Jutta

Yleisurheilu

Valikko

Yleisurheilu

Tero Pitkämäki vaisulla kaarella toiseksi

Tero Pitkämäki sijoittui miesten keihäskisassa toiseksi heitettyään 82,31. Kisan voitti Saksan Matthias de Zordo (85,78). Pitkämäki menetti voiton viimeisellä kierroksella.

Sen sijaan Ostravassa kulki Jamaikan Usain Boltilla. 100 metriä taittui aikaan 9,91. Bolt juoksi saman ajan viime viikon torstaina Roomassa Timanttiliigassa, ja Tshekistä oli haussa kauden kärkivauhti.

Bolt ja toinen jamaikalainen Steve Mullings olivat miesten satasella ainoat 10 sekunnin alittajat. Mullings kellotti 0,2 metriä sekunnissa virinneeseen vastatuuleen ajan 9,97.

Mullings on toistaiseksi kauden nopein mies satasella. Hän juoksi 9,89 puolitoista viikkoa sitten Floridan Clermontissa.

Veronica Campbell-Brown pyyhälsi tiistaina sadalla metrillä ennätysvauhtiaan Ostravan kansainvälisessä yleisurheiluillassa. Jamaikalainen juoksi tämän kauden kärkiajan 10,76 ja oli Tshekissä 100 metrillä omaa luokkaansa.

Campbell-Brown kipusi ajallaan kaikkien aikojen maailmantilastossa kärkikymmenikköön, kahdeksanneksi. Tuloksen tekoa siivitti 1,1 metriä sekunnissa puhaltanut myötäinen tuuli.

Abakumova heitti taas yli 65 metriä

Olympialaisten hopeamitalisti Marija Abakumova on varmassa 65 metrin keihäskunnossa. 25-vuotias venäläinen heitti kauden kolmannen voittonsa ja paransi omissa nimissään ollutta kauden kärkitulosta.

Abakumova ylitti Ostravassa kahdesti 65 metriä ja kiskaisi viimeisellä heitollaan voittolukemat 65,81. Hän kukisti Tshekin ykkösnimen Barbora Spotakovan yli metrillä. Spotakova sai kauden toisessa kisassaan keihäskaarelle mittaa 64,78.
 
Van Zyl sivusi kärkiaikaansa

Eteläafrikkalainen L.J. van Zyl sivusi miesten 400 metrin aidoissa kauden kärkitulosta 47,66. Hän juoksi saman ajan, maansa ennätyksen, myös helmikuussa kotimaansa Pretoriassa.

Naisten 400 metrillä voiton vei Yhdysvaltain Francena McCorory ajalla 50,64. Matkan kahden vuoden takainen maailmanmestari Sanya Richards-Ross ei ole vielä yltänyt huippuvireeseen, vaan jäi kolmanneksi ajalla 50,99. Viime kesänä hänen kautensa keskeytyi jalkavammaan.

Yleisurheilutuloksia/Ostrava, Tshekki:

Miehet:
100 m (-0,2 m/s): 1) Usain Bolt Jamaika 9,91, 2) Steve Mullings Jamaika 9,97, 3) Daniel Bailet Antigua 10,08, 4) Kim Collins St. Kitts&Nevis 10,09, 5) Lerone Clarke Jamaika 10,19.
200 m (-0,3): 1) Marvin Anderson Jamaika 20,27, 2) Yohan Blake Jamaika 20,38, 3) Mario Forsythe Jamaika 20,43.
400 m: 1) Jermaine Gonzales Jamaika 45,07, 2) Chris Brown Bahama 45,17, 3) Jordan Boase USA 45,34, 4) Thomas Schneider Saksa 45,56.
1 000 m: 1) Jeff Riseley Australia 2.16,75 (kk), 2) Adam Kszczot Puola 2.16,99, 3) William Biwott Kenia 2.17,08, 4) Jakub Holusa Tshekki 2.17,08.
3 000 m esteet: 1) Paul Kipsiele Koech Kenia 8.02,55, 2) Hillary Yego Kenia 8.12,63, 3) Roba Gary Etiopia 8.15,16, 4) Silas Kitum Kenia 8.21,14.
110 m aidat (+0,3): 1) Dayron Robles Kuuba 13,14, 2) Dwight Thomas Jamaika 13,24, 3) Terrence Trammell USA 13,30.
400 m aidat: 1) L.J. van Zyl Etelä-Afrikka 47,66 (kk), 2) David Greene Britannia 48,47, 3) Johnny Dutch USA 48,72.
Korkeus: 1) Ivan Uhov Venäjä 232, 2) Raul Spank Saksa 232, 3) Jaroslav Baba Tshekki 228, 4) Samson Oni Britannia 224.
Moukari (heitettiin maanantaina): 1) Aleksei Zagorni Venäjä 80,02, 2) Krisztian Pars Unkari 79,29, 3) Sergei Litvinov Venäjä 78,74.
Keihäs: 1) Matthias de Zordo Saksa 85,78, 2) Tero Pitkämäki Suomi 82,31, 3) Petr Frydrych Tshekki 81,81, 4) Vitezslav Vesely Tshekki 80,69.
Naiset:
100 m: 1) Veronica Campbell-Brown Jamaika 10,76 (kk), 2) Debbie Ferguson Bahama 11,09, 3) Schillonie Calvert Jamaika 11,13, 4) Rudy Zang Milama Gabon 11,22.
400 m: 1) Francena McCorory USA 50,64, 2) Denisa Rosolova Tshekki 50,84, 3) Sanya Richards-Ross USA 50,99, 4) Shana Cox Britannia 51,56.
10 000 m: 1) Meselech Melkamu Etiopia 31.14,83, 2) Priscah Jepleting Kenia 31.16,65, 3) Belaynesh Oljira Etiopia 31.17,80, 4) Tigist Kiros Etiopia 31.20,38, 5) Wude Ayalew Etiopia 31.24,09.
Seiväs: 1) Silke Spiegelburg Saksa 460, 2) Aleksandra Kirjashova Venäjä 450, 3) Holly Bleasdale Britannia ja Kristina Gadschiew Saksa 450, 5) Jirina Ptacnikova Tshekki 450.
Moukari (heitettiin maanantaina): 1) Betty Heidler Saksa 77,22, 2) Kathrin Klaas Saksa 75,48, 3) Wenxiu Zhang Kiina 73,95.
Keihäs: 1) Marija Abakumova Venäjä 65,81 (kk), 2) Barbora Spotakova Tshekki 64,78, 3) Sunette Viljoen Etelä-Afrikka 61,72, 4) Jarmila Klimesova Tshekki 61,12.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    7. 7

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    8. 8

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. Näytä lisää