailussa Ruotsi ja Norja ylsivät kumpikin yhdeksään mitaliin. Suomalaiset saavuttivat Sandell-Hyvärisen ja Erikssonin kultamitalien ohella pronssit naisten ja naisjuniorien joukkuekilpailuissa.

Sandell-Hyvärinen ja Eriksson ovat Suomen suurimmat menestystoivot maastojuoksun EM-kisoissa, jotka juostaan joulukuussa Brysselissä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Sarjahukuttajan pakomatka jatkuu – ”Nähty yleisillä paikoilla Pohjois-Karjalassa”

  4. 4

    Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Aika raiskattu olo, pahoittelen aiheutettua häpeää”

  6. 6

    ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

  7. 7

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  8. 8

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  9. 9

    Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

  10. 10

    Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  4. 4

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  5. 5

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  6. 6

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  7. 7

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  8. 8

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  9. 9

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  10. 10

    Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Sarjahukuttajan pakomatka jatkuu – ”Nähty yleisillä paikoilla Pohjois-Karjalassa”

  4. 4

    Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Aika raiskattu olo, pahoittelen aiheutettua häpeää”

  6. Näytä lisää