Enni, Enna, Eini

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Pituushypyn konkarilta jättiloikka Karibialla

Ikä ei paina Dwight Phillipsiä. Kokenut amerikkalainen pituushyppääjä venytti Guadeloupella Karibialla käydyssä kilpailussa ulkoratojen kauden kärkituloksen 851.

Phillipsin voittotulos syntyi 1,8 metriä sekunnissa puhkuneessa myötätuulessa ja on siten tilastokelpoinen. Pidemmälle Phillips on hypännyt sallitussa tuulessa viimeksi vuonna 2005, jolloin hän ponkaisi ennätystään sivuavan 860.

Kaksi ulkoratojen MM-titteliä ja olympiakultaa voittaneen Phillipsin, 31, voittohyppy syntyi ensi yrittämällä. Toiseksi pisin hyppy kantoi 839. Toiseksi kilpailussa sijoittui Yhdysvaltain Brian Johnson, joka ponnisti 828.

Miesten 400 metrillä LaShawn Merritt juoksi tuulisissa oloissa kauden kärkiajan 44,50. Meritt voitti matkan olympiakultaa viime kesänä Pekingin olympialaisissa. Hän juoksi pari viikkoa sitten Yhdysvalloissa ulkoratakauden avauksessaan 200 metriä 20,17.

Kauden kärkituloksen teki Guadeloupella myös naisten 400 metrin aidat voittanut Lashinda Demus. Amerikkalaisjuoksijan voittoaika oli 54,17. Toiseksi kilpailussa aitoi Yhdysvaltain Tiffany Williams ajalla 55,36. Miesten kisan voitti matkan kaksinkertainen olympiavoittaja Yhdysvaltain Angelo Taylor ajalla 48,97.

Naisten sadalla metrillä Yhdysvaltain Carmelita Jeter pyrähti 1,2 metriä sekunnin vastatuuleen kelpo ajan 11,16. Myös miesten sata metriä juostiin vastatuuleen (-1,5 m/s). Voiton vei Yhdysvaltain Leroy Dixon ajalla 10,34.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    ISTV LIVE JUURI NYT: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  5. 5

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  6. 6

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    Markus, 25, rakensi crossipyörästä talvimenopelin – ”Moottorikelkkaan verrattuna paljon ketterämpi ”

  9. 9

    7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

  10. 10

    Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  8. 8

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    ISTV LIVE JUURI NYT: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  5. 5

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  6. Näytä lisää